Järventien, 23, viime kausi meni lähes kokonaan pilalle loukkaantumisen takia. Edmontonilta löytyi kuitenkin sen verran uskoa suomalaishyökkääjäänsä, että antoi hänelle kesällä vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Otanta on vielä pieni, mutta Järventie on nyt saalistanut vajaan vuoden sisään pelaamissaan kolmessa Condorsin ottelussa yhteistehot 1+4.
Pohjois-Amerikkaan keväällä 2021 lähtenyt Järventie pelasi seitsemän NHL-ottelua Ottawa Senatorsissa kaudella 2023-24. Hänet kaupattiin Edmontoniin kesällä 2024.
Järventie ei ollut ainoa Bakersfieldin suomalaishurjastelija. Uransa ensimmäisessä AHL-ottelussa esiintynyt hyökkääjä Viljami Marjala vietti myös kolmen tehopisteen päivää kerättyään syöttöpisteet sekä tasakentällisin, ylivoimalla että alivoimalla.
Marjala, 23, oli Buffalo Sabresin viidennen kierroksen varaus kesältä 2021. Hän ei kuitenkaan koskaan solminut sopimusta Sabresin kanssa, ja NHL-oikeuksien rauettua Oilers nappasi Kärppien kasvatin talliinsa.
Marjala kävi pelaamassa kaksi kautta Quebecin junioriliigaa vuosina 2020-22. Sen jälkeen pän palasi Suomeen ja TPS:ään. Viime kaudella Marjala sijoittui SM-liigan syöttöpörssissä hienosti viidenneksi.
Viime kaudella kotimaan Liigan pistepörssin voittanut puolustaja Atro Leppänen pelaa myös Bakersfieldissä. Leppänen, 26, jäi vielä lauantaina AHL-debyytissään kiikaritehoille, mutta seuraavaa tilaisuutta pukkaa ensi viikonloppuna, kun Condors pelaa kauden kaksi ensimmäistä kotiotteluaan. Joka tapauksessa Bakersfieldistä näyttäisi tulevan tällä kaudella suomalaisittain mielenkiintoinen AHL-joukkue.
Husso ja Pyyhtiä joukkueidensa sankareina
AHL-kauden ensimmäisenä viikonloppuna nähtiin muitakin suomalaisia debytantteja. Henderson Silver Knightsin hyökkääjä Tuomas Uronen laittoi kiekon pömpeliin heti ensimmäisen AHL-ottelunsa ensimmäisessä erässä.
– Uronen toi meille energiaa. Hän oli mukana laitakamppailuissa ja oli vahvimpia pelaajiamme. Hienoa, että hän sai ensimmäisen maalinsa, Hendersonin päävalmentaja Ryan Craig kehui ottelun jälkeen.
Hyökkääjistä ensimmäisen AHL-ottelunsa pelasivat myös Utica Cometsin Lenni Hämeenaho, Texas Starsin Emil Hemming ja Iowa Wildin Rasmus Kumpulainen. He kaikki ehtivät esiintyä kahdessa pelissä.
Myös Rochester Americansin maalivahti Topias Leinonen teki AHL-debyyttinsä. Hän torjui 17 laukausta ja antautui kolmesti, kun Rochester taipui Toronto Marliesin hallissa 1-4.
Viikonlopun suomalaissankareita olivat Cleveland Monstersin hyökkääjä Mikael Pyyhtiä ja San Diego Gullsin maalivahti Ville Husso. Tehot 1+1 kirjauttanut Pyyhtiä iski jatkoaikaratkaisun, kun Cleveland löi Utican vieraissa 3-2. Husso puolestaan jatkoi siitä, mihin viime kaudella jäi. Hän voitti viime keväänä Gullsin maalilla pelaamistaan viimeisistä 10 ottelusta kahdeksan ja piti niistä kahdessa nollan. Nyt Husso torjui syksyn ensimmäisessä ottelussaan kaikki 26 laukausta, kun San Diego jyräsi Coachella Valley Firebirdsin vieraissa 5-0.