Skip to main content

Suomi matkalla Globeniin, vastassa Ruotsi

Teksti Risto Pakarinen

Miltä kuulostaisi MM-finaali Suomi - Sveitsi? Tai Ruotsi - USA? Moisia finaaleja ei olla nähty MM-kisoissa koskaan, jos puhutaan puhtaista finaaleista. Nykyinen pudotuspelijärjestemä otettiin käyttöön 1992, ja Sveitsi on ollut loppupeleissä kaksi kertaa: 1992 ja 1998.

Yhdysvallat on päässyt mitalipeleihin 21 vuoden aikana viisi kertaa.

Kumpikaan ei ole koskaan pelannut MM-finaalissa, ennen tätä vuotta. Nyt toinen niistä pelaa takuuvarmasti finaalissa, sillä Yhdysvallat ja Sveitsi kohtaavat lauantaina päivän ensimmäisessä välieräottelussa.

USA murskasi Venäjän omassa puolivälieräottelussaan peräti 8-3, ja rikkoi samalla oman kaikkien aikojen MM-maaliennätyksensä Venäjän verkkoon. Venäjä - eikä edes suuri ja mahtava Neuvostoliitto - ei ollut koskaan päästänyt MM-tasolla kahdeksaa maalia, ja viiden maalin tappio oli niinikään kaikkien aikojen suurin.

Yhdysvaltojen suuri sankari oli vasta 19-vuotias John Gibson, joka on pelannut urallaan vain yhden AHL-ottelun, eikä yhtään NHL-ottelua - mutta joka toki valittiin vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa turnauksen parhaaksi maalivahdiksi, ja turnauksen parhaaksi pelaajaksi.

Alexander Ovetshkin lensi pitkän matkan Helsinkiin, ei ehtinyt harjoitella lainkaan, ja pelasi vielä jalka murtuneena, mutta oli eräs joukkueensa näkyvimpiä pelaajia. Yhdysvallat puolusti kuitenkin uhrautuvaisesti ja iski Venäjän virheistä tehokkaasti.

Helsingin toisessa puolivälieräottelussa Suomi sai otteluunsa Slovakiaa vastaan unelma-alun, kun se meni ensimmäisessä erässä jo 3-0 -johtoon. Slovakia tasoitti ottelun kolmannen erän lopussa, mutta kisojen komeetta, Petri Kontiola, teki illan kolmannen tehopisteensä, kun hänen syöttönsä löysi Juhamatti Aaltosen Slovakian maalin kulmalta aivan vapaana, eikä oululainen erehtynyt.

Suomi on tehnyt turnauksessa 27 maalia, Kontiola on ollut mukana viidessätoista.

Sveitsi lähti pudotuspelivaiheeseen ilman tappioita, ja sen ainoa pistemenetys tuli rankkarikisavoitossa Kanadaa vastaan. Nyt ei enää lasketa pisteitä, vaan voittoja, ja sen Sveitsi nappasi. Kokenut Martin Gerber oli Sveitsin maalin suulla itse varmuus, ja hänen torjuntaprosenttinsa koko turnauksessa on komea 94.02. Tshekki oli vuoden 2013 turnauksessa vaisu, vaikka voittikin pudotuspelipaikan varmistaneessa ottelussa Norjan 7-0, ja piti Sveitsiä enemmän kuin kovilla puolivälierässä.

Ja illan viimeisessä trillerissä Kanada ja Ruotsi eivät saaneet eroa toisistaan varsinaisella peliajalla, eivätkä jatkoajalla, vaan vasta rankkarikisassa. Sen ratkaisi Fredrik Pettersson, omalla patenttiratkaisullaan, lämärillä kolmesta metristä. Hyvin pelannut Mike Smith ei voinut läheltä tulleelle kovalle vedolle mitään, ja Ruotsin unelma kotikisakullasta elää, ja voi hyvin.

Kaksi voittoa enää. Kaikilla joukkueilla on siihen tarvittavat eväät, mutta vain yhdeltä se onnistuu.

Katso lisää