Ensimmäistä kauttaan Rangersin penkin takana työskentelevä David Quinn on saanut iskostettua nuoreen pelaajistoonsa ennakkoluulottoman ja periksiantamattoman asenteen. Manhattanilaiset ovat tällä hetkellä kiinni Itäisen konferenssin viimeisessä playoff-paikassa, ja myös heidän marraskuunsa on toistaiseksi sujunut onnellisten tähtien alla.
Sekä Red Wings, Panthers että Rangers porskuttavat tällä hetkellä hyvässä myötätuulessa ja ovat lyömässä ennakkoon kovemmiksi arvioiduille joukkueille luuta kurkkuun. He ovat osoittaneet, että on aivan liian ennenaikaista alkaa tuomita joukkueita pelkästään heikon alkukauden perusteella.