Värikkääseen viikkoon mahtui iloa ja surua
Teksti Risto PakarinenNHL-kausi 2013-14 on nyt viikon vanha, mutta siihen on mahtunut tapahtumia, joista riittäisi spekuloitavaa kuukaudeksi. Toronto Maple Leafsin maalivahtitilanne alkaa selvitä, ehkä, Teemu Selänne kävi Winnipegissä hurmaamassa yleisön, Alexander Ovetshkin johtaa pistepörssiä ja Philadelphia Flyers hävisi kolme ensimmäistä otteluaan ja antoi valmentaja Peter Laviolettelle potkut.
Detroitin legendaarinen omistaja Bruce Norris erotti valmentaja Bill Gadsbyn kahden ottelun jälkeen vuonna 1969. Ihmeellistä kyllä, sillä Red Wings oli voittanut molemmat ottelunsa. Chicagon Denis Savard (2008), Pittsburghin Ivan Hlinka (2000) ja Montrealin Jacques Demers (1995) ehtivät olla penkin takana vain neljän ottelun ajan.
Flyers hävisi myös viime kaudella kolme ensimmäistä otteluaan, ja jäi lopulta pudotuspelien ulkopuolelle. Tällä kaudella seurajohto ei halunnut ottaa samaa riskiä, ja niinpä luukku Lavioletten jalkojen alla aukesi jo nyt. Flyersiin vuonna 2009 valmentajaksi tullut Laviolette voitto Stanley Cupin Carolina Hurricanesin valmentajana 2006. Hänen palkkaamisensa ja erottamisensa välissä NHL:ssä on ehditty jo antaa potkut 23 valmentajalle.
Uudeksi valmentajaksi nousi - ainakin tilapäisesti - Craig Berube, joka on toiminut joukkueen apuvalmentajana viimeiset kuusi vuotta.
– Muistakaa, että Ron Hextall palasi juuri Los Angelesista Phladelphiaan, missä hän on seuraikoni. Sillä saattaa olla merkitystä, sanoi TSN:n Pierre McGuire.
Teemu Selänne huilasi lauantain ottelun Minnesotaa vastaan valmentaja Bruce Boudreaun tekemän suunnitelman mukaisesti. Boudreau haluaa pitää 43-vuotiaan Selänteen jalat vetreinä, eikä siksi peluuta häntä peräkkäisinä päivinä pelattavissa otteluissa.
Winnipegissä Teemu taas pelasi, ja sai sankarin vastaanoton, olihan kyseessä Selänteen viimeisen kauden ainoa Ducks-vierailu Manitoban preerialla.
– Kyllähän tänne on huikeaa tulla. Tänne oli nuorena poikana helppoa tulla, tietysti myös Ape [Suhonen] ja Teppo [Numminen] olivat täällä [auttamassa]. Neljä vuotta täällä oli huikeaa aikaa, tietysti Mike Bossyn ennätyksen rikkominen oli ikimuistoinen ilta, Selänne totesi voitto-ottelun jälkeen.
Boudreau oli nostanut Selänteen Ryan Getzlafin ja Corey Perryn rinnalle ykkösketjuun, mutta 17 minuuttia pelannut Selänne ei tällä kertaa osunut maaliin. Hän osui tietysti fanien sydämiin ja sai yleisöltä huikeat suosionosoitukset.
Toinen maalitykki, Alexander Ovetshkin sen sijaan osuu tolppien väliin. Sotshin olympialaisia varmasti kuumeisesti odottava venäläistähti on tehnyt kolmessa ottelussa neljä maalia, ja johtaa kuudella tehopisteellään liigan pistepörssiä. Capitalsin fanit varmasti nauttivat Ovien tämänkautisesta avauksesta – vaikka joukkue onkin voittanut kolmesta ottelustaan vain yhden. Kausi on toki vasta alussa.
Ensimmäisen viikon aikana on tosin ehditty käydä tappelukeskusteluakin, kun George Parros loukkaantui kauden avausottelussa ja pyörähdysrankkareita vaadittu kiellettäviksi, kun Maple Leafsin Mason Raymond huijasi Ottawan Craig Andersonin lauantaina.
Liigassa on taas täysi vauhti päällä.