Teräväinen Chicagon tähtisikermän laastarina
Teksti Marko LeppänenJos Teuvo Teräväisen ominaisuuksista kiekkoilijana järjestettäisiin kiertokysely, vastaukset taitaisivat painottua hänen hyökkäyspään kykyihinsä. Teuvolla on hyvä mailatekniikka, hän näkee pelin hyvin, haistaa maalipaikat ja pystyy antamaan ovelia syöttöjä.
Viimeistään tällä kaudella on käynyt selväksi, että Teräväinen on paljon muutakin kuin hyökkäysvirtuoosi.
Hän on pelannut vasemmalla puolella, vaikkei se ole hänelle ominaisinta. Hän on höylännyt oikeassa laidassa, vaikka mielitontti on keskelle. Kun hänet on siirretty keskelle, hän on vaan palannut omaan vanhaan paikkaansa.
Teräväinen on perustyyliltään ylivoiman pyörittäjä, mutta hän on tarvittaessa tappanut jäähyjä ja hoitanut karvaushommia kiekottomana vastustajan päädyssä.
On tapahtunut jotain, mikä ei välttämättä vielä viisi vuotta sitten ollut näköpiirissä. Teuvo Teräväisestä on tullut NHL-tasollakin monikäyttöinen hyökkääjä, joka pystyy mukautumaan eri tilanteisiin.
Heittely ketjusta ja roolista toiseen on varmasti aiheuttanut ainakin ajoittaista hämmennystä, mutta Terävinen on persoona, joka ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se tulee. Vai onko joku nähnyt Teuvon kasvoilla kovin usein ilmeen, jonka voi tulkita nykyhetken ja tulevaisuuden murehtimiseksi?

Chicago Blackhawksin GM Stan Bowman on julkisestikin osannut antaa arvoa Teräväisen sopeutumiskyvylle.
– Jotkut väheksyvät tosiasiaa, että häntä on palloteltu hyökkääjistä eniten ympäriinsä, ja hän on joutunut sopeutumaan tilanteisiin. Se ei ole helppoa pelaajalle, joka yrittää lyödä itsensä läpi tässä sarjassa, Bowman sanoi Chicago Sun Timesissä.
Ennen siirtotakarajaa monet seurat olivat kiinnostuneista Teräväisen palveluksista, mutta Chicago ei hänestä halunnut luopua, ainakaan pienellä korvauksella. Syy siihen korostuu lähiviikkoina, kun pudotuspelit alkavat.
Stanley Cupissa voi eteen tulla yllättäviä vaikeuksia: loukkaantumisia, pelikieltoja, tappioita ennalta heikompaa vastustajaa vastaan… Silloin pitää kokoonpanosta löytyä pelaajia, jotka pystyvät mukautumaan uuteen tehtävään nopeasti ilman totutteluaikaa.
Ismo Lehkonen käytti Urheilulehden analyysissään Teräväisestä ilmaisua ”laastarilappu”. Ja kyllä Ika oikeassa oli, se kuvaa Teräväisen roolia Chicagossa erittäin osuvasti.
– Olen pelannut melkein kaikkien jätkien kanssa ja kaikissa ketjuissa, mikä on hyväksi minulle. Saan siitä kokemusta. Tietysti se tekisi pelaaminen vähän helpommaksi, jos olisi koko ajan samassa paikassa, Teräväinen sanoi.
Teräväinen pääsi takaisin sentterin paikalle, kun Bowman hankki joukkueeseen hänen ketjukavereikseen Dale Weisen ja Tomas Fleischmannin. Viime aikoina Teräväinen on pelannut paljon myös suoraviivaisen Brandon Mashinterin kanssa.
Jos Marian Hossa on terve, Teräväisen rooli tulee olemaan todennäköisesti pudotuspeleissä kolmosketjussa. Se tarkoittaa, ettei hän voi hyökätä yltiöpäisesti vaihdosta toiseen. Klassisesti sanottuna pelin pitää lähteä oman pään kautta.
Teräväisen kropalla ei vedetä kovia pommeja, mutta hänen pelisilmänsä on niin hyvä, että vastustajien hyökkäyksien katkominen onnistuu tehokkaasti. Sijoittuminen ja pelin lukeminen ovat kova sana.

Omassa päädyssä Teräväinen ei pysty ottamaan fyysisiä vääntövoittoja kovin monesta vastustajan kärkisentteristä, mutta vähintään hänen pitää varmistaa, ettei yksiykkösissä kukaan pääse kävelemään vapaasti maalille.
Miten hyökkäyspään peliin tottunut Teräväinen pitää pelifiiliksensä yllä, kun hän joutuu suurimmaksi osaksi puolustustehtäviin? Avainsana on ylivoimapeli. Teräväinen on yhdeksällä pisteellä Chicagon kuudenneksi eniten ylivoimapisteitä tehnyt pelaaja.
Teräväinen pääsee häärimään toisessa ylivoimakentässä Artemi Panarinin, Patrick Kanen, Artem Anisimovin ja Brent Seabrookin kanssa. Jos jääkiekosta näkisi ihanaa unta, siinä pelattaisiin ylivoimaa tässä ryhmittymässä.
Seabrook on ainoa varsinainen puolustaja viivalla, ja Teräväinen vaeltaa hakemassa vapaata tilaa ympäri kaukaloa. Välillä hän on pyörittämässä peliä viivalla ja välillä maskimiehenä. Voi kuvitella, että heitä vastaan puolustaminen on erittäin hankalaa. Panarin–Kane-kaksikko vetää omaa klinikkaansa, ja Teräväinen sahaa hyökkäysaluetta täysin ennustamattomasti.
Chicago voi luottaa myös siihen, ettei Teräväinen hyydy pudotuspeleissä paineen alla. Siitä tuli osoitus jo viime keväänä, kun hän oli finaaleissa mestareiden paras pistemies (2+2).