New York Islandersin kopissa saatetaan kaihoisasti muistella, miltä voittaminen tuntuu. Joukkue on nimittäin hävinnyt yksitoista ottelua putkeen, viimeksi sunnuntain kierroksella.

Islanders jahtasi sunnuntaina ensimmäistä kotivoittoa uudessa UBS Arenassaan, mutta Chicago Blackhawksin maalivahti Marc-Andre Fleury oli eri mieltä. Hän torjui 22 kertaa ja merkkautti NHL-uransa 499. voiton, kun Islanders kaatui voittolaukauskilpailun päätteeksi lukemin 3-2.
- Ainoa asia, josta en tässä ottelussa pitänyt, oli lopputulos. Koko porukalla oli kyllä yritystä. Kolmesta viimeksi pelatusta ottelusta olemme saaneet jokaisesta pisteen, joten teemme tietyillä osa-alueilla oikeita asioita, Islandersin päävalmentaja Barry Trotz tuumi ottelun jälkeen.
Hän jatkoi, että luonnollisesti he haluaisivat pelata ensimmäisen kotivoiton faneilleen sekä tietysti itselleen ja ennen muuta itsetunnon takia.
- Mutta kerätään nyt ne pisteet, mitä saadaan. Olisimme halunneet saada kaksi, mutta saimme yhden. Onhan se tyhjää parempi.
Nuori puolustaja Dobson vastasi Trotzin huutoon
Islandersin edellinen voitto merkattiin 6. marraskuuta, kun se kaatoi Winnipeg Jetsin maalein 2-0. Sen jälkeen alkoi tappion tie (0-8-3), ja nyt takana on kuusi kotiottelua ilman voittoa (0-4-2).
Sunnuntaina näytti hetken siltä, että nyt Islandersin onni kääntyy, sillä Noah Dobson iski kauden ensimmäisen maalinsa ja tasoitti ottelun 2-2:een, kun päätöserää oli jäljellä 3,6 sekuntia. Pisteet lähtivät kuitenkin Chicagoon, kun Patrick Kane ohitti voittolaukauskilpailussa Semjon Varlamovin, jolle merkattiin ottelussa 24 torjuntaa.

NYI-CHI: Dobson osuu juuri ennen summerin soittoa

Trotz oli oikeassa siinä, kun hän sanoi Islandersin tehneen ottelussa jotakin oikein. New York vei nimiinsä 60 prosenttia aloituksista sekä taklaukset 28-18 ja blokatut laukaukset 13-12.
- Pelissämme on positiivisia asioita, ja pelaaminen alkaa taas tuntua oikealta. Mutta paljon on vielä tehtävää. Pieniä askelia tässä otetaan. Mitään ei tapahdu yhdessä yössä, mutta etenemme oikeaan suuntaan. Tehdään lujasti töitä ja pidetään pää pystyssä, Islandersin hyökkääjä Josh Bailey totesi.
Islandersin ensimmäisen maalin ylivoimalla tehnyt hyökkääjä Jean-Gabriel Pageau puolestaan sanoi, että viime hetkellä syntynyt tasoitusmaali kertoo siitä, että joukkue pystyy pelaamaan täydet 60 minuuttia.
- Jokainen antoi kaikkensa tänään. Varlamov piti meidät pelissä mukana. Dobson oli joka puolella kaukaloa, ja se maali oli todella iso, hän summasi ottelun.
Viime viikkoina Islandersin rivit ovat harventuneet pelaajien loukkaannuttua tai jouduttua koronalistalle. Dobson, 21, on Trotzin mukaan joutunut aikuistumaan nopeasti tiukoissa paikoissa, niin myös sunnuntaina. Trotz ei säälinyt nuorta puolustajaansa vaan lähetti tämän kaukaloon Kanea ja Jonathan Toewsia vastaan - ja Dobson vastasi huutoon.
Islandersin pisimmät tappioputket marras-joualukuussa
Islanders on tunnettu tiiviistä viisikkopuolustamisestaan ja siitä, että se tekee vähän maaleja ja päästää kiekon vielä harvemmin omaan verkkoon. Meneillään olevan tappioputken aikana joukkue ei todellakaan ole ollut oma itsensä, sillä päästettyjä maaleja on 40 ja tehtyjä 13, ja Islanders (5-10-5) on valahtanut Metropolitan-divisioonan pohjalle. Koko liigassa takana ovat vain Montreal Canadiens, Ottawa Senators ja Arizona Coyotes.
Jollei Islanders pysty pian korjaamaan kurssiaan, se alkaa rikkoa ikäviä seuraennätyksiä. Esimerkiksi seuran kaikkien aikojen pisin voitoton jakso on 15 ottelun mittainen ja peräisin ajalta 21. marraskuuta - 20. joulukuuta 1972. Kahdentoista ottelun tappioputkia on tähän mennessä kaksi, 22. marraskuuta - 15. joulukuuta 1988 sekä 27. joulukuuta 1972 alkanut putki, joka päättyi 16. tammikuuta 1973.
Islandersilla on paljon tavoiteltavaa tiistain kierroksella, kun vastaan asettuu Ottawa Senators, sillä joukkueen on päästävä takaisin voittojen sarakkeeseen.
Myös Chicagon Fleurylla riittää porkkanaa tiistaina, sillä hän tähyää tuolloin 500 NHL-voiton rajalle, jonka ovat tähän saakka saavuttaneet vain Martin Brodeur (691) ja Patrick Roy (551). Blackhawks kohtaa tiistaina New York Rangersin.