Tyyli ja kunnioitus esillä alumnipelissä

DENVER - Colorado Avalanchen ja Detroit Red Wingsin väliset veriset pelisarjat edustivat NHL-jääkiekkoa kiihkeimmillään lähes kymmenen vuoden ajan vuosituhannen vaihteen molemmin puolin alkaen keväästä 1996. Perjantaina vanhat vihamiehet kohtasivat vielä viimeisen kerran Coors Field-stadionilla. Alumniottelun lopuksi joukkueet tapasivat toisensa jäällä perinteisen kättelyn merkeissä.

Hymyt ja halaukset syrjäyttivät näitten joukkueitten välillä aikaisemmin nähdyt vihaiset mulkoilut ja tönimiset, jotka olivat niin tyypillisiä läpi koko yhteisen, vihamielisen ja verisen menneisyyden.

Niin hämmentävältä kuin se saattoikin näyttää joistakin, se oli täydellisen hieno tapa päättää 2016 Coors Light NHL Stadium Seriesin alumnipeli.

Joukkueet juhlivat yhteistä historiaansa kahden tunnin ajan pukemalla vielä kerran Detroitin punaiset ja Coloradon valkoiset pelipaidat viihdyttääkseen kovaäänista ja viimeistä pääsylippua myöten loppuunmyytyä tapahtumapaikkaa.

Sillä, että pelaajat olivat nyt vanhempia, harmaampia ja hitaampia ei ollut mitään merkitystä. Millä oli merkitystä oli pelaajien ilmestyminen paikalle lisäämään vielä yksi kappale kaksi vuosikymmentä kestäneeseen vihanpitoon, jolla oli niin paljon merkitystä niin monille ihmisille.

"Nämä kaksi joukkuetta ovat luovuttaneet paljon verta toisilleen," sanoi Coloradon hyökkääjä Mike Ricci. "Uskon meidän aina kunnioittaneen toisiamme, mutta me tiesimme aina, että meidän oli pakko voittaa heidät ja he tiesivät, että heidän oli pakko voittaa meidät. Tuollainen tilanne on parhain mahdollinen jääkiekon kannalta."

Tänä iltana, Colorado kaatoi Detroitin, voittaen maalein 5-2, Patrick Royn - yhden näitten kahden joukkueen tarinan kirkkaimmista johtotähdistä - loistavan maalivahtipelin vahvistamana. Myös osan ottelua pelannut Craig Billington torjui hyvin.

Näitä otteluja usein hallinneen vihamielisyyden sijasta perjantaita leimasi pelaajien yhteisen kokemuksen juhlinta. Aika ei ehkä ole parantanut kaikkia haavoja, mutta se on pehmentänyt kovia kaunoja.

"Me olemme vanhenemassa," sanoi Coloradon hyökkääjä Shjon Podein, yrittäen selittää nyt vuonna 2016 esitetyn dynamiikkaa. "Meillä kaikilla on perheet, lapset ja työpaikkamme, ja alat tajuamaan mikä on tärkeää maailmassa, ja ymmärrät enemmän kuin koskaan ettet vihaa tuolla toisella olevaa punaista paitaa. On vain olemassa molemminpuolinen kunnioitus siitä miten paljon kumpikin antoi ajaakseen toinen toisensa kaikkein korkeimmalle tasolle."

Podeinin kuvailemat asiat näytettiin kuvina paikallaolijoille kun ottelua oli noin viisi minuuttia jäljellä. Pelikatkon aikana näytettiin video joka kuvasi joitakin parhaita hetkiä joukkueitten keskinäisistä yhteenotoista seitsemän vuoden sisällä (1996-2002) pelatuista viidestä pudotuspelisarjasta.

Jäällä olleet pelaajat kääntyivät katsomaan suurta valotaulua; pelaajapenkillä olleet katsoivat myös henkeään haukkoen. Coors Fieldin katsomossa olleet 43,319 katsojaa katsoivat. Sitten suosionosoitukset alkoivat. Ensin pehmeänä huutona, nousten lopulta huippuunsa unohtumattomaksi pidennetyksi suosionosoitukseksi yleisön noustua seisomaan äänen vyöryessä alas suurta katsomoa jäälle ylitse pelaajien. Ääni jähmetti pelaajat hetkeksi, antaen heidän jälleen paistatella jumaloinnin kohteena kuten heille kerran aikaisemmin niin vapaasti aina suotiin. Sitten pelaajat nostivat mailansa ilmaan, tervehtien kannattajiaan kiittäen saamastaan kannatuksesta.

"Se oli ottelun huippukohta. Näyte todellisesta kunnioituksesta, jota kumpikin joukkue ja organisaatio sekä heidän kannattajansa tuntevat toisiaan kohtaan," sanoi Podein.

Fanit olivat usein keskeisiä kappaleita tässä vihanpidossa. Tunteet, joita heillä oli omaa joukkuettaan kohtaan ja se viha jota he hautoivat mielessään toista puolta kohtaan toimi polttoaineena sille, mikä teki näistä otteluista niin erityisiä.

Mutta nyt kaikki kiittivät yhdessä rintamassa niitä miehiä, jotka osallistuivat taisteluihin peliesityksillään ja, jotka loivat ne muistot, joita nyt juhlittiin.

"Tämä oli kyllä siistiä," sanoi Detroitin kapteeni Steve Yzerman. "Rehellisesti sanottuna jään tasolla meteli ei ole niin kovaa isolla avostadionilla, mutta se oli erityinen hetki meille kaikille. Keskinäinen kilpailumme oli aina hienoa ja kannattajien yhdessä antamat suosionosoitukset, se oli jotain mikä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin."

Kaikki tämä yhdessä teki illasta täydellisen niille 43 pelaajalle, jotka olivat suostuneet osallistumaan tähän loppunäytökseen.

"Luulen, että jokainen tässä huoneessa oleva nipisti itseään," sanoi Avalanchen hyökkääjä Peter Forsberg. "Peli oli hieno, mitään ilkeyksiä ei tehty. Peli oli hyvä ja rauhallinen. Oli mukavaa saada nähdä vastapuolen kaverit myös, sillä me tunnemme niin paljon kunnioitusta heitä kohtaan. He olivat loistavia pelaajia. Oli hyvä saada pelata heitä vastaan yrittämättä tappaa ketään."

Mutta ei kannata luulla ettei tämä ottelu merkinnyt mitään näille miehille, joitten koko olemassaolo joskus määräytyi näitten ottelujen tulosten mukaan.

Kysyttäessä mikä oli parasta tapahtumassa, Forsberg ei epäröinyt hetkeäkään.

"Voittaminen," hän sanoi, hymyillen kirkkaasti.