Nykyisten nimien kannalta tärkeä ryhmä nähtiin myös kaudella 2018-19, jolloin NHL-jäillä debytoivat esimerkiksi Miro Heiskanen, Roope Hintz, Jesperi Kotkaniemi ja Henri Jokiharju. Hintz on sittemmin noussut NHL:n kärkisenttereiden kastiin, mutta ei hän vielä tulokkaana räjäyttänyt pankkia.
Kotkaniemen tulokaskauden saldo on yhä hänen NHL-uransa toiseksi paras. Heiskanen lasketaan yhdeksi maailman parhaista puolustajista, mutta hän ei ole yltänyt myöhemmin kertaakaan tulokaskautensa maalimäärään (12).
– En enää tiedä, mitä sanoa Heiskasesta. Olen vain onnellinen, että saan valmentaa häntä, tuolloin Dallas Starsin päävalmentajana toiminut Jim Montgomery hehkutti suomalaissuojattiaan.
Kauden 2005-06 "tuplaluokka" oli myös mielenkiintoinen. NHL-kausi 2004-05 jäi kokonaan väliin työsulun takia, joten kaukaloihin hyppäsivät tavallaan kahden ikäluokan keltanokat. Suomalaistulokkaita olivat tuolloin Pekka Rinne, Kari Lehtonen, Antero Niittymäki, Jussi Jokinen, Mikko Koivu ja Antti Miettinen.
Maalivahdeista tulee harvoin tähtiä hetkessä. Saros, Rinne, Tuukka Rask ja Miikka Kiprusoff esiintyvät kaikki tulokkaiden tilastoissa kolmella eri kaudella ennen lopullista läpimurtoaan. Sitten he loivat pohjan sanonnalle Suomesta "maalivahtitehtaana".
Sinivalkoista laatua ja määrää
Tulokasikäluokkia voi vertailla laadun lisäksi määrällä. Lukumääräisesti isoimmat suomalaisporukat löytyvät tämän vuosikymmenen alusta, sillä kausilla 2020-21 ja 2021-22 taalajäillä nähtiin 21 suomalaistulokasta.
Noista kahdesta kaudesta ensimmäinen ei ehkä tuottanut isoja tähtiä, mutta suomalaisia luottopelaajia kylläkin, kun Niko Mikkola, Eetu Luostarinen, Eeli Tolvanen, Joel Kiviranta ja Kevin Lankinen astuivat kirkkaisiin valoihin. Jälkimmäistä isoa porukkaa johti Anton Lundell.
Jos mennään yksittäisten kausiin, niin Lundell on vuosituhannen kuudenneksi tehokkain suomalaistulokas (18+26=44). Ykkönen on Laine (36+28=64), jonka vanavedessä tulevat Jussi Jokinen (17+38=55), Aho (24+25=49), Maccelli (11+38=49) ja Tuomo Ruutu (23+21=44). Tilastosta hyppää silmille myös Lundellin mahtava plus-miinuslukema +33.