GettyImages-1244727645 (1)

Edmonton Oilersin Zach Hyman vieraili tiistaina NHL:n toimistolla muun muassa lukemassa kameralle uutta kirjaansa "The Magician's Secret". Kirja on jo hyökkääjän kolmas lastenkirja.

Samalla Hyman muun muassa vertasi kirjansa hahmoja joukkuetovereihinsa. Ainakaan yhdelle hän ei löytänyt sopivaa verrokkia, mutta totesi Jesse Puljujärven sopivan valovoimaisella persoonallaan hahmoksi vaikka omana itsenään.
- Jesse on ihan oma hahmonsa. En tiedä, voiko häntä verrata yhteenkään kirjan hahmoon suoraan. Hän on isokokoinen, hauska tyyppi, ja se näkyy myös julkisuudessa. Siksi fanit varmasti rakastavatkin häntä. Hän voisi ehdottomasti olla mukana hahmona, Hyman naureskeli.
Hyman ei ryhtynyt lastenkirjailijaksi vain hetken päähänpistosta, vaan "sivutoimeen" vaikutti moni asia.
- Olen vanhin viidestä veljeksestä, joten tarinankertojan rooli lankesi minulle ikään kuin luonnostaan, kun kerroin iltasatuja pikkuveljilleni. Alakoulussa aloin sitten innostua kirjoittamisesta ihan toden teolla. Kun olin seitsemännellä luokalla, opettajani kehotti minua osallistumaan tarinallani kirjoituskilpailuun, ja pääsinkin siinä palkinnoille. Opettajani kannusti minua jatkamaan kirjoittamista, koska olin kuulemma hyvä siinä. Ja minä tosiaan pidin kirjoittamisesta ja lukemisesta. Työstin ensimmäisen kirjani tarinaa ollessani high schoolissa, ja sitten se julkaistiin. Sen jälkeen kirjoja on tullut kaksi lisää. Kyse on tavallaan lumipalloilmiöstä, Hyman kertoi.