Viikon suomalainen: Koivusta Wildin ykkönen
Teksti Risto PakarinenMikko Koivu ohitti Marian Gaborikin Minnesota Wildin kaikkien aikojen pistepörssissä, ja teki ohituksen tyylikkäästi. Nilkkavammansa jälkeen tehojaan etsinyt Koivu nappasi kolme syöttöpistettä, kun Wild voitti New York Islandersin puhtaasti 6-0 tiistaina.
Niistä toinen oli syöttö, jolla hän nousi Gaborikin rinnalle, ja kolmas vei hänet yksin Wildin kaikkien aikojen pistepörssin kärkeen.
Syöttöä ei tosin alunperin ilmoitettu pöytäkirjaan ja maalikin piti tarkistaa videolta, mutta lopulta Koivun siirto Matt Moulsonille löydettiin ja hänelle lisättiin tehopiste.

Sitä ennen hän oli pelannut paluunsa jälkeen seitsemän ottelua ja saanut niissä kaksi tehopistettä, joten pistesaldon lihominen oli varmasti suomalaissentterille kaikin puolin helpottava asia. Nyt hän on tehnyt paluunsa jälkeisissä yhdeksässä ottelussa viisi pistettä, kaikki syöttöjä.
– On iso asia ohittaa Gaborik kaikkien aikojen listalla. On hienoa, että olen saanut pelata samassa seurassa pitkään ja myös hyvien pelaajien kanssa, Koivu sanoi Islanders-ottelun jälkeen.
Koivu oli jo aiemmin noussut seuran syöttöpörssin kärkeen, joten nyt hänellä on jäljellä enää seuran kaikkien aikojen pelattujen otteluiden ennätys ja maalipörssin ykköspaikka tavoiteltavana.
Turkulaissentteri on nyt pelannut 589 ottelua Wildin paidassa - Gaborik teki omat 437 pistettään 502 ottelussa - ja o tehnyt niissä 127+311=438 pistettä. Kaikkien aikojen pelattujen otteluiden määrässä Koivu on 154 ottelua Nick Schultzia perässä ja maalipörssissä hän on 92 maalia Gaborikin takana.
Koivun yhden kauden maaliennätys on 20, joten Gaborikin tavoittamiseen menee vielä jonkin aikaa.
– Ennen kaikkea tällainen merkkipaalu pistää muistelemaan vanhoja, ja [urallani] on ollut ylä- ja alamäkiä, kuten urheilussa aina. Nyt ohitan Gabbyn ja hän on aika hyvä tekemään pisteitä, joten ilmeisesti olen tehnyt jotakin hyvin, Koivu totesi.
Minnesota Wild on tukevasti kiinni pudotuspelipaikassa ja vaikka joukkue torstaina hävisikin New Jerseylle jatkoajalla, se nappasi mukaansa tärkeän vieraspisteen. Wild on kiinni Läntisen konferenssin ensimmäisessä villi kortti -paikassa ja eroa seuraavana olevaan Phoenixiin on neljä pistettä ja viivan alla kyttäävään Dallasiin jo kahdeksan pistettä. Runkosarjaa on Wildin osalta jäljellä enää kaksitoista ottelua.
Niinpä Koivukin keskittyy runkosarjan loppuun, ja sitten pudotuspeleihin. Vaikka Wildin kapteeni onkin nyt seuran kaikkien aikojen paras pistemies runkosarjassa, hän haluaa varmasti lisää tehopisteitä pudotuspelisarakkeeseensa, missä nyt lukee 5+1=6 , jotka hän on tehnyt 16 ottelussa.
– Kyllähän tämä hyvältä tuntuu, mutta ymmärrän sen arvon varmaankin paremmin, kun ajattelen asiaa kauden jälkeen, Koivu sanoi.
Ja mitä myöhemmin siihen tulee tilaisuus, sitä parempi.