Skip to main content

Suomelle historian kolmas nuorten MM-kulta

Teksti Risto Pakarinen

Suomi-Ruotsi ja kyseessä MM-finaali. Kaikki on mahdollista, vaikka kyllähän suomalaisille Ruotsi hyvin sopii. Suomi on kahdessa voittamassaan miesten finaalissa kohdannut juuri Ruotsin - 1995 ja 2011 - ja sinikeltaiset saavat suomalaiset pelaamaan parasta kiekkoaan vaikka kyseessä ei olisi edes mitaliottelu.

Eikä nuorten MM-kisojen finaali ollut poikkeus. Vaikka isäntämaa, joka oli edennyt loppuotteluun ilman pistemenetyksiä, olikin suuri suosikki, oli Suomi päättänyt näyttää heti alussa, että mitalista tulisi taistelu. Esa Lindellin laukaus livahti Oscar Danskin taakse, kun ottelua oli pelattu vain 28 sekuntia.

Ruotsi ei kuitenkaan jäänyt murheellisena makaamaan, vaan joukkue kääri hihansa ja ryhtyi töihin. Ensimmäisessä erässä sitä ei vielä kuitenkaan palkittu, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä selvemmin Ruotsi sitä hallitsi. Juuse Saros sai antautua ensimmäisen kerran ottelun puolivälissä, kun Lucas Wallmarkin laukaus aloituspisteen kaarelta löysi tiensä aivan tolpan juureen.

Koko halli puhkesi riemuun, ja kotiyleisö huokaisi katsomossa helpotuksesta.

Seuraavassa vaihdossa Teuvo Teräväinen kuitenkin pyöritti Ruotsin puolustuksen katsomoon ja syötti kiekon maalin edustalle, mistä Saku Mäenalanen iski sen maaliin. Suomen 2-1 -maali oli Mäenalaselle turnauksen seitsemäs, ja hän voitti turnauksen maalikuninkuuden.

– Joskus hyvä syöttö maistuu oikein hyvältä, Teräväinen kertoi Ruotsin televisiolle turnauksen aikana.

Syöttö oli Teräväiselle turnauksen 14. tehopiste ja hän nousi turnauksen pistepörssin kärkeen.

– Meiltä ei kukaan oikein odottanut mitään, joten saimme pelata koko turnauksen ilman paineita, Teräväinen sanoi.

Kolmannessa erässä Suomi ajautui vaikeuksiin, ja joukkue sai kolme jäähyä seitsemän minuutin sisään. Loistavasti pelannut alivoimanelikko tappoi kaksi ensimmäistä jäähyä, mutta ei kolmatta. Christian Djoos ampui kovan lämäri suoraan yläkulmaan, ja peli oli tasan, kun erää oli jäljellä 9:07.

Kun lisämaaleja ei tullut, siirryttiin erätauon kautta jatkoerään, joka pelattiin neljällä neljää vastaan.

Molempien maiden edelliset mestaruudet olivat tulleet juuri jatkoaikamaalilla. Vuonna 1998 Suomen sankari oli Niklas Hagman, ja 2012 Ruotsin ja Venäjän välisen finaalin ratkaisi Mika Zibanejad.

Tällä kertaa sankarin nimi oli Rasmus Ristolainen. Buffalo Sabresissa alkukauden pelannut puolustaja sai kiekon Ruotsin alueella, kiersin yhden puolustajan ja ajoi maalille. Oscar Dansk seurasi hyvin mukana, mutta Ristolainen sujautti kiekon rystyllä hänen jalkojensa välistä maaliin.

Kaatuessaankin hän näki kiekon menevän maaliin ja Suomen voitonjuhlat pääsivät alkuun. Ennen kuin Ristolainen oli päässyt ylös ja saanut kypärän päästään, maalivahti Juuse Saros oli jo ehtinyt häntä punaviivalle vastaan.

Ristolainen valittiin myös turnauksen parhaaksi puolustajaksi. Teräväinen voitti turnauksen pistepörssin 15 pisteellä seitsemässä ottelussa. Molemmat valittiin myös turnauksen tähtikentälliseen, jonka maalivahdiksi valittiin Juuse Saros.

Muut pelaajat olivat Kanadan Mantha, Ruotsin Forsberg ja Venäjän Nikita Zadorov.

Turnauksen direktoraatti valitsi turnauksen parhaaksi maalivahdiksi Oscar Danskin ja parhaaksi hyökkääjäksi Forsbergin, joka valittiin myös turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Mutta arvokkaimmat mitalit lähtivät Suomeen.

Katso lisää