New York Rangers ei pääse vieläkään eroon maalinteon tuskastaan.
Toronto Maple Leafsia vastaan torstaina pelatussa vierasottelussa manhattanilaiset eivät sentään jääneet nollille, mutta yhdellä osumalla on vaikea voittaa. Tällä kertaa tuloksena oli yksi sarjapiste. Maple Leafs väänsi voiton jatkoajalla lukemin 2-1.
– Juuri nyt meille on tärkeintä, ettemme lannistu, Rangersin päävalmentaja Mike Sullivan totesi Scotiabank Arenan uumenissa.
Ennen torstaita Rangers oli pelannut alkukauden aikana viisi ottelua. Niistä kolmessa se ei ollut onnistunut tekemään yhtäkään maalia. Nollaputki oli myös takapainotteinen, sillä alla oli kaksi peräkkäistä maalitonta iltaa.
Maalivahdit Igor Shestjorkin ja Jonathan Quick ovat tehneet parhaansa, sillä omissa ei ole myöskään soinut turhan usein. Siltikään voittoja ei ole tahtonut tulla. Rangers on päästänyt neljän viimeisimmän ottelunsa aikana yhteensä vain kuusi maalia, mutta kärsinyt kolme tappiota.
– Tässä olisi nyt helppo alkaa turhautua ja menettää järkensä, mutta näitä otteluita pelataan kuitenkin 82 ja niistä on takana vasta kuusi. Siksi en siis halua tehdä asiasta tarpeettoman suurta numeroa, Rangersin kapteeni J.T. Miller sanoi.




















