GettyImages-2036340381

NHL:n komissaari Gary Bettman ja varakomissaari Bill Daly vierailivat tiistaina Winnipegissä. Jets oli vain päiviä aiemmin tullut julkisuuteen ja toivonut parannusta yleisömääriinsä sekä kausikorttimyyntiinsä.

Bettman ilmaisi vierailunsa aikana luottamuksensa parempaan tulevaisuuteen.

- Uskon, että lukemat palaavat entisille tasoilleen. Vuonna 2011 sanoin, että homman toimiminen vaatii täyttä hallia, ja se pitää paikkansa. Tiedän, että Jetsin omistajatahot eivät halua vain selviytyä NHL:ssä, vaan menestyä samaan tapaan kuin joukkue kentällä tällä kaudella. Tämä järjestyy kyllä. En näe tätä kriisinä, mutta uskon, että kaikkien markkinoiden tapaan vaaditaan yhteisöä kannattajapohjan ja seuran välillä, Bettman sanoi.

NHL-jääkiekko palasi Winnipegiin vuonna 2011. Kolmen viime vuoden aikana kausikorttien määrä on kuitenkin laskenut yli neljänneksen. Yli 15 000 katsojaa vetävän Canada Life Centren tämän kauden yleisökeskiarvo on ollut 13 140 katsojaa. Sitä ennen NHL:n pienin markkina myi hallin loppuun kerta toisensa jälkeen.

Viime keväänä seura lanseerasi kampanjan, jonka tavoitteena on päästä 13 000 myytyyn kausikorttiin. Tälle kaudelle kausikortteja myytiin noin 9500. Vuonna 2011 vastaava kampanja johti yli 13 000 kausikorttipaketin myymiseen 15 minuutissa.

- Tätä pidetään laajalti malliseurana, joka on hyvin johdettu kaikilla tasoilla, pystyy kasaamaan kilpailukykyisen joukkueen ja käyttää rahaa koko palkkakaton edestä. Lisäksi seura investoi yhteisöön, on mukana hyväntekeväisyydessä ja panostaa kaupunkiinsa. Toivoisimme, että tällaisia organisaatioita olisi 32 kappaletta. Jääkiekko on täällä tärkeää, ja se on tärkeää meille, Daly sanoi.

Jets pelaa tällä hetkellä vahvaa kautta ja jakaa Central-divisioonan kärkipaikan Dallas Starsin kanssa. Joukkue on ollut mukana pudotuspeleissä kuudesta edellisestä kaudesta viitenä.

Aiheeseen liittyvä sisältö