Thorntonin usko Sharksiin ei koskaan pettänyt

PITTSBURGH -- Joe Thornton on nähnyt Stanley Cupin luovutuksen sen voittajalle yhden kerran elämänsä aikana.

Se tapahtui vuonna 1997. Joe oli 17-vuotias junnukiekkoilija, josta odotettiin korkeaa NHL-varausta. Hänen pelaaja-agenteillaan Mike Barnettilla ja Eddie Miolla oli toimisto Detroitissa ja kausikorttipaikat aivan kotijoukkueen maalin takana Joe Louis Arenalla. Mio sanoi ajatelleensa, että Red Wingsin ja Philadelphia Flyersin näkeminen livenä pelaamassa Stanley Cupin finaalissa olisi hyvä kokemus Joelle.

Joe meni finaalisarjan neljänteen otteluun veljensä Johnin kanssa. John oli suuri Steve Yzerman-fani ja syy siihen, miksi myös Joe alkoi pelata numerolla 19. Veljekset olivat paikalla todistamassa, miten Red Wings päätti 42 vuotta kestäneen mestaruudettoman jaksonsa. He näkivät, miten koko areena heilui yleisön hullaantuessa, miten konfetit lensivät kaukaloon lopussa. He näkivät Yzermanin nostavan Stanley Cupin ilmaan ensimmäisen kerran urallaan. Steve Yzerman oli 32-vuotias. Arvostelijat olivat sanoneet, ettei hänestä tulisi koskaan voittajaa. Hän ei osannut voittaa, ja hän oli hyvin vähällä tulla kaupatuksi muualle.

John Thornton sanoi veljesten "pillittäneen" katsoessaan tätä kaikkea livenä.

"Minä en tiennyt mitään hänen vastoinkäymisistään enkä mistään sellaisesta siihen aikaan," sanoi Joe. "Ajattelin vain, että "tuo kaveri on itse isäntä. Hän voitti". Siinä kaikki ajatukseni sillä hetkellä. "Vau, tuo on Stevie Yzerman. Ja hän nostaa juuri Stanley Cupia ilmaan". Mikä mahtavan hieno ja erityinen hetki."

Boston Bruins varasi Joen Pittsburghin vanhalla Civic Arenalla pidetyn NHL Draftin ykkösenä kaksi viikkoa myöhemmin.

Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin Joen San Jose Sharks yrittää voittaa Stanley Cupin ensimmäistä kertaa 25-vuotisen seurahistoriansa aikana. Se saa vastaansa Pittsburgh Penguinsin finaalisarjassa. Ensimmäinen ottelu pelataan Consol Energy Centerissä maanantaina (Viasat Sport lähettää ottelun suorana lähetyksenä alkaen kello 03.00 Suomen aikaa tiistaina vastaisena yönä. Ottelun selostavat Antti Mäkinen ja Janne Niinimaa).

Ottelun pitopaikka on kadun toisella puolella paikasta, jossa Pittsburghin vanha Civic Arena eli Iglu ennen seisoi.

Bruins kauppasi Joen Sharksiin kaudella 2005-06. Samalla kaudella, jona hän voitti Hart-palkinnon NHL:n arvokkaimpana pelaajana. Sharks otti kapteenin C:n pois hänen paidastaan kaksi vuotta sitten San Josen tuhrattua 3-0 sarjajohtonsa Los Angeles Kingsiä vastaan playoffien ensimmäisellä kierroksella. Hänet olisi ehkä jo kaupattu muualle, ellei hänen sopimuksessaan olisi nimenomaista pelaajasiirrot kieltävää pykälää.

Ja tässä hän nyt on. Neljän voiton päässä ensimmäisestä Stanley Cup-mestaruudestaan, 36-vuotiaana.

"En voi edes kuvitella sitä tunnetta, jos Joe sen mahdollisuuden saa," sanoi John.

Joen päällimmäisenä motivaationa ei ole todistaa ihmisten olleen väärässä. Hän luottaa tarpeeksi itseensä tietääkseen miten hyvä hän on. Hän näkee asiat tarpeeksi oikeissa mittasuhteissa ymmärtääkseen, ettei voittaminen ole sittenkään ihan kaikki kaikessa, ja ettei yksi pelaaja pysty tekemään ihan kaikkea joukkuelajisssa.

Kun häneltä kysyttiin mediapäivänä sunnuntaina väitetystä syntipukkina olemisesta niin Bostonissa kuin San Josessakin, hän sanoi: "Totta puhuen, jos tunnet minua, se ei vaikuta minuun. Tiedän olevani erinomainen pelaaja. Tiedän meillä olleen joitakin todella hyviä joukkueita. Asiat eivät vain ole loksahtaneet kohdalleen. Siihen tarvitaan kaikki 20 kaveria. Se on asian totuus."

Kysyttäessä kapteenin C-kirjaimen menetyksestä, hän sanoi: "Jos tunnet minua, se ei ollut minulle kovin tärkeä asia."

Jos tunnet Joea, tiedät, että hän on oma itsensä. Hän tulee aina pysymään omana itsenään. Hän tulee pitämään hauskaa. Hän rakastaa jääkiekkoa, hän rakastaa joukkuekavereitaan, hän rakastaa kaikkea jääkiekkoon liittyvää. Se on hänen päällimmäinen motivaationsa.

"Joe on Joe," sanoi Mio. "Hän ei anna liian monen asian vaivata itseään. Hänellä on siinä mielessä mahtava elämänasenne. Hän katsoo aina eteenpäin. Hän lähtee jokaiseen uuteen päivään hymy naamallaan. En usko, että olen koskaan nähnyt Joea hymyilemättä. En edes pelien jälkeen. En edes hävittyjen pelien jälkeen."

Joe vietti nuoruutensa Ontarion St. Thomasissa, joka sijaitsee vain vähän Londonin kaupungista etelään. Hänen isänsä Wayne työskenteli ostajana teräksisiä rekka-autojen renkaanvanteita valmistavassa firmassa. Wayne teki kodistaan paikan, jossa hänen poikansa ja kaikki naapuruston pojat saivat pelata. Hän päällysti taloon menevän pienen ajotien ja asetti mailoja valmiiksi alakerran ikkunansyvennykseen, jotta he voisivat pelata katulätkää kesäisin. Hän jäädytti takapihan, jotta he voisivat pelata jääkiekkoa talvisin.

Vaikka Joe pelasi muita lajeja -- baseballia, koripalloa, jalkapalloa -- jääkiekko oli hänelle kaikki kaikessa. John sanoi, ettei hän koskaan pyytänyt edes muita joululahjoja; hän oli onnellinen saadessaan jääkiekkovarusteita jouluna.

"Minä saatoin olla sisällä pelaamassa Nintendoa kolmen tunnin ajan kerrallaan," sanoi John. "Hän oli ulkona etupihalla ampumassa lämäreitä päin pleksin palaa, jonka isäni oli leikannut ja laittanut paikalleen, jotta hän voisi laukoa paremmin."

Joe ihaili veljiään: Johnia, joka oli kolme vuotta häntä vanhempi, ja kahdeksan vuotta vanhempaa Alexia. Mutta pelattaessa hän oli heidän kimpussaan yrittäen voittaa heidät millä keinolla tahansa. Kerran hän ajoi takaa päin Johnia ja vippasi tämän laidan yli naapurin tontille.

"Hän saattoi pelata rumasti, todella rumasti, koska hän halusi voittaa," sanoi John. "Mutta hän voitti koko ajan."

Joe on monella tapaa vieläkin isokokoinen pikkupoika, joka nauttii pidennetystä lapsuudestaan. Kun hän sanoo rakastavansa jääkiekkoa, hän rakastaa itse jääkiekon fyysistä pelaamista; saliharjoittelua, luistelua ja mailankäsittelyharjoituksia jäällä. Hän rakastaa joukkuekavereitaan kuin veljiään.

Hän määrittelee itsensä pelaajana samalla tavalla.

"Rakastan kaikkea työtä, mikä kuuluu jääkiekon harjoitteluun," sanoi Joe. "Nautin treenaamisen aiheuttamasta tunteesta. Nautin kovasta harjoittelusta joka päivä, kovasta harjoittelusta läpi koko kesän. Saan siitä hyvänolon tunteeni. Kovasta harjoittelusta, jota vaaditaan ollakseen hyvä pelaaja tässä liigassa. Se on riippuvaisuus, joka minulla ja todennäköisesti useimmilla hyvillä pelaajilla on. Työ, jota on tehtävä ollakseen hyvä."

"Nautin hallille tulemisesta joka päivä. En tiedä, mikä siinä on. Satun vain olemaan todella intohimoinen jääkiekko-nimistä peliä kohtaan. Se on ainoa asia, minkä tunnen ja rakastan sitä."

Joe ei koskaan antanut periksi Sharksin suhteen. Kun Sharks hävisi Kingsille ja Joen kapteeniudesta käytiin polemiikkia kaksi vuotta sitten, toimitusjohtaja Doug Wilson sanoi Sharksin rakentavan joukkueen uudelleen ja epäili, halusivatko jotkut joukkueen konkareista olla enää mukana osana jälleenrakennusta. Joe jäi joukkueeseen. Playoffeista poisjääminen vuosi sitten oli aallonpohja. Mutta Wilson toi sen jälkeen Peter DeBoerin valmentajaksi ja vahvisti joukkueen kokoonpanoa.

"Elin aina siinä uskossa, että ensi kaudesta tulee meidän kausi," sanoi Joe. "Uskoin niin ihan todella. Ajattelin aina, että meiltä puuttui vain muutama palanen. Jopa viime vuonna, kun emme päässeet playoffeihin, ajattelin rehellisesti, että olimme vain muutaman palasen päässä. Ja tässä me nyt olemme. On tehtävä kovasti töitä kesäisin. On vain uskottava vakaasti, ja tämä voi tapahtua."

Joe on yhä myös jääkiekkofani. Kun Sharks on vuosien varrella käynyt Torontossa, pelaajilla on ollut tapana vierailla Hockey Hall of Fame-museossa ja Joe on aina mennyt mukaan. Hän on tutkinut Stanley Cupia, jota hän kutsuu "kauniiksi" ja "hienoimmaksi" palkinnoksi urheilussa.

Hänen suosikkipelaajiinsa lukeutuva Wayne Gretzky voitti Cupin neljä kertaa. Toinen suosikkipelaaja Pat Lafontaine ei voittanut sitä kertaakaan. Mutta LaFontaine valittiin silti Hall of Fameen. Riippumatta siitä, voittaako vai häviääkä Sharks tämän finaalisarjan, myös Joe valitaan jonain päivänä Hall of Famen kunniajäseneksi. Mutta se ei tarkoita, etteikö hän haluaisi voittaa todella kipeästi.

Hän haluaa voittaa, koska hän on jääkiekkoilija ja kilpailija, joka on panostanut niin paljon tähän niin pitkän aikaa. Hän haluaa voittaa ei vain itselleen, mutta myös joukkuekavereilleen, Sharksin organisaatiolle ja San Josen kaupungille. Hän haluaa voittaa, jotta muut saisivat tuntea saman tunteen, jonka hän tunsi silloin Detroitissa vuosia sitten.

"Hän ei ota mestaruuden merkitystä kaikille muille kevyesti," sanoi John. "Hän tietää, millaista on olla todella kova kiekkofani. Siitä kaikki alkoi. Hänestä oli hienoa nähdä San Josen yleisö hulluna kuudennen St. Louis pelin voiton jälkeen lännen finaalissa. Hän tietää, että fanit oli voitettava takaisin heidän puolelleen. Hänestä olisi hienointa voida antaa sama kokemus jollekin toiselle fanille katsomossa."