Tampa Bay menetti kakkosottelun keskialueella
Teksti Brian ComptonPITTSBURGH – He eivät alkuunkaan pelanneet heille tyypillistä peliä, ja jokainen tiesi sen.
Näissä tunnelmissa Tampa Bay Lightning vetäytyi maanantaina pukukoppiin hävittyään Itäisen konferenssin finaalisarjan toisen ottelun jatkoerässä 3-2 Pittsburgh Penguinsille.
Toki, Lightning kuroi ensimmäisessä erässä kahden maalin eron kiinni ja ajoi tasoihin 2-2. Toisessa erässä kumpikaan ei sitten saanut ihmeitä aikaan, ja kolmannessa Tampa oli koko ajan potkun verran perässä ja hävisi laukauksissa 6-16. Ilman maalivahti Andrei Vasilevskiä jatkoerä olisi ollut vain hitaasti haihtuva haavekuva.
"Kolmannessa erässä emme saaneet juuri mitään aikaa," Lightningin valmentaja Jon Cooper myönsi.

"Tänä iltana emme käyttäneet tilanteita hyväksemme. Meillä oli hyviä paikkoja, varsinkin kolmannen erän viimeisissä vaihdoissa. Mutta me vain olimme jotenkin tyytyväisiä tilanteeseen emmekä käyttäneet vahvuuttamme. Kaikki tietävät, että osaamme käyttää tilanteet hyväksemme. Aika ajoin olemme pelanneet omaa peliämme ja tehneet paikoista maaleja, mutta emme kuuteen erään näitä kavereita vastaan."
"Mutta saimme kuitenkin täällä yhden voiton. Tosin ei siihen pidä olla liian tyytyväinen. Tulimme tänne hakemaan kahta voittoa. Ehkä emme tänä iltana olleet meistä kahdesta se parempi joukkue, mutta olimme hilkulla voittaa, joten harmittavasti hävisimme ottelun. Mutta nyt kokoamme itsemme ja jatkamme eteenpäin."
Ehkä kohtuullisesti pärjääminen huonollakin pelillä oli hyviä uutisia Lightningille finaalisarjan toisessa ottelussa, samoin se, että heidän ykköspakkiparinsa on taas koossa. Anton Strålman nimittäin debytoi tämän vuoden pudotuspeleissä oltuaan sivussa lähes kaksi kuukautta murtuneen vasemman pohjeluun takia. Lightning oli ajoittain pahoissakin vaikeuksissa ottelun kolmannessa erässä, mutta, kuten Cooper sanoi, he olivat hyvin lähellä ottaa 2-0 –johdon sarjassa.
Finaali on siis tasan 1-1, ja kolmas ottelu pelataan keskiviikkona Tampan kotihallissa Amalie Arenassa (klo 3 torstaiaamuna Suomen aikaa).
"Meistä itsestä se oli kiinni. Muutama kiekonmenetys keskialueella kävi meille kalliiksi," murehti Lightningin hyökkääjä Jonathan Drouin, joka osui ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla.
"He ovat aivan liian taitavia. Heille ei pidä antaa mitään lahjaksi. He ovat nopeita ja heillä on Sidney Crosby, Phil Kessel sekä muita heidän kaltaisia pelaajia. Jos annat heille kiekon siniviivalla, niin saat varmasti maksaa siitä."
Paluuottelussaan maalin tehnyt Strålman oli samaa mieltä. Lightning tietää, että heidän täytyy suojata kiekkoa hyvin Pittsburghin kaltaista taitavaa joukkuetta vastaan, jota johtaa Crosby. Hän teki voittomaalin, kun jatkoerää oli pelattu 40 sekuntia ja tasoitti ottelusarjan.
"Kiekonmenetykset tulivat meille kalliiksi," Strålman pohti.

"Niitä oli aivan liian monta. Ja siksi emme päässeet pelaamaan hyökkäyspäässä niin paljon kuin halusimme. Juutuimme omaan päähämme, ja he saivat maalintekopaikkoja."
"He ovat hyvä joukkue, ja Vasilevski piti meitä pitkään mukana pelissä. Loppujen lopuksi he sitten saivat maalin. Kiekonmenestykset olivat suurin syy tappioon."
Lightning pelasi ilman flunssassa ollutta Ryan Callahania, mutta positiivisia uutisia illassa oli se, että maalilla kaikki on kunnossa. Vasilevski pystyy aivan täysin täyttämään finaalin avausottelussa alavartalovamman saaneen Ben Bishopin paikan. 21-vuotias Vasilevski teki useita näyttäviä ja tärkeitä torjuntoja; hän muun muassa pysäytti Crosbyn rystypuolen vedon toisen erän puolivälissä. Kaikkiaan Vasilevski torjui 38 kertaa.
"Ei sillä ole mitään väliä, kumpi on maalissa, Ben vai Vasilevski," Strålman mainitsi.
"He ovat molemmat hyviä maalivahteja, ja luotamme heihin kumpaankin täydellisesti. Näitte taas tänä iltana, kuinka hyvä Vasilevski on. Maalivahti ei ole meille ongelma, ja se vahvistaa joukkueen itseluottamusta".
Lightning olisi tietysti ollut vielä iloisempi, jos he olisivat voittaneet idän finaalin toisen ottelun ja lähettäneet Pittsburghin vierasotteluihin kahden ottelun tappioasemasta. Mutta he voivat lohduttautua sillä, että vaikka he olivat kuinka huolimattomia tahansa maanantaina, se melkein riitti voittoon Pittsburghia vastaan.
"Onhan se vähän karvas pala mennä tasatilanteessa kotiin, kun ihan yhtä hyvin voisimme johtaa sarjaa 2-0," Drouin myönsi.
"Mutta nyt katsotaan vain eteenpäin ja valmistaudutaan huolellisesti seuraavaan otteluun."