Brind'Amourin kohdalla metodi ainakin toimi, sillä kanadalaisveteraani pelasi urallaan NHL-kaukaloissa peräti neljällä eri vuosikymmenellä. Teräsmies aloitti ammattilaisuransa 1980-luvun lopulla ja pelasi uransa päätöskaudella 2009-10 vielä 80 runkosarjaottelua. Brind'Amourille kertyi uransa aikana runkosarjassa kunnioitettavat 1 484 ottelua - ja silti kaukalo veti puoleensa myös kesällä.
- Rod sanoi, että iän karttuessa on helpompi startata uuteen kauteen, jos ei pidä koko kesää taukoa jäiltä. Kestää aina jonkin aikaa ennen kuin tuntuman saa takaisin. Olen huomannut, että sama toimii minulla, Staal kiitteli entisen pelikaverinsa esimerkkiä.
Myös Dallas Starsin John Klingberg on muuttanut kesäharjoitteluaan nuoruusvuosista. Ruotsalaispuolustajan mukaan vuosirenkaiden kertyminen on luonteva syy painottaa eri asioita kuin parikymppisenä.
- Uskon, että ikä tuo tarvetta muutoksille. Olen vasta 25-vuotias ja treenaan yhä melko kovaa. Olen kuitenkin ottanut huomioon sen, että kun otteluita on 82, oheisharjoittelussa on huolehdittava siitä, että jaksaa pelata.
Lisää aiheesta: [Starsin Klingberg otti opikseen viime kaudesta]
Alle parikymppisenä Klingberg pelasi kauden 2011-12 SM-liigaa Helsingin Jokereissa. Niihin aikoihin 186-senttisen nuorukaisen paino alkoi seiskalla, nyt vaaka näyttää lukemia 80.
Viime vuosien näyttöjen perusteella kesätreenit ovat selvästi menneet kohdalleen. Klingberg kokosi viime kaudella pakin tontilta muhkeat 8+59=67 tehopistettä. NHL-puolustajien pistepörssissä ruotsalaisen edellä olivat vain Washington Capitalsin John Calrson ja San Jose Sharksin Brent Burns.
Colorado Avalanchen ruotsalaiskapteeni Gabriel Landeskog on Klingbergin maanmies ja ikätoveri. Hänkin on muuttanut treeniensä painotuksia joka kesä.
- Minulla on joka kesälle aina omat erilliset tavoitteensa, mutta päätavoite on aina sama: valmistaa kroppa ja mieli pitkään maratoniin, jollainen NHL-kausi on. Pääasia on pysyä terveenä ja varmistaa, että pysyisin terveenä ja kunnossa myös koko pitkän runkosarjan ajan, Landeskog linjasi.
Landeskogin kolme viime kautta ovat tuoneet tilastoihin 78, 72 ja 75 ottelun runkosarjan. Täyden kauden ruotsalainen on saanut runnottua viimeksi 2014-15.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
- Tänä kesänä keskityin erityisesti siihen, että yritin hieman keventää, pudottaa tempoa tekemisistäni ja pakottaa itseäni rentoutumaan enemmän kuin yleensä. Yleensä olen treenannut sillä mielellä, että koko kesä pitää painaa todella kovaa, mutta nyt yritin ajatella niin, että itseään ei tarvitse polttaa ihan loppuun kauden varhaisessa vaiheessa, Landeskog perusteli.
Edmonton Oilersiin siirtynyt saksalaishyökkääjä Tobias Rieder, 25, on saanut pelata viime vuodet terveenä. Silti - tai ehkä juuri siksi - hän muistuttaa siitä, miten tärkeää on ottaa terveystilanne huomioon.
- Jos on vammoja, kesätreeni pitää tietysti mukauttaa sen tilanteen ehdoilla. Jos taas saan harjoitella terveenä, treenaan kesällä hyvin pitkälle aina samalla tavalla, Rieder kertoi.
Washington Capitalsin André Burakovsky, 23, pääsi nostelemaan kesäkuussa Stanley Cupia, mutta ruotsalaislaituri ei jäänyt juhlimaan täysosumakautta pitkäksi aikaa.
- Olen aina ollut sellainen pelaaja, joka rakastaa treenaamista. Pidän siitä, että saan valmistaa kroppaani seuraavaan kauteen, enkä usko, että asenteeni muuttuu vuosien myötä. Aion aina olla itseäni kohtaan erittäin ankara treeneissäni, Burakovsky totesi.