Koetan tehdä omasta kaudestani vielä vähän paremman viimeisten viiden ottelun aikana. Onnistumisia on tullut varsinkin loppukaudella, ja se totta kai lämmittää. Mutta muuten en ole tyytyväinen, koska alkukaudella en pystynyt auttamaan joukkuetta tarpeeksi paljon.
Loppukevään kovat tehot johtuvat ehkä siitä, että olen yrittänyt pitää kiinni siitä, mitä olen aina tehnyt. Olen yrittänyt tehdä kovasti hommia, kehittyä pelaajana ja kehittää fysiikkaa, oli se sitten vaikka ylimääräiset 10-15 minuuttia jäällä tai salilla. Olen koko kauden ajan yrittänyt tehdä itsestäni paremman urheilijan ja pelaajan, ja ehkä siitä on ollut apua. Sen lisäksi me alettiin joukkueena pelata paremmin, kun Vincent Trocheck tuli takasin loukkaantumisen jälkeen. Hän toi lisää energiaa joukkueeseen, ja minua helpotti, kun ei tarvinnut pelata ihan niin paljon kuin pelasin hänen poissa ollessaan.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Totta kai se on iso ja hieno lisä tälle kaudelle, että olen pärjännyt suomalaispörsseissä, vaikka en olekaan seurannut niitä hirveän tarkasti. Yritän vain tehdä paikoista maaleja, luoda tekopaikkoja kavereille ja puolustaa hyvin. Loput viisi peliä pitää hoitaa kunnialla loppuun ja pitää siinä mielessä hauskaa, että pelataan hyvin joukkueena ja yritetään voittaa pelit. Mikään ei ole kivempaa kuin se fiilis voitetun pelin jälkeen, kun saa juhlia kavereitten kanssa pukukopissa ja mennä seuraavaa peliä kohti.
Runkosarjan jälkeisestä ajasta en osaa sanoa vielä mitään. Totta kai maajoukkue kiinnostaa ja kannan aina ylpeänä Suomen Leijona-paitaa, mutta en pysty vielä sanomaan mitään. Katsotaan sitten kauden jälkeen. Alla on pitkä kausi, enkä ole vielä siirtänyt ajatuksia mihinkään muualle tästä kaudesta.