Unohtumaton kausi 1992-93: Ruuttu varoitti Cheliosta Selänteen vaihteista

NHL-kausi 1992-93 oli unohtumaton monesta syystä. Tämän talven aikana NHL.com/fi tarjoaa jokaisen kuukauden viimeisenä sunnuntaina muistopalan 30 vuoden takaa.

Teemu Selänteen ilmiömäinen tulokaskausi 1992-93 Winnipeg Jetsissä antoi myrskyvaroituksen siitä, että suomalainen hyökyaalto on lähestymässä Pohjois-Amerikan rannikkoa.

Selänne kokosi 76+56=132 tehopistettä, eikä hänen suoritukselleen ole sen jälkeen ilmoittautunut haastajaa. Tuskin ihan hetkeen sellaista tulokasta ilmaantuukaan.
- Varoitin Chris Cheliosta ennen ensimmäistä Jetsiä vastaan pelattua ottelua, että varo Teemun vaihteita. Siellä on viides vaihde, kun hän tulee. Nauratti, kun ottelun jälkeen Chris puuskahti, että sanoit viisi. Niitä on kahdeksan, hyökkääjä Christian Ruuttu muistelee NHL.com/fi:n haastattelussa keskustelua, jonka hän kävi joukkueensa Chicago Blackhawksin tähtipuolustajan kanssa.

Kaudella 1992-93 NHL:ssä ei pelannut ainuttakaan suomalaista maalivahtia ja kenttäpelaajia oli yhdeksän: hyökkääjät Selänne, Ruuttu, Jari Kurri, Esa Tikkanen, Janne Ojanen ja Petri Skriko sekä puolustajat Jyrki Lumme, Teppo Numminen ja Peter Ahola.
Kolmekymmentä vuotta sitten eurooppalaisten virta NHL:ään oli kyllä lähtenyt liikkeelle, mutta hitaasti. Esimerkiksi venäläisiä kenttäpelaajia oli 42 ja ruotsalaisia 23. Molemmista maista oli yksi maalivahti.
- Vähemmistöhän me oltiin edelleen minun aikanani. Meidän piti olla vähän parempia kuin pohjoisamerikkalaisten, sillä valmentajat olivat pääasiassa kanadalaisia. Arvostus piti hankkia, ei sitä saanut ilmaiseksi, Ruuttu mainitsee.
Taalaliigan laajentuminen lisäsi työpaikkoja
Suomalaisten kenttäpelaajien määrä alkoi kasvaa tasaisesti kauden 1992-93 jälkeen, ja 20 pelaajan raja saavutettiin kaudella 1999-00, kun 25 suomalaista puki päälleen NHL-seuran pelipaidan ainakin kerran.
- Suomalaisten virtaa NHL:ään kiihdytti sekin, että NHL alkoi laajentua. Pelipaikkoja tuli lisää, ja niihin tarvittiin pelaajia. Suomalaiset ja ylipäätään eurooppalaiset olivat näyttäneet kykynsä, ja heille avautui entistä enemmän mahdollisuuksia, Ruuttu pohtii.
Meneillään olevalla kaudella 41 suomalaista kenttäpelaajaa on pelannut ainakin yhden ottelun. Heistä kovimmat pisteet on takonut Colorado Avalanchen Mikko Rantanen, jolle on merkattu 48 otteluun tehot 34+27=61. Hän on niin joukkueensa kuin koko sarjan parhaita pelaajia.
Suomalaistulokkaista eniten tehopisteitä on koonnut Arizona Coyotesin hyökkääjä Matias Maccelli, jolle on 32 otteluun kirjattu 3+19=22 tehopistettä. Lähes samanlaisen pistepotin on koonnut Nashville Predatorsin hyökkääjä Juuso Pärssinen, joka on merkkauttanut 34 otteluun tehot 5+16=21. Yhdeksän suomalaista tulokaspelaajaa on luistellut NHL-jäillä ja kaksi tulokasta vartioinut joukkueensa maalia.

• Nythän on taas vähän ollut samanlaista puhetta kuin 2000-luvun alussa, että onko tarpeeksi junnuja tulossa. Että ollaanko me oikealla polulla. Uskon, että me ollaan. Siitä on hyviä esimerkkejä, kuten vaikka Maccelli ja Pärssinen, NHL:ää tarkasti seuraava Selänne ruotii.
  Hän jatkaa, että Jääkiekkoliitto ja seurat ovat tehneet Suomessa tärkeää työtä 2000-luvun alkupuolen suvantovaiheen jälkeen, kun oli pohdittu sitä, miksi Ruotsiin menee enemmän ykköskierroksen varauksia ja naapurimaassa on enemmän nuoria tähtiä kuin Suomessa.
  - Rantanen, Sebastian Aho, Patrik Laine, Miro Heiskanen ja kumppanit ovat sitä satoa. Pitäisi vaan vielä enemmän painottaa yksilöiden valmentamista. Yksilöosaaminen pitää saada mahdollisimman korkealle, ja siinä työssä Suomessa on menty eteenpäin. Seurajoukkueet ja Jääkiekkoliitto tekevät tosi paljon hyvää työtä.
  Selänne sanoo tyytyväisenä, että suomalaisittain kausi 2022-23 näyttää hyvältä. Onnistumisia on ollut paljon.
  - Ylpeänä olen seurannut, kuinka suomalaiset pärjäävät ja kuinka isoissa rooleissa he ovat omissa joukkueissaan.
  Odotetun hyviä suorituksia ja positiivisia yllätyksiä
  Selänteen mielestä useimmat hyvää kautta pelaavat suomalaiset ovat vain vastanneet odotuksiin, eli olleet juuri niin hyviä kuin heidän on oletettukin olevan. Mutta sitten kauteen mahtuu hänen mielestään myös mukavia, positiivisia yllätyksiä, kuten Dallas Starsin puolustaja Jani Hakanpää.
  - Hän näytti jo Ducksissa (2019-21), että pystyy pelaamaan NHL:ssä, mutta ei koskaan saanut oikein kunnon mahdollisuutta. Nyt hän on ollut tärkeä pelaaja Dallasissa. Kaiken kaikkiaan suomalaiset puolustajat ovat nostaneet tasoaan tällä kaudella. Hyökkääjissä meillä on supertähtiä monessa joukkueessa, ja siitä voi olla ylpeä. Kokonaisuudessaan näyttää hyvältä, Selänne myhäilee.
  Suomalaismaalivahtien ensimmäinen aalto saavutti NHL:n 1970-lopulla, kun Markus Mattsson (1979-84), Jari Kaarela (kausi 1980-81), Hannu Kamppuri (kausi 1984-85) Kari Takko (1985-91) ja Jarmo Myllys (1988-1992) näyttivät, että kiekko tarttuu myös eurooppalaisräpylään.
  Heidän jälkeensä seuraava suomalainen NHL-maalin suulla oli Jani Hurme, joka vartioi Ottawa Senatorsin maalia yhdessä ottelussa kaudella 1999-00 - ja torjui voiton joukkueelleen. Siitä lähti liikkeelle suomalaismaalivahtien nykyinen virta NHL:ään.
  Tällä kaudella kahdeksan suomalaista maalivahtia on pukenut ylleen NHL-seuran pelipaidan ainakin kerran, ja heistä kiekkoja on pysäyttänyt kovimmalla torjuntaprosentilla Predatorsin Kevin Lankinen (92,4). Kakkosena on Nashvillen ykkösmaalivahti Juuse Saros (92,0 %), jolla on suomalaisvahdeista eniten voittoja, 19. Saros kuuluu myös koko liigan parhaimmistoon.

Sisäinen palo ja jäätyneet varpaat tekevät NHL-pelaajan
Los Angeles Kingsin kykyjenetsijänä Euroopassa toimiva Ruuttu painottaa, että NHL:ssä itsensä läpi lyöminen ei ole koskaan helppoa. Pelkkä varauksen saaminen ei edelleenkään riitä, vaan pitää olla vahva sisäinen palo. Hän jatkaa, ettei peli suinkaan ole menetetty, vaikkei NHL-varausta ole tullutkaan, sillä katsomoissa on silmiä kaiken aikaa. Joku kyllä huomaa, jos peli kulkee.
- Tänäkin päivänä pitää osoittaa, että olet hyvä ja NHL-joukkueelle tarpeellinen pelaaja. Taistelet pelipaikasta ja nimenomaan sillä asenteella, että haluat kehittyä paremmaksi pelaajaksi kuin joku muu.
Ruuttu kertoo joskus pohtineensa Jari Kurrin kanssa sitä, miksi heistä tuli NHL-pelaajia. He etenivät taalaliigaan hieman eri reittejä, mutta heillä oli yksi yhteinen tekijä, jäätyneet varpaat.
- Ulkojäillä pelaaminen oli parasta. Oltiin jäällä niin pitkään, kunnes valot sammutettiin, ja vielä sen jälkeenkin. Niin kauan, että meidät haettiin pois ja sanottiin, että olisi jo aika tulla syömään, Ruuttu naurahtaa.
Sisäinen palo ja jäätyneet varpaat. Niistä siis on NHL-pelaaja tehty.