Tänä vuonna oman vivahteensa ulkoilmaotteluun tuo tapahtumakaupungin eksotiikka totuttuun nähden. Michiganin, Pennsylvanian tai New Yorkin kaltaisten tyypillisempien talviklassikkoalueiden sijasta kamppailu käydään nyt Teksasin auringon alla, kun Dallas Stars isännöi Nashville Predatorsia.
Pelipaikkana toimii Dallasissa sijaitseva Cotton Bowl -stadion, joka on parhaimmillaan vetänyt peräti 96 000 katsojaa. Yleensä amerikkalaisen jalkapallon näyttämönä toimivalla stadionilla on aiemmin pelattu muun muassa jalkapallon MM-kisoja vuonna 1994. Stadion saa nyt kunnian toimia kautta aikojen ensimmäisen Teksasissa pelattavan NHL:n ulkoilmaottelun areenana
Suomalaistähtiä molemmin puolin
Kumpikaan tämän vuoden joukkueista ei ole aiemmin pelannut Winter Classic -ottelua, joten luvassa on sikälikin historiallinen tapahtuma. Suomalaiselle yleisölle luvassa on erityisen mielenkiintoinen taistelupari, sillä molempien joukkueiden riveissä riittää sinivalkoisia avainpelaajia.
Predators joutuu puntaroimaan, kumpi sen sinivalkoisista maalivahdeista saa kunnian torjua. Pittsburgh Penguinsille hiljattain kärsityssä tappiossa niin Pekka Rinne kuin Juuse Saroskin joutuivat vuorollaan käymään kentällä, kun päävalmentaja Peter Laviolette yritti herätellä joukkuetta taisteluun. Ottelu oli toinen peräkkäinen, jossa Predators vaihtoi maalivahtia kesken kaiken, joten molemmilla torjujilla on paljon todistettavaa.