Heiskanen Assists Stars

Carolina Hurricanes ja Dallas Stars jäivät lauantain kierroksella jalkapallolukemiin, mutta sekin kelpasi vierasjoukkueelle. Stars paranteli näkymiään Central-divisioonan kärjessä vierasvoitolla.

Kaksi sarjapistettä lähtivät Teksasiin loppunumeroin 2-1.

– Sinnikäs suoritus vieraspelien putken päätteeksi. Pelasimme sitoutuneesti puolustussuuntaan ja kamppailimme kovaa. Blokkasimme 25 laukausta ja Jake Oettinger oli loistava maalissa, Starsin päävalmentaja Peter DeBoer arvioi.

Tuloksessa oli vahva sinivalkoinen vivahde, sillä illan jokaisessa maalissa oli mukana joku ottelun suomalaispelaajista. Sebastian Aho oli lopulta Hurricanesin ainoa maalintekijä, kun taas Starsin riveistä Miro Heiskanen oli alustamassa molempia omiensa osumia.

Heiskanen jatkoi suorituksensa myötä pisteputkeaan. Viiden ottelun aikana puolustaja on tehnyt kaksi maalia ja ollut syöttäjänä neljässä muussa. Heiskanen teki vähintään kaksi pistettä samassa ottelussa jo 55. kerran urallaan, yhtä monta kertaa kuin Darryl Sydor. Kaksikko jakaa viidettä sijaa Dallasin ja sen edeltäjän Minnesota North Starsin puolustajien historiatilastossa.

Heiskanen sai avata tilinsä heti ensimmäisen erän aikana Jason Robertsonin viedessä Starsin johtoon. Robertsonin ensimmäinen laukaus blokattiin, mutta maalivainu ei pettänyt, vaan Robertson syöksyi omaan paluukiekkoonsa.

CAR-DAL: Robertson osuu saatuaan syötön Heiskaselta

Nopea reagointi palkittiin.

– Se tuli vaistoilla. Kiekko tulee takaisin, joten on pakko tehdä joku ratkaisu niin nopeasti kuin mahdollista. Pomppujenkin eteen pitää tehdä töitä. Oli kiva vihdoin saada yksi, Roberton selitti.

"Vihdoin" viittasi tässä tapauksessa laitahyökkääjän viime viikkoja tuskastuttaneeseen kuivempaan kauteen. Robertson oli tehnyt maalin viimeksi kaksi viikkoa aiemmin, silloinkin juuri Carolinan verkkoon. Väliin mahtui viisi ottelua, hänelle liian pitkä pätkä. Koko helmikuun aikana verkko on heilunut vain nuo kaksi kertaa.

Ahon tasoitus nähtiin toisessa erässä heti alkuvaiheessa. Jesper Fast antoi kiekon suomalaiskeskushyökkääjälle, joka kytki luistimiinsa raketit ja karkasi läpiajoon. Rynnistys päättyi tarkkaan rannelaukaukseen Stars-maalivahti Jake Oettingerin selän taakse. Aho onnistui maalinteossa jo kolmannessa ottelussa peräkkäin iskettyään kahtena edellisenä peli-iltana voittomaalit.

Tällä kertaa lopullinen ratkaisu ei tullut kuitenkaan Carolinan suomalaisen lavasta, vaan Stars laittoi pelin pakettiin kuusi minuuttia tasoituksen jälkeen. Wyatt Johnston näytti kolmen Hurricanes-pelaajan piirittämältä tullessaan hyökkäysalueelle, mutta onnistui laukomaan kiekon maaliin.

Oettinger pelasi Dallasin maalilla hyvän illan ja torjui 20 kertaa. Tulos teki hyvää hänenkin itseluottamukselleen, sillä torstaina Oettinger vaihdettiin pois maalilta kolmen päästetyn maalin jälkeen. Nyt puolustus auttoi maalivahtiaan mukavasti, joten Oettinger katkaisi samalla henkilökohtaisen kolmen ottelun tappioputkensa.

– Jake toipui edellisestä pelistä hienosti. Niin teki oikeastaan koko joukkue, Robertson iloitsi.

– Joukkue pelasi tänään hyvää alivoimaa, käytti mailoja hyvin ja jokainen huolehti puolustamisesta. Teimme siinä hyvää työtä kolmannessa erässä. Joukkue laittoi kaiken likoon, Oettinger kiitteli erityisesti viimeistä 20-minuuttista, jossa Stars puolusti yhden maalin johtoaan ansiokkaasti ja antoi Hurricanesin laukoa vain viisi kertaa.

Samanlaiset tulokset ovat olleet Dallasille melkein arkipäivää. Kyse oli jo kauden 19. kerrasta, jona Stars on voittanut ottelunsa yhden maalin erolla. Se on eniten NHL:ssä.

Voitto oli Dallasille takuulla helpotus, sillä viime aikoina tulokset eivät ole tahtoneet millään kääntyä sen eduksi. Lauantaihin tultaessa harteilla painoi jo neljään otteluun venynyt tappioiden putki. Nyt nihkeä vaihe saatiin katkaistua ennen kuin se ehti tehdä sarjataulukossa pahempaa jälkeä.

Dallas nappasi kauden 35. voittonsa, kun pelattuna on 59 ottelua. Se nousi 78 pisteeseen ja johtaa Central-divisioonaa kolmen pisteen turvin. Winnipeg Jetsillä tosin on edelleen valttinaan neljä rästiottelua Starsiin nähden.

Stars jatkaa tositoimissa maanantaina, jolloin vastassa on kotikentällä New York Islanders. Tärkeä keskinäinen ottelu Winnipegiä vastaan on tulossa ensi torstaina.

Aiheeseen liittyvä sisältö