Matthews_1

NHL:n runkosarja on paketissa. Kaikki 82 uuvuttavaa kierrosta on takana ja 16 pudotuspeleihin jatkavaa joukkuetta selvillä.
Mikä mahtavinta, viimeisistä paikoista kevään suuressa tanssissa taisteltiin aivan runkosarjan loppukierroksille ja sijoitukset divisioonien sisällä vaihtelivat aivan viime päiviin saakka. Pudotuspeliparit selvisivät lopullisesti vasta viime viikonloppuna.

Runkosarja tarjosi lukuisia upeita hetkiä ja tapahtumia, joista tarjoilemme seuraavaksi parhaat.
1. Auston Matthews johti tulokkaiden rynnistystä
Jo syksyllä ennen kauden alkua pelattu World Cup näytti, että tästä kaudesta olisi tulossa nuorten miesten kausi. Auston Matthews ja Connor McDavid loistivat Pohjois-Amerikan joukkueessa, ja odotukset heitä kohtaan olivat kovat.
Matthews tuli ryminällä NHL-kaukaloihin ja iski heti ensimmäisessä ottelussaan uskomattomat neljä maalia. Toronton ykkösvaraus piti tasonsa läpi kauden ja oli tärkeä palanen Maple Leafsin joukkueessa, joka taisteli pudotuspeleihin pääsystä aivan viime kierroksiin saakka ja varmisti paikkansa runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella.
On täysin turvallista sanoa, että ilman Matthewsia Maple Leafs ei olisi pudotuspelijoukkue. Matthews teki runkosarjassa 40 maalia ja oli maalipörssin toinen yhdessä Nikita Kutsherovin kanssa.
Matthewsin kohdalla puhutaan kuitenkin todella paljon muustakin kuin pelkistä maaleista. Amerikkalainen on todistanut olevansa Maple Leafsin tärkein pelaaja jo nyt, ja hänen roolinsa kiekkometropolissa tulee vain ja ainoastaan vahvistumaan tulevina vuosina.
Winnipeg Jetsin Patrik Laine pelasi myös upean tulokaskauden ja oli suomalaisista paras maalintekijä 36 osumallaan. Kisa parhaan tulokkaan palkinnosta on uskomattoman tiukka ja tasokas. Matthewsin ja Laineen lisäksi keskusteluissa ovat mukana myös loistavat kaudet pelanneet Toronton Mitch Marner, Columbus Blue Jacketsin Zach Werenski ja Carolina Hurricanesin Sebastian Aho. Heistä jokainen voisi voittaa Calder Trophyn niin sanotulla normaalin tulokastarjonnan kaudella

2. Connor McDavid voitti pistepörssin
Connor McDavid teki ensimmäisellä täydellä NHL-kaudellaan vielä kovemman teon joukkuetasolla kuin Matthews. Hän nosti Edmonton Oilersin pudotuspelijoukkueeksi, mutta Oilersin ei tarvinnut puristaa mailaa runkosarjan viimeisillä kierroksilla muuten kuin Pacific-divisioonan sijoitusten osalta.
McDavid hallitsi NHL:n pistepörssiä kauden alusta lähtien ja paukautti satasen viimeisellä kierroksella. Oilersin nuori kapteeni oli ainoa NHL-pelaaja, joka rikkoi tällä kaudella 100 tehopisteen haamurajan. McDavidin saldo oli lopulta 30 maalia ja 70 maalisyöttöä.
McDavid nosti tekemisellään koko Oilers-organisaation tasoa. Pelaajat, joista ei aiemmin ollut johtajiksi, saivat nyt aavistuksen pienemmän roolin ja onnistuivat hieman himmeämmässä valokeilassa, kun McDavid johti tehoillaan ja esityksillään joukkuetta illasta toiseen.
Luistelijana tuulennopea ja käsistään äärimmäisen taitava McDavid oli myös kauden läpi kenties koko liigan viihdyttävin pelaaja. Itse Wayne Gretzky kehui syksyllä nuorta maanmiestään sanoen, että olisi halunnut itsekin pelata McDavidin kanssa.
McDavid on noussut haastamaan Crosbyn maailman parhaan pelaajan tittelistä. Tämän kauden pistepörssin voitto on hänelle vasta alkua.

3. Sidney Crosby päävamman jäljiltä maalikuninkaaksi
Maailman paras jääkiekkoilija johdatti Kanadan World Cupin voittoon, ja hänet valittiin myös turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Hän oli siis jatkamassa kaukalossa juuri siitä, mihin kesäkuussa jäi johdatettuaan Pittsburgh Penguinsin Stanley Cup -voittajaksi.
Crosby kuitenkin sai syksyllä aivotärähdyksen, joka piti hänet sivussa kauden aloituksesta. Penguins pelasi kuusi peliä ilman kapteeniaan ja ykkössentteriään.
Crosby palasi kaukaloon 25. lokakuuta eikä jättänyt mitään epäselvyyttä siitä, olisiko hän kunnossa. Hän näytti heti, että rankka päävammahistoria ei ollut jättänyt jälkiään. Crosby teki kauden kolmessa ensimmäisessä pelissään tehot 4+1 ja aloitti kautensa peräti kuuden ottelun pisteputkella. Noissa peleissä hän iski hurjat kahdeksan maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä.
Crosby teki vähintään kaksi tehopistettä peräti 26 ottelussa ja yhdeksänä iltana vähintään kolme pistettä. Kauden mittaan 44 osumaan iskenyt Crosby päätti runkosarjan uransa toiseen NHL:n maalikuninkuuteen. Hän on yksi varteenotettavimmista ehdokkaista arvokkaimmalle pelaajalle annettavan Hart Trophyn saajaksi.

4. Jagr kaikkien aikojen pistepörssin toiseksi
Sijoitusten heilahtelut NHL:n kaikkien aikojen pistepörssin kärjessä ovat todella harvinaisia. Takavuosien tähtipelaajat kirjauttivat täysin erilaisen jääkiekon aikakaudella niin valtavia pistemääriä, että niiden kasaan saaminen vaatii jo lähes yli-inhimillisen pitkiä uria.
Haaste on siis kuin tehty Jaromir Jagrille.
Jagr teki uransa 1 888. pisteen ja ohitti Mark Messierin ottelussa Boston Bruinsia vastaan 22. joulukuuta ohjaamalla Michael Mathesonin laukauksen kropallaan Aleksander Barkoville, joka iski kiekon Bostonin maaliin.
- Ajattelin, että tekisin tuon pisteen maalilla tai hienolla syötöllä, mutta nyt se tuli osumalla takamukseeni, vitsaili Jagr ennätyspisteensä jälkeen.
Jagrin uran pisteet ovat kauden päätteeksi 765 maalia ja 1 149 maalisyöttöä. Hän on 1 914 pisteellään 943 pisteen päässä kaikkien aikojen ykkösestä Wayne Gretzkystä. Aktiivipelaajista toisena kaikkien aikojen pistepörssissä on San Jose Sharksin Joe Thornton pistein 384+1 007= 1391. Hän jakaa kaikkien aikojen pistepörssin 22. sijan Brett Hullin kanssa.

5. Columbus Blue Jacketsin voittoputki oli liki ennätyksellinen
Columbus Blue Jacketsin ja Tampa Bay Lightningin välinen ottelu pelattiin 29. marraskuuta, eikä tuossa ottelussa ollut juurikaan muuta päällisin puolin hätkähdyttävää kuin se, että Metropolitan-divisioonan neljänneksi noussut Columbus voitti konferenssisijoituksissa kolme sijaa ylempänä olevan Atlantic-divisioonan kakkosen.
Tuosta illasta alkoi kuitenkin yksi tämän kauden komeimmista tuhkimotarinoista. Viime kaudella neljänneksi vähiten pisteitä kerännyt Columbus aloitti peräti 16 ottelun voittoputken. Columbus nousi putkensa myötä hetkellisesti koko NHL:n johtoon, ja joukkueesta alettiin puhua eri sävyyn kuin kertaakaan organisaation olemassaolon aikana.
Columbuksen maaliero noissa 16 peräkkäisessä voitossa oli 62-27 ja ylivoimaprosentti 28,3. Sergei Bobrovski torjui voitoista 14 torjuntaprosentilla 94,1. Cam Atkinson teki putken aikana tehot 10+8, Brandon Saad 8+8 ja Sam Gagner 7+9.
Blue Jackets jäi NHL:n kaikkien aikojen pisimmästä voittoputkesta vain yhden voiton päähän. Pittsburgh Penguinsin 17 voiton ennätys kaudelta 1992-93 jäi rikkomatta, mutta se ei vähennä Columbuksen suorituksen arvoa tippaakaan.