MIN Matt Boldy

Otamme NHL:n kaikki 32 joukkuetta vuorollaan suurennuslasin alle elokuun alusta lähtien. Tänään nostamme esiin kolme olennaista kysymystä Minnesota Wildista.

Minnesota Wild lähtee uuteen kauteen kaksijakoisissa tunnelmissa. Joukkueesta löytyy tarpeeksi syvyyttä playoff-paikan saavuttamiseen, mutta suurempaan menestykseen vaaditaan isoja kehitysaskeleita. GM Bill Guerin teki kesällä muutamia täsmähankintoja, mutta isossa kuvassa Minnesota lähtee kauteen 2025-26 samalla perusrungolla.

Pystyvätkö nuoret lupaukset lunastamaan odotukset?

Wildin hyökkäyskalustossa riittää syvyyttä, mutta maalintekovoimaa kaivataan yksinkertaisesti lisää. Terveenä Kirill Kaprizov pystyy huomattavasti viime kautta suurempaan maalimäärään, mutta tämän ohella lisäapuja kaivataan erityisesti seuran nuorilta lupauksilta.

Vasta 24-vuotiaan Matt Boldyn kehitystä on syytä seurata tarkalla silmällä, sillä hänellä on potentiaalia kasvaa yhdeksi koko liigan valovoimaisimmista hyökkääjistä. Boldysta on tullut lyhyessä ajassa kokonaisvaltainen voimahyökkääjä, joka pystyy maalinteon lisäksi myös rakentamaan peliä.

Minnesotassa odotetaan jo jännityksellä sitä, mitä nuoret hyökkääjät Danila Jurov ja Liam Öhgren voivat tuoda joukkueen kokoonpanoon. Ensimmäinen vuosi taalajäillä on pitkälti tavoille opettelua, mutta parhaassa mahdollisessa tilanteessa kaksikko pystyy tukemaan Wildin hyökkäystä jo merkittävällä panoksella.

Nuorten lupausten kohdalla on syytä mainita myös Marco Rossi, joka on tällä hetkellä vielä ilman sopimusta. Rajoitetusti vapaaksi pelaajaksi jäänyt itävaltalaishyökkääjä teki viime kaudella 82 runkosarjaotteluun 24+36=60 tehopistettä. Jos osapuolet eivät pääse sopuun jatkosopimuksesta, Rossin poistuminen jättäisi ison loven Minnesotan hyökkäyskalustoon.

DET-MIN: Rossi karkaa jatkoajalla läpiajoon ja iskee voitto-osuman

Onko Wallstedtista jo Gustavssonin haastajaksi?

Ruotsalaistorjuja Filip Gustavsson ja kokenut konkari Marc-Andre Fleury muodostivat viime kaudella yhden koko NHL:n toimivimmista maalivahtikaksikoista. Nyt tähän tulee väistämättä muutos, kun yli 1 000 NHL-ottelua urallaan pelannut Fleury ripusti viime keväänä luistimet naulaan.

Gustavsson, 27, lähtee kauteen selvänä ykkösmaalivahtina, mutta yllättävä haastaja voi pistää Luleå HF:n kasvatin tiukille jo lähitulevaisuudessa. Vuoden 2021 NHL Draftin ensimmäisellä kierroksella varattu Jesper Wallstedt on tehnyt vahvaa nousua kohti NHL:ää, ja nyt 22-vuotias ruotsalaistorjuja saa ensimmäisen todellisen näytön paikkansa kirkkaissa valoissa.

Harva tulokasmaalivahti haastaa vielä ensimmäisellä sesongillaan joukkueen ykkösveskaria, mutta Wallstedtilla on onnistuessaan siihen kaikki mahdollisuudet. Wildin valmennusjohto on mielenkiintoisen päätöksen edessä, jos viime kaudella kaksi NHL-ottelua pelannut Wallstedt saa uuteen sesonkiin lentävän lähdön.

Tuleeko Wildin alivoimapelaamiseen tarvittavaa ryhtiä?

Erikoistilannepelaamisen merkitys on korostunut viime vuosina kasvaneiden jäähymäärien myötä, ja NHL:n parhaat joukkueet tekevät hurjaa tulosta yli- ja alivoimalla. Wildin murheenkryyni on ollut jo useamman sesongin ajan alivoimapeli, joka ollut kahdella viime kaudella liigan kolmen kehnoimman joukossa.

Viime kauden maalit Wildin tämänhetkisen kokoonpanon pelaajilta

Wild selvisi viime kaudella alivoimistaan vain 72,4 prosentin varmuudella, mikä oli kolmanneksi heikointa suorittamista koko liigassa. Vain Detroit Red Wingsin ja New York Islandersin alivoimat olivat prosenteilla mitattuna heikompia. Minnesotan tilannetta synkentää se tosiasia, että pelaaminen alivoimaisena on ollut luvattoman heikkoa jo pidemmän aikaa.

Central-divisioona on ensi kaudellakin niin kovatasoinen, että Minnesotalla ei ole varaa menettää tärkeitä sarjapisteitä heikon alivoiman takia. Kesällä hankittu Nico Sturm tuo alivoimanelikkoon uutta ryhtiä, mutta parannusta odotetaan myös kokeneilta Marcus Folignolta ja Joel Eriksson Ekiltä.

Wild päästi toissa kaudella 67 maalia alivoimalla ja viime kaudella 56. Nyt tavoitteena voisi olla kausi, jolloin omissa soisi alivoiman aikana alle 50 kertaa.

Aiheeseen liittyvä sisältö