Finland v Latvia: Group A - 2025 IIHF World Junior Championship

Uusi jääkiekkokausi alkaa vaiheittain. NHL:ssä pelien alkamista joudutaan odottelemaan vielä muutama päivä, kun taas Suomessa ollaan jo täydessä vauhdissa. Yhdysvaltojen yliopistojääkiekko sijoittuu näiden kahden väliin. NCAA-kausi alkaa perjantaina 3. lokakuuta.

Yliopistosarjassa on jälleen mukana annos sinivalkoista väriä. Seuraavassa on listattu viisi mielenkiintoista suomalaispelaajaa seurattavaksi NCAA-kauden edetessä.

Heikki Ruohonen, Harvard

Listan ehkä nimekkäin pelaaja on vasta 19-vuotias. Heikki Ruohonen on tuttu ainakin niille, jotka ovat pitäneet silmällä Suomen nuorten maajoukkueita. Helsingissä syntynyt hyökkääjä oli mukana Suomen alle 18-vuotiaiden MM-joukkueessa vuonna 2024 ja alle 20-vuotiaiden MM-joukkueessa viime kaudella.

Ruohonen lähti Kiekko-Espoon organisaatiosta Pohjois-Amerikkaan vuonna 2024. Philadelphia Flyers oli varannut hänet tuona kesänä neljännellä kierroksella numerolla 107. Sen jälkeen sentteri otti suunnaksi Yhdysvaltojen juniorisarjan, USHL:n. Hän teki Dubuque Fighting Saintsissa 49 otteluun 16+23=39 tehopistettä ja oli joukkueensa kuudenneksi tehokkain pelaaja.

Nyt luvassa on seuraava askel uralla, eli siirtymä yliopistoon. Harvardin yliopisto on nimekäs opinahjo, jonka jääkiekkojoukkueessa maalivahti Aku Koskenvuo pelasi vuosina 2022-25. Ruohosesta voi povata myös arvokasta palasta Nuorten Leijonien kisajoukkueeseen tällekin talvelle.

Finland v Canada: Group A - 2025 IIHF World Junior Championship

Joona Väisänen, Western Michigan

Yllä mainittu Ruohonen kulkee reittiä, joka on Joona Väisäselle jo tuttu. Hän pelasi Dubuquen USHL-joukkueessa vuotta aiemmin, eli kaudella 2023-24, ja teki 53 ottelussaan 40 pistettä. Samalla kaudella Väisänen oli myös mukana Suomen alle 20-vuotiaiden MM-joukkueessa, mutta pistetili jäi seitsemässä ottelussa kokonaan avaamatta.

Yliopistossa Väisänen aloitti pelinsä jo viime kaudella. Hänen koulunsa on Yhdysvaltojen pohjoisosassa Michiganin osavaltiossa. Väisänen oli viime kaudella 42 ottelussa tekemillään 26 pisteellä Western Michiganin yhdeksänneksi paras pistemies. Samassa joukkueessa pelasi laajakin joukko NHL-organisaatioiden seuraamia lupauksia, sillä viime kauden ryhmästä seitsemällä pelaajalla oli NHL-varaus.

Pittsburgh Penguins varasi Väisäsen kuudennella kierroksella (175.) vuoden 2024 NHL Draftissa. Kesällä puolustaja täytti 21 vuotta. Espoolaistaustainen lupaus on Bluesin kasvatti ja pelasi Ruohosen tapaan viimeiset ottelunsa Suomessa Kiekko-Espoon A-nuorissa.

Samu Salminen, Denver

Samu Salminen sen sijaan on jo todella kokenut pelaaja myös yliopistoympyröistä. Hän onkin aiempia nimiä vanhempi pelaaja täytettyään keväällä 22 vuotta. Hyökkääjä lähti maailmalle Helsingistä, Jokerien organisaatiosta, toimittuaan A-nuorten joukkueen kapteenina kaudella 2021-22. Tuolla kaudella hänet valittiin myös U20 SM-sarjan tähdistöjoukkueeseen.

Denverin yliopisto on Salmiselle jo toinen joukkue NCAA:ssa. Hän siirtyi aluksi Connecticutiin, mutta kahden kauden jälkeen vaihtoi viime vuonna maisemaa. Viime kaudella Salminen teki Denverissä 44 otteluun 28 pistettä. Joukkueessa pelasi toistakymmentä NHL-varausta, heidän joukossaan vuosi sitten numerolla 12 varattu puolustaja Zeev Buium.

Salminen sai oman varauksensa vuonna 2021. New Jersey Devils poimi hänet kolmannella kierroksella varaustilaisuuden 68. pelaajana. Tulokassopimusta ei ole kuitenkaan vielä tehty.

Denver v Arizona State

Oskar Komarov, Maine

Tässä pelaajassa on tuttua suurellekin yleisölle ainakin sukunimi. Oskar Komarov on lokakuussa 22 vuotta täyttävä hyökkääjä, jonka isoveli Leo Komarov on pitkäaikainen huippupelaaja ja tuttu myös NHL-kaukaloista.

Oskar Komarov on 17 vuotta nuorempi kuin meritoitunut isoveljensä ja omalla urallaan selvästi varhaisemmassa vaiheessa. NHL-varausta hän ei saanut, mutta Uusikaarlepyyssä syntynyt laitahyökkääjä voi vielä yrittää vakuuttaa pelaajatarkkailijoita onnistumalla yliopistojäillä.

Komarov pelasi HIFK:n junioreissa vuoteen 2023 ja oli viimeisellä kaudellaan joukkueen tehokkainta kaartia. Sen jälkeen hän lähti Pohjois-Amerikkaan ja siirtyi viime kaudeksi Mainen yliopistojoukkueeseen. Ensimmäisellä kaudella syntyi 37 ottelussa seitsemän (2+5) tehopistettä.

Max Koskipirtti, Michigan Tech

Pääkaupunkiseudulta, tarkalleen Espoosta, ponnistaa myös Max Koskipirtti. Puolustusvoittoista hyökkääjää on usein kuvailtu ennen kaikkea työmyyräksi. Silti hän on pystynyt tekemään myös ihan mukavia pistemääriä. Kaudella 2022-23 hän nakutti Kiekko-Espoon A-nuorissa 44 otteluun 39 pistettä Ruohosen ja Väisäsen joukkuekaverina – ja oli molempia edellä mainittuja tehokkaampi.

Koskipirtti oli Suomen alle 20-vuotiaiden MM-joukkueessa kaudella 2023-24. Silloin hän pelasi ensimmäistä kauttaan Michigan Techin yliopistojoukkueessa, joka voitti konferenssinsa mestaruuden. Viime kausi oli toinen samoissa väreissä ja tehokkaampi, kun 36 ottelussa syntyi 27 pistettä. Sillä lukemalla Koskipirtti oli joukkueensa sisäisen pistepörssin kakkonen.

NHL.com/fi seuraa muun muassa NCAA:ssa pelaavien suomalaisten otteita kauden aikana tiistaisin ilmestyvässä Farmiviikko-juttusarjassa.

Aiheeseen liittyvä sisältö