Skip to main content

Chicago saa vielä hetken odottaa Laavaista

Puolustaja haluaa kehittää varsinkin puolustuspään pelaamistaan SM-liigassa

Teksti Varpu Sihvonen / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

Roope Laavainen on aina seurannut Chicago Blackhawksia. Seuralla on kova maine ja kokoonpanossa NHL:n kirkkaimpia tähtiä, joiden pelaamista on hieno katsella. Nyt hänellä on tilaisuus jonain päivänä pelata maineikkaassa seurassa. Kaikki on hänestä itsestään kiinni, kuten hän sanoo.

- En ole vielä paljon miettinyt NHL:ää. Edetään ihan rauhassa, hän kertoo NHL.com/FI:lle.

Blackhawksin amatööriscouttien apulaisjohtaja Mark Kelley sanoi kesän varaustilaisuudessa, että suomalaispuolustajan oikealta lähtevä veto ja hyvä luistelu auttavat joukkuetta tulevaisuudessa. Neljännellä kierroksella (119. pelaaja) valittu Laavainen ei ollut paikalla varaustilaisuudessa vaan seurasi tapahtumia kotona ja katseli puhelinta vähän väliä.

- Vanhemmat kyllä seurasivat koko draftin. He olivat vähän fanaattisempia kuin minä, hän naurahtaa.

Laavaisella oli jonkinlainen aavistus, että hän saattaisi päätyä Chicagoon, koska seura oli ollut häneen aikaisemmin yhteydessä ja tuntunut pitävän hänestä niin pelaajana kuin ihmisenä. Mutta koskaan ei voi olla varma ennen kuin oma nimi huudetaan.

Varaustilaisuuden jälkeen oli vuorossa seuran kehitysleiri, jonka aikana Laavainen oppi paljon. Hän sanoo saaneensa vinkkejä asioista, joita ei ollut tajunnut edes yrittää.

- Opin paljon uutta siitä, miten puolustaa paremmin ja miten voi kehittyä ihmisenä. Hyviä jätkiä siellä oli, ja oli mukava jutella heidän kanssaan. Vaikka enkku nyt on vähän tahmeaa. Loppua kohti se lähti rullaamaan paremmin, hän virnistää.

Laavainen, 18, luonnehtii olevansa puolustaja, joka mielellään tukee hyökkäyksiä ja on hyvä kiekolla.

- Veikkaan, että siitä he pitivät leirilläkin. Varmaan sekin on iso plussa, että olen myös aika isokokoinen (187 cm). Mutta puolustuspäässä on vielä kehitettävää, hän arvioi leirillä saamansa palautteen perusteella.

Laavainen pelasi viime kaudella Jokereiden A-nuorten joukkueessa ja siirtyi tulevaksi kaudeksi HPK:n riveihin. Hän halusi nousta SM-liigaan pelattuaan tähän saakka juniorisarjoissa, ja HPK on hänen mielestään hyvä paikka kehittyä paremmaksi pelaajaksi.

- Lähden vakiinnuttamaan paikan kokoonpanossa. Haluan näyttää valmentajille ja muille pelaajille, että pystyn pelaamaan sillä tasolla. Haluan myös kehittyä pelaajana ja tulla paremmaksi joka osa-alueella, hän mainitsee ja jatkaa pieni virne suupielessä, että parannettavaa kyllä riittää, sillä hän ei ole vielä mikään timantti.

HPK:ssa on jo entuudestaan tuttuja kavereita, kuten myös tänä kesänä varatut hyökkääjä Kristian Vesalainen (Winnipeg Jets) ja maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen (Buffalo Sabres). Sitten aikanaan Chicagossa on myös tuttuja, sillä Blackhawks varasi toisen suomalaispuolustajan Henri Jokiharjun ensimmäisellä kierroksella (29. pelaaja).

- Kolme, neljä vuotta on tunnettu Henrin kanssa ja pelattu samassa jengissäkin. Hyvin tullaan juttuun ja ollaan hyviä kavereita, Laavainen mainitsee.

Mutta mikä on suomalaispakkien salaisuus? Suomalaisia varattiin tänä kesänä 23, ja 11 heistä on puolustajia. Ensimmäisellä kierroksella valittiin neljä suomalaista puolustajaa ja kaksi hyökkääjää.

- Vaikea kysymys. Suomi-kiekko on mennyt eteenpäin pelaajien kehittämisessä. Pitkään on ollut tiedossa, että ikäluokka 1998-99 on täynnä lahjakkaita pelaajia, varsinkin puolustajat on lahjakkaita. En oikein löydä mitään sen kummempaa selitystä, Laavainen pohtii.

Myös Chicagossa on pantu merkille tuon ikäluokan lahjakkaat puolustajat.

Katso lisää