Blues nousi hännänhuipusta mestariksi

St. Louisissa saatiin odotella Bluesin Stanley Cup -voittoa yli 50 vuotta, mutta viimeinkin se suurin palkinto kärrättiin Missourin osavaltioon kesällä 2019. Blues kaatoi Boston Bruinsin finaalisarjan seitsemännessä ottelussa maalein 4-1 ja kruunattiin mestariksi otteluvoitoin 4-3.

Bluesin tie mestaruuteen on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Sillä on ollut 2010-luvulla hyviä joukkueita ja aiemminkin realistinen mahdollisuus yltää mestaruuteen asti. Vuonna 2011 Bluesin peräsimeen tullut Ken Hitchcock nosti seuran vakituiseksi pudotuspelikävijäksi, ja nuottipaidat voittivat hänen alaisuudessaan kertaalleen Läntisen konferenssin runkosarjan. Lisäksi Hitchcock vei Bluesin kerran konferenssifinaaleihin asti, mutta Stanley Cup -finaalit jäivät vain haaveeksi.
Tänä aikana St. Louisissa oltiin kuitenkin toiveikkaita. Mestaruus ei ollut enää kaukainen unelma. Kaikki haaveet heitettiin kuitenkin romukoppaan kaudella 2017-18, kun Blues pelasi huonoimman kautensa pitkään aikaan. Mike Yeo ei onnistunut viemään Bluesia pudotuspeleihin ensimmäisellä täydellä päävalmentajakaudellaan. Tuolloin moni oli sitä mieltä, että Bluesin nykyinen pelaajisto ei riitä. Mestaruuteen yltämiseen vaadittaisiin joukkueen uudelleenrakennus.
[Lue ottelusarjan BOS-STL kaikki jutut täältä]
Viime kesänä joukkueeseen liittyivät muiden muassa Ryan O'Reilly, Tyler Bozak ja David Perron - kolme kovaa hyökkääjää. Vahvat hankinnat eivät kuitenkaan kääntäneet kelkkaa automaattisesti. Itse asiassa kuntokäyrä osoitti vain alaspäin, ja Blues oli syyskaudella sarjan heikoimpia joukkueita.
Bluesin johto sai tarpeekseen 20. marraskuuta, jolloin GM Doug Armstrong näytti ovea Yeolle. Päävalmentajaksi nimettiin Craig Berube, joka oli aiemmin toiminut Yeon apurina. Tuo päivä oli lopulta koko seuran historian suurin käännekohta.
Berube toi joukkueeseen oman toimintatapansa, ja jokainen pelaaja alkoi tehdä työtä nousun eteen. Kaikki olivat valmiita aloittamaan oppimisprosessin, jonka tiedettiin ottavan aikaa. Päämääränä oli kuitenkin pudotuspelipaikka, joka ei ollut utopistinen tavoite, vaikka siihen ei moni enää uskonutkaan. Blues oli vielä tammikuun 2. päivänä sarjataulukossa koko NHL:n viimeisellä sijalla.
Sen jälkeen Beruben työ alkoi kantaa hedelmää. Otteet paranivat pikkuhiljaa, ja huipputaso saavutettiin helmikuussa, jolloin nuottipaidat venyivät peräti kymmenen ottelun voittoputkeen. Kun joukkue vielä voitti tammikuussa viimeisen ottelunsa ennen tähdistöpelitaukoa, tilastoihin saatiin kirjata seuran historian pisin voittoputki (11) yli 50-vuotisen NHL-taipaleen aikana.

Berube hilasi Bluesin lopulta Central-divisioonan kolmanneksi ja Läntisen konferenssin viidenneksi. Centralin kärkipaikka jäi vain yhden ja konferenssin kakkossija kahden pisteen päähän. Syksyn sekoilu huomioon ottaen kausi oli jo onnistunut runkosarjan päätyttyä.
Tammikuussa alkanut lento ei kuitenkaan luonut isoja odotuksia Bluesin ympärille pudotuspeleissä. Avauskierroksella vastaan tuli Winnipeg Jets, jota pidettiin yhtenä mestarisuosikeista. Blues aloitti tosipelit hyvin voittamalla Jetsin kahdesti, mutta sitten Patrik Laine ja kumppanit painoivat sarjan tasoihin. Jets oli kuskin paikalla ja selkeä suosikki jatkoon menijäksi. Jälleen kerran altavastaaja Blues nousi sillasta ja eteni toiselle kierrokselle voitoin 4-2.
Konferenssin välierissä vastaan tuli Dallas Stars, joka yllätti avauskierroksella toisen mestarisuosikin, Nashville Predatorsin. Stars sai jo maistaa konferenssifinaalipaikkaa, kun teksasilaiset johtivat sarjaa voitoin 3-2. Mutta Blues osoitti jälleen sitkeytensä ja voitti sarjan kaksi viimeistä ottelua. Seiskapelin ratkaisu nähtiin toisessa jatkoerässä, jossa voittomaalin latoi Patrick Maroon.
Kuten arvata saattaa, oli Blues ennakkoon altavastaaja myös konferenssifinaaleissa, joissa se kohtasi kestomenestyjä San Jose Sharksin. Kun San Jose voitti kolmannen ottelun kyseenalaisella osumalla ja meni sarjassa 2-1 johtoon, Blues sisuuntui ja aloitti huiman nousun - ties monettako kertaa kauden aikana. St. Louis vei kolme seuraavaa ottelua ja ansaitsi paikan Stanley Cup -finaaleista.
Bluesia on aliarvioitu koko kausi, eikä sille ole missään vaiheessa annettu isoja voittosaumoja. Aiemmista näytöistä huolimatta kukaan ei uskonut, että se pystyisi kaatamaan Bruinsin paras seitsemästä -sarjassa. Stanley Cup -finaalisarjan avausottelu menikin käsikirjoituksen mukaan: Bruins vei, ja Blues vikisi. St. Louis tasoitti sarjan toisessa ottelussa, mutta joukkueen selkärangan uskottiin katkenneen kolmannessa ottelussa, jossa Bruins juhli 7-2 murskavoittoa.
Последние новости НХЛ в Твиттере [@NHLrussia]
Selkäsauna oli kuitenkin käänteentekijä: sen jälkeen missourilaisryhmä voitti neljästä viimeisestä ottelusta kolme ja marssi mestaruuteen. Joukkue koki vielä yhden ison vastoinkäymisen, kun se meni häviämään kuudennen ottelun kotijäällään. Voitto olisi tuonut silloin mestaruuden, mutta Bruins löi sarjan tasoihin ja siirsi ratkaisun Bostoniin. Siinä vaiheessa usko oli varmasti koetuksella - jälleen kerran - mutta Blues löysi vielä uuden kipinän ja venyi voittoon.
- Pelaajamme oppivat virheistään. Jossain vaiheessa runkosarjaa olimme pohjalla, ja silloin pudotuspeleihin pääseminen oli kaukainen ajatus. Katsoin silloin tammi-helmikuun otteluohjelmaa, ja se näytti hankalalta, mutta pelaajamme eivät piitanneet siitä. He olivat oppineet vastoinkäymisistä. Opimme pelien sisällä, pelien jälkeen ja pelien välillä. Syy siihen löytyy pukukopistamme, jossa on paljon johtajuutta ja vahvaa luonnetta, Berube kiteytti koko kauden.
Historiallinen kausi oli niin monivaiheinen, että siitä voisi kirjoittaa kirjan. Nousun taustalla oli etenkin päävalmentaja Berube, joka sai Bluesin pelaamaan joukkueena ja pelaajat antamaan 110 prosenttia joka ilta. Berube osoitti, ettei menestymättömyys johtunut pelaajamateriaalista. Kyse oli koko ajan ollut oikeanlaisen henkisen tilan löytämisestä - mihin liittyi myös oikeanlaisen valmentajan löytäminen.
Vahvan joukkuepelin lisäksi Bluesin mestarijoukkue koostui upeista yksilöistä. Suurimman sankaritarinan esitti tulokasmaalivahti Jordan Binnington, joka nousi NHL:ään vasta vuodenvaihteessa. Nyt hän on jo yksi sarjan parhaista maalivahdeista.
Kenttäpelaajista voisi nostaa esiin lähes kenet tahansa, mutta suurinta roolia näyttelivät Ryan O'Reilly, Vladimir Tarasenko ja kapteeni Alex Pietrangelo. Heistä kukin oli valtavassa roolissa niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin.