Timosella tiukka kanta sääntömuutoksiin

Kimmo Timonen pelasi NHL-urallaan 1 108 runkosarjan ottelua. Luotettava ja arvostettu puolustaja valittiin viisi kertaa All Stars -otteluun, ja hän huipensi uransa Stanley Cupin voittoon Chicago Blackhawksissa vuonna 2015. NHL.com/FI julkaisee pari kertaa kuukaudessa Timosen ajatuksia Kimen Kulma -palstalla. Tällä kertaa hän käsittelee sääntömuutoksia.
Oman NHL-urani aikana pääsin näkemään monia muutoksia säännöissä ja sääntötulkinnoissa. Varmaan merkittävin niistä oli punaviivan poistaminen. Tavallaan punaviivasta luopuminen muutti peliä aika paljon, koska kahden viivan syöttöjä ei enää ollut. Yksi hyökkääjä saattoi jäädä kyttäämään syöttöä ylemmäs takasiniselle.

Uskon, että loppujen lopuksi punaviivan poistaminen teki pelille hyvää. Se toi peliin vapautta ja lisää nopeutta - ehkä vähän liikaakin. Varmaan sitäkin tapahtui, että puolustusryhmittymät valuivat alemmas kohti omaa maalia. Positiivisia vaikutuksia oli kuitenkin enemmän kuin negatiivisia.
Loppujen lopuksi todella pitkiä syöttöjä omalta alueelta takasiniselle tulee aika harvoin. Enemmänkin tapahtuu sitä, että pakit nostavat omalta alueelta korkean vipin ilmaan ja toivovat, että omat hyökkääjät pääsevät kiekkoon käsiksi.
Muistan tältäkin kaudelta yhden ottelun, jossa sellaisia vippikiekkoja tuli varmaan 30-40 ottelun aikana. Kyllä siinä pakki joutuu pieneen paniikkiin, jos kiekko ottaa huonon pompun ja nopea hyökkääjä pääsee irti.
Chicago Blackhawksissa pakkikoutsi painotti, ettei korkea nosto keskialueelle ole missään nimessä huono ratkaisu. Meillä oli tietysti Marian Hossan kaltaisia pelaajia, jotka lähtivät kuin tykin suusta. Enemmän niitä ilmaan nostettuja kiekkoja suosittiin kuin rännikiekkoja.
Työsulkuvuoden jälkeen otettiin käyttöön uudet sääntötulkinnat, jotka kitkivät koukkimisen ja mailalla estämisen. Ennen vanhaan isot pakit roikkuivat vastustajassa mailalla melkein koko kaukalon mitan!
Ero oli ihan hirveä siihen, kun aloitin NHL:ssä vuonna 1998. Pidän koukkimisen kitkemistäkin hyvänä muutoksena. Tietysti se suosi minun kaltaisia pienempiä pakkeja, joiden vahvuus on liikkuminen. Kyllä sen näki, että huonommin luistelevat pelaajat alkoivat tippua pois, varsinkin puolustajat.
Toisaalta, vanha koukkimiskulttuuri tavallaan helpotti pakkeja, koska omat pelaajat pystyivät hidastamaan karvaajien vauhtia. En silti haluaisi, että palattaisiin enää siihen vanhaan.
Tällä kaudella NHL on tiukentanut tulkintoja mailalla lyömisessä. Jäähyjä tulee herkästi, jos pelaaja lyö vastustajaa jonnekin muualle kuin mailan lapaan. En ole ihan vakuuttunut, että miten tämä muutos toimii. Jäähyjä tulee, vaikka isku ei osuisi käsille, vaan jonnekin muualle varusteisiin.

Maalintekotilanteissa pitää toki olla tarkkana, ettei saa lyödä varsinkaan käsille. Silti maalintekotilanteessakin pitää sallia mielestäni pieni isku mailaan maalin estämiseksi. Kohta ei mailaa saa käyttää enää mihinkään puolustamiseen. Maila on kuitenkin pakeille aika tärkeä väline puolustamisessa.
Yhdessä ottelussa jäähyjä tuli mailalla lyömisestä 8-9 per joukkue. En ole ihan varma, että viekö se peliä eteenpäin. Jääkiekon pitäisi mielestäni olla pääasiassa taistelua viidellä viittä vastaan. Maaleja on ehkä tullut enemmän, mutta jos niitä syntyy suhteessa enemmän ylivoimalla, se ei paranna peliä.
Veikkaan, että kauden edetessä linja muuttuu taas kohti vanhaa. Viimeistään pudotuspeleissä sallitaan varmasti kovempi peli. Se on aika kova paikka, jos jossain tärkeässä pudotuspelissä tuomitaan jäähy siitä, että on napauttanut vähän vastustajan mailanvarteen.
Aloitustulkinnatkin ovat tiukentuneet. Pakkina minun ei ole koskaan tarvinnut välittää aloituksista, kunhan vaan sentteri on voittanut aloitukset sata-nolla omille... Olen kuitenkin kuullut, että kokeneemmat jätkät ovat pystyneet "huijaamaan" tuomareita esimerkiksi jalkojen asennoilla. Sikäli on hyvä, että lähtökohta on tasapuolinen.
Vaikka osa sääntöjen ja tulkintojen muutoksista on ollut hyvä asia, yleisesti en pidä siitä, että jääkiekkoa yritetään muuttaa koko ajan. Koukkimistulkintojen muutos auttoi minun uraani, mutta ei sekään ole hyvä, että peliä muutellaan parin vuoden välein.
Esimerkiksi ajatus maalien suurentamisesta on täysin kuolleena syntynyt. Mitä jos jalkapallossa yritettäisiin samaa? Ei menisi ikinä läpi. Jos jotain pitää väkisin tehdä, pienennetään vaikka maalivahdin varusteita.
Sääntöjen lisäksi on pieniä nippelijuttuja, joilla yritetään tehdä peliä viihtyisämmäksi yleisölle. NHL:n komissaari Gary Bettman heitti, että vanha 1990-luvulta tuttu valokiekko saattaisi tehdä paluun televisiolähetyksissä. Voisi olla, että nykytekniikalla se toimisi paremmin kuin silloin. Ylipäätään televisiokuvan laatu on kuitenkin parantunut niin paljon, että kiekko kyllä erottuu kuvasta ihan hyvin.
Nykyään ruudussa näkyy esimerkiksi pelaajien luistelunopeuksia. Ne ovat ihan hauskoja lisäjuttuja, mutta hyvä peruspelin laatu on kuitenkin tärkein juttu. Kun kaukalossa mennään kovaa, taklataan ja tehdään taitavia suorituksia, jääkiekko on varmasti kiinnostavaa.