NHL:ssä isketään hattutemppuja kuin konsanaan 90-luvulla

NHL:n tiistain kierroksen suurimpiin nimiin kuuluivat Nashville Predatorsin Viktor Arvidsson ja San Jose Sharksin Tomas Hertl. Molemmat nauttivat hattujen lentelystä jäälle, sillä kumpikin heistä vietti kolmen maalin iltaa. Arvidsson upotti hattutempullaan Washington Capitalsin, Hertl Pittsburgh Penguinsin.

Sekä Arvidsson että Hertl ovat nykypäivän NHL-pelaajan prototyyppejä: nuoria, nopeita ja taitavia. Ei siis ole ihme, että NHL:n maalimäärät ovat pitkään olleet nousussa, kun sarja on täyttynyt heidän kaltaisistaan pelaajista.
Arvidssonin ja Hertlin hattutemput olivat historialliset, sillä ne nostivat koko NHL-kauden hattutemppujen määrän 55:een. Viimeksi vastaava määrä on saavutettu ennen tammikuun puoliväliä kaudella 1992-93, kun NHL:ssä hatullisia painoivat Teemu Selänne, Mario Lemieux, Jaromir Jagr ja kumppanit. He olivat sen ajan connormcdavidit ja nikitakutsherovit. Kaikki on kuitenkin toisin kuin ennen. Muun muassa varusteet ja ulkonäkö ovat muuttuneet: enää ei viiletetä Jagr-takatukalla, visiirittömällä Jofa-kypärällä tai puisella Koholla, kuten kultaisella 90-luvulla oli tapana. Myös pelaajat ja pelin luonne ovat toista maata.

NHL:ssä ehdittiin jo huolestua maalimäärien laskusta, mutta nykytrendi osoittaa, ettei ole syytä huoleen. Hattutemppujen lisääntyminen on vain osoitus siitä, että NHL:ssä tehdään keskimäärin enemmän maaleja kuin kymmenisen vuotta sitten. Eivätkä kasvaneet maalimäärät ole sattumaa. Kyseessä on NHL:n määrätietoinen pelin kehittäminen, ja se on käytännössä tarkoittanut viihdearvon lisäämistä. Ja mikä lisää viihdearvoa? No tietenkin verkkojen entistä tiuhempi heiluminen.
Yksi tärkeimmistä muutoksista on ollut maalivahtien varusteiden pienentäminen, ja viimeksi muuttui veskarin rintapanssarin koko. Lopputulos on sama kuin aiemmissakin muutoksissa: kenttäpelaajat näkevät maalissa enemmän tilaa, joten luonnollisesti kiekko löytää yhä useammin tiensä maaliverkkoihin. Ennen rintapanssareihin koskemista NHL pienensi veräjänvartijoiden housuja sekä patjoja.
On selvää, että varustemuutokset näyttelevät isoa roolia maalimäärien kasvussa, mutta syitä löytyy monia muitakin. Esimerkiksi tuomarityöskentelyn muutokset ovat automaattisesti lisänneet maaleja. Kauden 2016-17 jälkeen tuomarien käskettiin kitkeä huitomiset pois. Seuraavan kauden syyssesongilla huitomisjäähyjä jaettiin lähes kolminkertainen määrä edellissyksyyn verrattuna. Luku tasoittui kauden edetessä, mutta huitomisjäähyjen määrä kasvoi silti huomattavasti. Se puolestaan tiesi enemmän ylivoimatilanteita, mikä toi automaattisesti enemmän maalintekopaikkoja ja sitä kautta enemmän maaleja.

Suurimmat sääntölinjaukset tehtiin jo reilut kymmenen vuotta sitten, kun NHL kitki pelistä pois muiden muassa selvät koukkaamiset, kampitukset ja kiinnipitämiset. Se johti pelin totaaliseen murrokseen: nopeat, taitavat ja melko köykäisetkin pelaajat olivat valttia, ja pikkuhiljaa he täyttivät jokaisen joukkueen. Toisin sanoen NHL-pelaajista tuli keskimäärin taitavampia, jolloin joukkueiden pelaaminen muuttui entistä kiekollisempaan suuntaan. Se taas tarkoitti hyökkäysvoittoisempaa peliä. Hyökkäysvoittoisampi peli kasvatti maalintekopaikkojen määrää, mikä taas kasvatti maalien määrää. Yksinkertaista matematiikkaa.
Ja mikä parasta, NHL-pelaajien taitotaso on kasvanut koko ajan - vielä tänäkin päivänä. Joukkueissa ei ole enää perinteisiä gooneja, joiden tehtävä on vain pelata fyysisesti. Jokainen NHL-pelaaja pystyy tänä päivänä pelaamaan kiekon kanssa. Myös perinteisen puolustavan puolustajan perikuva on muuttunut. Nykyään heitä voisi kutsua yleispuolustajiksi, sillä lähes jokainen niin sanottu oman pään luuta osaa myös pelata kiekon kanssa.
Pelaajat ovat tänä päivänä myös huomattavasti valmiimpia tapauksia, kun he tulevat NHL:ään. He ovat jo nuoresta pitäen huippu-urheilijoita, joiden fysiikka on ihailtavalla tasolla. Ei olekaan ihme, että Jesperi Kotkaniemi, Patrik Laine ja Sebastian Aho ovat alle kaksikymppisenä pystyneet nousemaan maailman parhaaseen sarjaan. He ovat jo vuosia eläneet kuin ammattiurheilijat.
Lisää aiheesta: [Power Rankings: Pacific-divisioonan kilpailu kovenee]
Nykypäivän NHL-pelaajan hurja taitomäärä johtuu etenkin tiedon leviämisestä. Ammattimainen valmennus on levinnyt pieniin junioreihin saakka, ja siksi pelaajien taso kasvaa sukupolvesta toiseen. Jos verrataan esimerkiksi 1980-luvun ja 2000-luvun junioreita, niin heidän junioriajoissaan on jättimäinen ero. Se ei voi olla näkymättä pelin ja pelaajien kehityksessä.
Näiden muutosten vuoksi NHL:n maalimäärät ovat kasvaneet, ja hattutemppuja painetaan kuin 90-luvulla konsanaan. Se jos mikä kelpaa kiekkoväelle, sillä se on parasta mahdollista markkinointia NHL:lle ja koko lajille. Pelien viihdearvot ovat nousseet, ja se tuo lisää väkeä halleihin. Jääkiekon kehitys näyttää juuri nyt paremmalta kuin pitkään aikaan.