GettyImages-1258574560

Otamme NHL:n kaikki 32 joukkuetta vuorollaan suurennuslasin alle elokuun alusta lähtien. Tänään nostamme esiin kolme olennaista kysymystä Vegas Golden Knightsista.

Vegas Golden Knightsin pitää sopeutua yhden tähden puuttumiseen ja kokonaan toisen saapumiseen. Maalivahtirintamalla tarvitaan uutta vastuunkantoa.

Kuka ottaa Pietrangelon paikan?

Kukaan Golden Knightsin pelaaja ei ollut jäällä viime kaudella yhtä paljon kuin Alex Pietrangelo, jonka keskiarvoksi muodostui reippaasti yli 22 minuuttia per ottelu. Nyt konkaripuolustaja on kuitenkin sivussa, ehkä pysyvästi, alavartalovamman takia. Se pakottaa Vegasin muovaamaan puolustustaan. Pelaajisto on pitkälti sama, mutta rooleja on säädettävä.

Shea Theodore, Noah Hanifin ja Brayden McNabb ovat oletettavasti hierarkian kolme ensimmäistä puolustajaa. Kaikki edustavat kokenutta osastoa, Hanifin, 28, heistä nuorimpana. Saman ikäinen on Zach Whitecloud, pitkäaikainen ritari kaikkiaan yli 300 NHL-ottelun kokemuksella.

Alakertaa täydentämään on kaksi "uutta" ehdokasta. Jeremy Lauzon on NHL-kaukaloista tuttu pelaaja, joka hankittiin kesällä Nashville Predatorsista. Kanadalaispakin viime kausi tosin oli vajaa, sillä hän pystyi pelaamaan vain 28 ottelua. Lauzon tuo ritarirykmenttiin aimo annoksen fyysisyyttä. Vuoden 2019 toisen kierroksen varaus Kaedan Korczak, 24, on raamikas luutija ja selvästi keskimääräistä Golden Knights -puolustajaa nuorempi. Korczak pelasi viime kaudella 40 NHL-ottelua, mikä oli toistaiseksi eniten hänen urallaan.

Lisää aiheesta: Puolustaja Pietrangelo siirtyy sivuun Golden Knightsin joukkueesta

Miten hyökkäysketjut rakennetaan?

Golden Knights teki viime kaudella uuden yhden kauden ennätyksensä tehdyissä maaleissa (275). Uuteen kauteen ollaan nyt lähdössä käytännössä samalla hyökkäyssuunnan kärkiosaamisella, tosin vielä jonkin verran vahvistuneena. "Jonkin verran" tarkoittaa Mitch Marneria, sadan pisteen rajapyykin vihdoin puhkaissutta supertähteä, joka oli kesän markkinoiden seuratuin pelaaja.

Toronto Maple Leafsia koko tähänastisen NHL-uransa edustaneen Marnerin todennäköisin tutkapari lienee Vegasin lähtökohtainen ykkössentteri Jack Eichel. Hänkin olisi viime kaudella voinut puhkaista sadan pisteen rajan ensimmäisen kerran, mutta viiden väliin jääneen ottelun myötä loppusaldo oli 94. Talven aikana selviää, pystyykö kanadalais-yhdysvaltalainen tutkapari kiidättämään toisensa molemminpuolisiin ennätyslukemiin. Kemioiden kohtaaminen ei aina ole itsestään selvää edes maailmanluokan yksilöiden tapauksessa.

Jatkuvuus on huomioitava, joten Golden Knights tuskin haluaa rikkoa viime kaudelta toimivaa dynamiikkaa enempää kuin on pakko. Tämä pätee hyökkäysketjujen lisäksi ylivoimaan, joka toimi viime kauden runkosarjassa NHL:n toiseksi parhaalla prosentilla. Nyt sieltä pitää löytää paikka Marnerille, syöttöpainotteiselle pelaajalle. Taitoa ja ratkaisuvoimaa on niin paljon, että päävalmentaja Bruce Cassidy tiimeineen tuskin viettää öitään hereillä tätä pulmaa murehtien.

Vegas Golden Knightsin viisi upeinta osumaa NHL-kaudelta 2024-25

Onko varamaalivahti valmis enempään?

Tätä samaa kysyttiin jossain määrin viime vuonna Adin Hillin suhteen. Vegas sitoutui Hilliin pitkällä sopimuksella, mutta ykkösmaalivahtina hänen piti nostaa pelimääränsä selvästi suuremmaksi kuin aiemmilla kausilla.

Hill ponnisti 35 ottelun kaudesta 50 otteluun eikä kokenut mitään merkittävää tilastollista notkahdusta, joten siirtymä sujui hyvin. Todennäköisesti Hillin pitää nytkin pelata niin paljon kuin on realistista, sillä varamies Akira Schmid on NHL-tasolle suhteellisen kokematon. Nyt on hänen vuoronsa kasvattaa rooliaan.

Sveitsiläinen Schmid, 25, aloitti NHL-uransa New Jersey Devilsissä, mutta oli enimmäkseen AHL-mies. Toissa kaudella hän pelasi 19 NHL-ottelua, oman tähänastisen ennätyksensä, keskinkertaisella torjuntaprosentilla 89,5. Viime kaudeksi hän siirtyi Vegasiin, mutta NHL-pelejä tuli vain viisi.

Ilja Samsonovin sopimus päättyi, joten nyt Schmid on virallisesti Golden Knightsin kakkosmaalivahti. Pelattuja NHL-otteluita hänellä on ennen tätä yhteensäkin vain 48.

Aiheeseen liittyvä sisältö