Yhdysvaltain yliopistoissa tuotetaan pelaajia NHL:ään

Lauantaisin suuntaamme katseet kiekkomaailman tapahtumiin NHL:n ulkopuolella. Tällä kertaa käsittelemme yliopistokiekkoa ja sitä, miksi yhä useampi suomalaispelaaja valitsee NCAA:n kotimaan sijaan.

Jokainen kiekkoilija on yksilö, ja jokaisella yksilöllä on oma tiensä huipulle. Sen vuoksi kukaan ei voi sanoa, mikä on oikea reitti menestykseen. Moni asiantuntija sanoo, että suomalaispelaajien kannattaisi pelata mahdollisimman pitkään Suomessa, jotta pelaajien tie voisi viedä NHL:ään. Joidenkin mielestä paras tapa on siirtyä jo teini-ikäisenä Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin.
[Osallistu tänään, niin voit voittaa nimmareilla varustettuja NHL-palkintoja!]
Esimerkiksi Pittsburgh Penguinsin puolustaja Olli Määttä on varmasti tyytyväinen, että hän valitsi jo nuorena poikana kanadalaisen juniorisarja OHL:n, josta hän nousi 19-vuotiaana Penguinsin vakiomiehistöön. Winnipeg Jetsin Patrik Laine on puolestaan tyytyväinen siihen, että hän päätti tavoitella NHL-unelmaansa Tapparan kautta.
Ennen lähes ainoa oikea tapa oli jäädä Suomeen, lunastaa paikkaa liigajäiltä, nousta siellä tähdeksi ja päästä maajoukkueeseen, josta tie saattoi viedä NHL:ään. Poikkeuksiakin löytyy, sillä muun muassa Antti Laaksonen, Peter Ahola ja Jarmo Kekäläinen löysivät tiensä NHL:ään Yhdysvaltain yliopistosarjojen kautta.
Laaksonen, Ahola ja Kekäläinen olivat kuitenkin aikansa outolintuja. Yliopistokiekko ei ollut nuorten suomalaiskiekkoilijoiden mielessä.
Tänä päivänä tilanne on toinen: monet suomalaisjuniorit lähtevät tavoittelemaan unelmaansa Pohjois-Amerikan kaukaloihin. Monille osoitteeksi on valikoitunut CHL-organisaation sarjat OHL, WHL ja QMJHL, joissa pelataan maailman parasta juniorikiekkoa. Sarjojen suosio on kuitenkin laskenut suomalaisten silmissä, sillä yhä useampi suomalainen on kääntänyt katseensa Kanadasta Yhdysvaltoihin, yliopistosarja NCAA:han (National Collegiate Athletic Association). Toinen vaihtoehto on Yhdysvaltain päälukiosarja USHL (United States Hockey League), josta on hyvä mahdollisuus ponnistaa stipendillä NCAA:han.
NCAA:n suosio on räjähtänyt Suomessa käsiin vasta viime vuosien aikana. NCAA:n ykköstasolla pelasi kaudella 2011-12 vain kolme suomalaista. Sen jälkeen härmäläisten määrä on kasvanut koko ajan, ja tällä kaudella sarjassa viilettää 29 suomalaispelaajaa. Eikä sarjaan suuntaa pelkästään keskinkertaisia lahjakkuuksia, vaan myös monet isot lupaukset näkevät yliopistoreitin parhaana heidän kannaltaan. NCAA:ssa pelaavat tällä kaudella muun muassa Pittsburgh Penguinsin kakkoskierroksen varaus Kasper Björkqvist, Detroit Red Wingsin kolmoskierroksen varaus Kasper Kotkansalo ja Colorado Avalanchen kolmoskierroksen varaus Sampo Ranta.

On selvää, että suomalaiset ovat pikkuhiljaa tajunneet NCAA:n olevan erinomainen valinta tulevaisuuden kannalta. Esimerkkiä on näyttänyt yksi kauden 2011-12 kolmesta suomalaisesta, Erik Haula, jota voidaan pitää eräänlaisena pioneerina. Haula pääsi 19-vuotiaana sisään Minnesotan yliopistoon, jossa hän marinoitui kolmen kauden ajan. Sen jälkeen sentteri lunasti paikan Minnesota Wildista, ja tänä päivänä Vegas Golden Knightsia edustava porilainen on erittäin arvostettu kahden suunnan hyökkääjä NHL-jäillä. Aika hyvin pelaajalta, joka on varattu NHL:ään seitsemännellä kierroksella.
Toinen hyvä suomalaisesimerkki on Kalle Kossila, joka pelaa tällä hetkellä Anaheim Ducksin organisaatiossa. Kossilaa ei ole koskaan varattu NHL:ään, mutta hän pääsi sisään Minnesotassa sijaitsevaan St. Cloudin yliopistoon, jossa hyökkääjä pelasi täydet neljä kautta. Sen jälkeen NHL-seurat ottivat yhteyttä ja kosiskelivat varaamatonta hyökkääjää. Ducks vei voiton, ja Kossila on päässyt pelaamaan seurassa kahden kauden aikana 11 NHL-ottelua. Vaikka ura taalajäillä ei ole vielä auennut, on Kossila hyvällä tiellä, sillä hän on Ducksin farmijoukkueen kärkipelaajia, joten matka NHL-jäille ei ole enää pitkä.
Parhaat esimerkit löytyvät kuitenkin pohjoisamerikkalaisista pelaajista. Muun muassa Boston Bruinsin Torey Krugia ei koskaan varattu NHL:ään, mutta hän otti isoja askeleita yliopistossa, sai sopimuksen Bruinsiin ja on nyt NHL:n parhaita hyökkääviä puolustajia.
Suurin kysymys kuuluu, miksi yliopistoissa kasvatetaan vuosittain lukuisia NHL-pelaajia? Syitä on monia, ja kokonaisuus onkin tärkein. Kyseinen kokonaisuus muodostuu etenkin viidestä palasesta, joista jokaisen voi halkoa vielä pienempiin osiin.

Ensimmäinen palanen on sarjan taso. Kyseessä ei ole juniorisarja, sillä vanhimmat pelaajat ovat 25-vuotiaita. Vaikka sarjan taso ei pärjääkään esimerkiksi Euroopan huippusarjoille, ovat pelit tarpeeksi laadukkaita. Lähes jokaisen joukkueen kärkiosasto on kuitenkin huippulaadukas, joten jokaisessa ottelussa riittää haastetta.
Toinen ja ehkä merkittävin palanen on ottelumäärä: NCAA:n ykköstasolla pelataan runkosarjassa noin 40 ottelua per joukkue. Tämä takaa sen, että pelaajat saavat keskittyä harjoitteluun. Lähes jokainen yliopistossa pelannut pelaaja painottaakin, että NCAA:ssa on helppo rakentaa fysiikkaa ajan kanssa. Esimerkiksi AHL:ssä aika kuluu pelaamiseen ja matkustamiseen, jolloin nuoren kehitys uhkaa jäädä polkemaan paikoilleen.
Kolmas asia on valmennuksen laatu. NCAA:n parhaissa joukkueissa työskentelee monia ammattitaitoisia valmentajia, jotka tietävät, mitä NHL:ään yltäminen vaatii. Tämän vuoksi pelaajat kehittävät oikeaoppisesti fyysisiä ominaisuuksiaan ja luistelutekniikkaansa. NHL-seurat eivät etsi turhaan valmentajia yliopistojoukkueista. Esimerkiksi New York Rangersin päävalmentaja David Quinn luotsasi vielä viime kaudella Bostonin yliopiston joukkuetta.
Lisää aiheesta: [Suomalaissuoritusten Top 5]
Neljäs merkittävä osanen on näyteikkuna. NCAA-ottelut ovat täynnä NHL-pelaajatarkkailijoita, ja jos pelaaja pelaa sarjassa hyvällä tasolla, hänet huomataan varmasti. Monet NCAA-pelaajat kutsutaankin kesäisin NHL-seurojen nuorten pelaajien leirille, jossa he pääsevät vielä parempaan näyteikkunaan. Esimerkiksi varaamattomat suomalaispelaajat Sami Tavernier ja Juho Jokiharju pääsivät viime kesänä NHL-joukkueen leirille. Tavernier leireili Toronto Maple Leafsin kanssa, Jokiharju Columbus Blue Jacketsin.
Viides mutta ei vähäisin palanen on henkinen kasvu. Tämä koskee etenkin eurooppalaispelaajia. Nuoret eurooppalaiset saavat itsenäistyä rauhassa ja oppia, mitä ammattilaisuus on ja mitä NHL:ään pääseminen vaatii. Henkinen vahvuus jos joku on tärkeä ominaisuus NHL-maailmaan hypätessä.
Tämä viiden portaan kokonaisuus kertoo, miksi suomalaispelaajat suuntaavat yhä isommalla joukolla yliopistokiekkoilun pariin. Vaikka läheskään kaikki eivät tule koskaan yltämään NHL:ään asti, saavat pelaajat NCAA:sta ainutlaatuisen elämänkokemuksen ja satojen tuhansien dollarien arvoisen koulutuksen. Sekään ei ole huono diili.