Skip to main content

Teräväinen saavutti ensimmäisen tavoitteensa

Teksti Risto Pakarinen

Kun Teuvo Teräväinen viime kauden lopussa lähti Suomesta Chicagoon testaamaan NHL-vauhtia, hänen kokeilunsa jäi kolmen ottelun mittaiseksi. Sitten kausi jatkui Blackhawksin farmijoukkue Rockford IceHogsin riveissä AHL:ssä viiden ottelun verran. Teräväinen teki viidessä matsissa kaksi maalia, mutta tärkeintä oli saada oppia ja nähdä, kuinka homma toimii Pohjois-Amerikassa.

Rockfordin visiitti näyttä hänelle, miksi kannattaa yrittää päästä NHL:ään mahdollisimman pian. (NHL-elämä on mukavampaa).

Syksyn harjoitusleiriltä Teräväisen tie vei kuitenkin takaisin Rockfordiin, missä hän on opetellut ammattilaispelaajan tavoille, kaukana United Centerin kirkkaista valoista. Joulukuun lopussa Teräväisen pistetahti parani, ja kun hän pelasi viimeisen AHL-ottelunsa uudenvuodenaattona, hänellä oli kasassa 23 tehopistettä 33 ottelusta ja sillä hän oli joukkueen sisäisessä pistepörssissä toisena.

Pari päivää myöhemmin tuli kutsu Chicagoon ja sunnuntaina hän pelasi kauden ensimmäisen NHL-ottelunsa kotona Dallasia vastaan.

Nyt hän totuttelee NHL-peliin Chicagossa ja Blackhawks yrittää parhaansa mukaan auttaa 20-vuotiasta nuorukaista sopeutumaan uuteen ympäristöön. Peliaikaa on tullut kummassakin ottelussa kymmenisen minuuttia, ja kopissa hänet on laitettu istumaan Antti Raannan viereen.

– On ihan hauska saada puhua suomea kopissa, ja kun hän istuu minun vieressäni, minun ei tarvitse huutaa toiselle puolelle koppia, Raanta sanoi CSN Chicagolle.

Ja Teräväinen nauttii Raannan kielitaidoista, ja muustakin osaamisesta.

– Hän auttaa minua monissa pikkuasioissa. Jos en tiedä, jotain, voin vain laittaa hänelle tekstiviestin ja kysyä, ja sekin auttaa paljon, Teräväinen sanoi.

Ihan kaikessa Raantakaan ei kuitenkaan osaa auttaa.

– Hän kyselee minulta palavereissa kaikenlaista, ja olen todennut hänelle, että olen maalivahti, en minä tiedä, kuinka me karvaamme, Raanta vitsaili.

Blackhawks haluaa antaa Teräväiselle pehmeän laskun liigaan, ja siitä eräs osoitus on juuri istumapaikka Raannan vieressä.

– Tiedän, että nuoret pelaajat viettävät aikaa yhdessä ja auttavat toinen toisiaan, mutta joukkueen ydinpelaajat voivat auttaa oikealla tavalla. Koko organisaatio tekee kaikkensa auttaakseen häntä, mikä parantaa hänen peliään, sanoi valmentaja Joel Quenneville.

Viime keväänä Quenneville kehui vuolaasti Teräväisen peliä, ja siirto farmiin oli osa nuoren pelaajan kehitysprojektia. Nyt Teräväinen on valmentajan mielestä vieläkin parempi.

– Hän näyttää liikkuvan paremmin. Hän näyttää isommalta ja nopeammalta, ja hän tietää kentällä paremmin, missä on.

Puoli vuotta ei ole pitkä aika sopeutua uuteen maahan, uusiin joukkueisiin, varsinkaan juuri kotoaan ensimmäistä kertaa muuttaneelle nuorukaiselle.

– Hänen tarvitsee vain saada maali tai pari syöttöpistettä ja siitä se lähtee, sen jälkeen kaikki on helpompaa, sanoo Raanta.

– Hän on lahjakas ja taitava kaveri, joten hänen pitää vain pelata rennosti, ja tehdä oma juttunsa. Sitä kaikki haluavat nähdä, ja sitä Teuvo haluaa itsekin.

Tämä on vasta alkua.

Katso lisää