Finland v Germany: Quarterfinals - 2022 IIHF World Junior Championship

Torstaisin luomme katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella ja tarkastelemme, kuinka NHL:ään varatuilla suomalaislupauksilla ja entisillä NHL-pelaajilla kulkee Euroopan huippusarjoissa.

Suomen Liigan puhutuimpiin nuorukaisiin kuuluva Kärppien Ville Koivunen, 20, jatkoi menneellä viikolla erinomaisia otteitaan ja ylitti jo 50 tehopisteen rajan. Koivunen latoi viikon kolmessa ottelussa tehot 2+4=6, minkä myötä hänen koko kauden saldonsa on nyt 19+33=52.

Tahti on ollut hurjaa etenkin tämän vuoden puolella: laituri on takonut tammi-helmikuun aikana 20 ottelussa kahdeksan maalia ja 27 tehopistettä.

Yltäminen 50 tehopisteen kerhoon aina kova suoritus, mutta sitä se on etenkin silloin, kun kyseessä on alle 21-vuotias pelaaja. Koivusesta tulikin vasta kolmas alle 21-vuotias 50 tehopisteen ylittäjä tällä vuosituhannella. Aiemmin siinä olivat onnistuneet vain Teemu Pulkkinen (2010-11) ja nykyään San Jose Sharksissa pelaava Mikael Granlund (2011-12).

Carolina Hurricanesin varaaman Koivusen tahti kielii myös siitä, että hän on tekemässä alle 21-vuotiaiden 2000-luvun uutta piste-ennätystä, sillä ennätystä hallussaan pitävä Pulkkinen (18+36=54) on enää kahden pisteen päässä. Kärpillä on vielä pelaamatta runkosarjaa viisi ottelua, ja Koivusen nykytahti enteilee 57 tehopisteen runkosarjaa.

Alkuvuoden vire huomioon ottaen on myös täysin mahdollista, että Koivunen yltää todelliseen sensaatioon ja rikkoo jopa 60 tehopisteen rajan. Siihen ovat historiassa yltäneet alle 21 vuoden iässä vain Saku Koivu, Raimo Summanen ja Christian Ruuttu. Ennätys on Koivun nimissä, vieläpä selvällä erolla, sillä Montreal Canadiensin ikoni teki kaudella 1994-95 käsittämättömät 74 tehopistettä (27+47) vain 45 ottelussa.

Finland v Germany: Quarterfinals - 2022 IIHF World Junior Championship

Kapanen piste-ennätykseen

Menneellä Liiga-viikolla nähtiin myös muita hienoja nuorten pelaajien onnistumisia. Hyökkääjistä esiin nousivat muun muassa KalPan Oliver Kapanen ja TPS:n Viljami Marjala.

Kapanen tehtaili uuden piste-ennätyksensä taottuaan viikon kolmessa ottelussa tehot 2+3. Montrealin lupauksella on nyt kasassa 13+17=30 tehopistettä. Buffalo Sabresin varaus Marjala jäi kahdessa ottelussa pisteittä, mutta onnistui tekemään viikonlopun Ässät-ottelussa tehot 2+1, mikä nosti hänet vain pisteen päähän 40 pinnan rajasta (17+22=39).

Puolustajista maalin makuun pääsi TPS:n Otto Salin, joka aloitti kauden HIFK:ssa saaden alleen 29 ottelua tehoin 0+6. Los Angeles Kingsin varaus on pelannut TPS:ssä nyt 11 ottelua ja saalistanut viisi tehopistettä (2+3). Viime viikolta kertyi maali ja syöttöpiste.

Liigan pistepörssin kärkitaisto jatkuu yhtä tasaisena kuin aiemminkin, joten runkosarjan loppusuoralla nähdään äärimmäisen mielenkiintoinen kisa. JYPin Jerry Turkulainen johtaa pörssiä 60 tehopisteellään, mutta Ilveksen Oula Palve hengittää niskaan. AHL:ssäkin pelannut Palve teki viikon kahdessa ottelussa tehot 1+1 ja kasvatti koko kauden saldokseen 18+41=59.

Muista kärkinimistä HIFK:n Jori Lehterä keräsi kolme syöttöpistettä ja kasvatti pisteputkensa kuuteen otteluun, joiden aikana hänen pistetilinsä on karttunut yhdeksällä tehopisteellä (2+7). NHL-konkarilla on nyt kasassa 54 tehopistettä (6+48), joilla irtoaa pistepörssin viides sija. Hän on tasapisteissä enemmän maaleja tehneen Anton Levtchin (17+37) kanssa, joka muistetaan Florida Panthersin organisaatiosta.

Winnipeg Jetsissä ja Montrealissa pelannut Ilveksen Sami Niku paranteli asemiaan puolustajien pistepörssissä nousemalla takaisin piikkipaikalle. Niku keräsi viikon kahdessa ottelussa tehot 1+3 ja nousi 45 tehopisteeseen (12+33). Puolustajien pistepörssin voitto on kolmen kauppa, sillä Niku, HIFK:n Luke Martin (9+35=44) ja KooKoon Charles-Edouard D'Astous (15+28=43) ovat tehneet merkittävän kuilun muihin.

Laaksosella jälleen vahvaa tekemistä Ruotsissa

Ruotsin SHL:n yksi kauden kovimmista suomalaisnimistä on ollut puolustaja Oskari Laaksonen, joka pelaa Luulajan paidassa. Parisen vuotta Sabresin organisaatiossa viettänyt taituri on parantanut otteitaan kauden edetessä ja nousi menneellä viikolla jälleen yhdeksi puheenaiheeksi. Tällä kertaa viikon kolme ottelua tuottivat tehot 1+2.

Laaksonen on noussut jo kolmanneksi SHL:n puolustajien pistepörssissä. Hän on tehnyt kauden 46 ottelussa tehot 2+25=28.

SHL-viikon suomalaisonnistujiin lukeutui myös toinen puolustaja, Timrån Axel Rindell, joka kasasi kolmessa ottelussa tehot 1+1. Toronto Maple Leafsin organisaatiossa pelannut Rindell on tehnyt kauden 45 ottelussa yhdeksän maalia ja 22 tehopistettä.

Hyökkääjistä esiin nousivat Växjö Lakersin Kalle Kossila (1+2), Malmö Redhawksin Janne Kuokkanen (1+2) ja Modo Hockeyn Sampo Ranta (2+0). Etenkin Kuokkasen tilanne on mielenkiintoinen, sillä hän on 39 tehopisteellään (16+23) vahvasti mukana pistepörssin voittokamppailussa. Ero ykköspaikkaan on vain kolme pistettä.

Koskinen huippuvedossa Sveitsissä 

Sveitsin NL:n kuumin suomalaisnimi lienee tällä hetkellä maalivahti Mikko Koskinen, joka jätti NHL-kaukalot keväällä 2022 ja torjuu nyt Luganossa. Isokokoinen veskari vei joukkueensa menneellä viikolla kahteen voittoon ja kirjautti yhteensä 59 torjuntaa päästäen vain kolme osumaa.

Luganon ja Koskisen voittoputki on jo neljän ottelun mittainen. Suomalaiselle on tehty tänä aikana vain kuusi maalia.

Koskinen_Oilers

Kenttäpelaajista tehokkain suomalainen oli Geneve-Servetten Sakari Manninen, joka on noussut taistelemaan NL:n suomalaisten sisäisen pistepörssin voitosta. Tuore CHL-mestari, viime kaudella Vegas Golden Knightsin organisaatiossa pelannut hyökkääjä, teki viikon kolmessa ottelussa tehot 1+3 ja nousi 38 tehopisteeseen (17+21), joilla hän on suomalaispörssin kolmantena. Antti Suomela pitää piikkipaikkaa (12+28=40), ja Aleksi Saarela on toisena (18+21=39). Saarela keräsi viikon aikana kaksi syöttöpistettä ja kavensi eroa Suomelaan, joka jäi kiikaritehoille.

Viikon onnistujiin lukeutui myös SC Bernin Joona Luoto, joka iski kaksi maalia lisää. NHL:ssä Jetsiä ja Columbus Blue Jacketsia edustanut laituri nousi jo jakamaan suomalaisten sisäisen maalipörssin ykköspaikkaa yhdessä Saarelan kanssa. Luodon koko kauden tehot ovat 42 ottelussa 18+9=27.

Aiheeseen liittyvä sisältö