Skip to main content

Predators lähtee korjaamaan kurssia harvinaisissa olosuhteissa

Nashville toivoo Winter Classicista jonkinlaista käännekohtaa vaikealle kaudelleen

Teksti Matias Strozyk @MaStrozyk / vapaa toimittaja, NHL.com/fi

Nashville Predatorsin leirissä puntaroitiin tiistaina, kumpaan polkuun kannattaisi keskittyä.

Ensimmäinen on tavanomaisempi. Vilkaisu sarjataulukkoon, analyysi vastustajasta, huolellinen pelillinen valmistautuminen ja täyden latingin tuoma pistepotti saman divisioonan joukkueesta.

Sillä lähestymistavalla uuden vuoden ensimmäinen ottelu ei kauheasti eroaisi mistään muusta runkosarjan 81 kamppailusta. Tiedossa kuitenkin oli, että keskiviikon Winter Classic -kamppailua Dallas Starsia vastaan on mahdotonta verrata ihan mihin tahansa.

Toinen polku ymmärtää Cotton Bowl -stadionilla pelattavan ottelun erityislaatuisuuden. Se alkoi avautua yhä enemmän, kun Predators pääsi tiistai-iltana ottamaan tuntumaa pelipaikkaan kaukalonkin puolella.

- Tässä kohtaa on vielä vaikea sanoa, millaista siellä todellisuudessa on pelipäivänä. Täysi valaistus puuttui, joten oli vähän pimeämpää. Ei se kuitenkaan kamalan erilaiselta tuntunut, koska kaukalo on ihan normaali, hyökkääjä Mikael Granlund puntaroi.

Harjoituksista puuttui myös kymmenien tuhansien ihmisten pauhu ja ottelutapahtuman muu erityislaatuisuus. Ulkoilmaottelu on Predatorsin seurahistorian ensimmäinen - ja totta kai sellainen myöskin useimmille pelaajille.

- Kaikki tähän otteluun johtavakin on tuntunut erityiseltä, siitä lähtien kun kesällä saimme tämän tapahtuman tietoomme ja merkitsimme sen kalenteriin, hehkutti maalivahti Pekka Rinne, jonka pitkällä uralla Winter Classic on jotain ennennäkemätöntä.

Hurja vääntö divisioonan sisällä

Kaiken innon keskelläkään Predators ei voi sivuuttaa ottelun tuloksellista tärkeyttä. Sillä on alla kaksi tappiota, joiden myötä vuosi 2019 ei päättynyt kauhean ruusuisesti.

Syyskausi oli muutenkin pettymyksellinen. Joukkue ei ole pelannut odotusten mukaisesti, päävalmentaja Peter Laviolette on joutunut vastaamaan kritiikkiin ja esimerkiksi Rinteen sekä kollega Juuse Saroksen maalivahtipelaaminen on ollut tiukan tarkastelun alla.

Winter Classic on raikas tuulahdus pitkän kauden keskellä, mutta Predatorsin tilanteessa myös arvokas mahdollisuus.

- Emme ole joulutauon jälkeen olleet sellainen joukkue kuin haluaisimme, mikä tekee ottelusta vielä isomman, Granlund sanoi.

- Emme todellakaan ole sarjataulukossa siellä, missä haluaisimme, ja Dallas on yksi joukkueista edessämme. Hävisimme ensimmäisen kohtaamisen, joten olemme todella innoissamme tästä revanssimahdollisuudesta, sveitsiläispuolustaja Roman Josi jatkoi.

Predators lähtee vuoteen 2020 Central-divisioonan sijalta kuusi. Takana on ainoastaan Chicago Blackhawks, sekin tasapisteissä. Divisioonakolmonen Dallas on silti vain kuuden pisteen päässä, joten jokainen keskinäinen ottelu on tärkeä.

Granlund jo konkarin asemassa

Winter Classic ei pelillisesti ole aina aivan samanlainen rutiiniveto kuin siisti sisätyö ensiluokkaisilla NHL-areenoilla. Kovista panoksista huolimatta Nashvillen leirissä yritetään parhaan mukaan myös nauttia tapahtumasta.

Joukkue sai tutustua pelipaikkaan perheidensä ja läheistensä kanssa, eikä keskiviikkoillan tapahtuma varmasti unohdu keneltäkään hevillä.

Granlund on itse asiassa ulkoilmaotteluissa jo jonkinlainen konkari. Hän pääsi stadionpeliin niin Minnesota Wildin kanssa kuin vuosikymmenen alussa HIFK:ssakin.

Video: PIT-NSH: Granlund osuu paluukiekosta

Tuskinpa niihin silti on koskaan ehtinyt tottua.

- Ensimmäinen kerta oli tietysti kaikille todella erityinen. Upeaa saada jakaa tämä perheen kanssa, Gralund sanoi.

Paluu juurille on hiljattaisista tuloksista riippumatta vuoden kohokohtia.

- Totta kai tämä palauttaa vahvasti mieleen kaikki muistot lapsuudesta ja nuoruudesta, jolloin tartuin jokaiseen mahdollisuuteen käydä pelaamassa ulkona, Josi tuumasi.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.