Winnipeg Jetsin kiri jäi vajaaksi kauden avausottelussa kotona. Toisessa kotipelissään Jets onnistui nousemaan takaa voittoon. Ensimmäisessä vierasottelussa maanantaina ei sitten tarvinnut enää katsella vastustajan perävaloja missään vaiheessa.
Jets kukisti New York Islandersin vieraissa 5-2 ja nappasi kaikkien aikojen ensimmäisen täyden pistepottinsa syksyllä 2021 avatusta UBS Arenasta. Parasta voitossa taisi kuitenkin olla se, että vieraiden viisi maalia merkittiin viiden eri miehen nimiin. Edellisessä kahdessa ottelussa Winnipegin seitsemästä osumasta viisi oli ollut Kyle Connorin ja Mark Scheifelen käsialaa. Nyt Scheifelen maali oli vain tyhjiin syntynyt sinetti Jetsin voitolle. Muut ketjut olivat hoitaneet homman jo aikaisemmin.
– Tuota oli mukava katsoa. Nino (Niederreiter) pääsi maalin makuun, (Morgan) Barron osui jälleen ja Tanner (Pearson) osallistui myös. Tuota toivoimme, varsinkin vieraissa, kun Scheifelen ketju saa vastustajalta paljon huomiota. On hyvä merkki, kun muut kaverit nousevat esiin ja ovat mukana hyökkäystehoissa, Jetsin päävalmentaja Scott Arniel iloitsi.
Kesähankinta Pearson teki ensimmäisen maalinsa Jetsin paidassa. Niederreiter puolestaan iski kauden ensimmäisen osumansa. Voittomaalista vastasi pitkänhuiskea puolustaja Logan Stanley, jolla on nyt vielä 79 ottelua aikaa laittaa oma ennätys uusiksi. Stanley on tähän mennessä tehnyt tasaisesti yhden maalin jokaisella kuudella NHL-kaudellaan.
– Me tarvitsemme tuota (tehoja muilta ketjuilta). Meillä on hiton kova ykkösketju (Scheifele, Connor ja Gabriel Vilardi), joka vastaa hyökkäystehoista suurimmassa osassa otteluita, varsinkin hyviä joukkueita vastaan. Me annoimme apua heille tänään. Kakkosylivoima oli jälleen iskussa ja jopa Stanley pääsi maalin makuun, täksi kaudeksi NHL-jäille palannut keskushyökkääjä Jonathan Toews sanoi.
Viime kaudella NHL:n parhaaksi maalivahdiksi ja liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Connor Hellebuyck oli saanut ensimmäisen vapaavuoron tähän syksyyn. Kakkosvahti Eric Comrie loisti 33 torjunnallaan.
– Comrie pelasi upeasti. Tarvitsimme häneltä todella hyviä otteita ensimmäisten 10 minuutin aikana. Islanders pääsi yrittämään läheltä muutaman kerran, ja Comrie loisti niissä tilanteissa. Hän piti meidät mukana ottelussa ja hallin hieman hiljaisempana, Arniel kehui.





















