Skip to main content

Stamkosille kahdeksan vuoden sopimus Tampaan

Teksti Dan Rosen

Steven Stamkos päätti lopulta, ettei hän halua lähteä yhtään mihinkään.

Stamkosista, 26, olisi voinut tulla perjantaina rajoittamaton vapaa agentti, mutta spekulaatiot hänen siirtymisestään toiseen NHL-seuraan loppuivat keskiviikkona, kun hän allekirjoitti Lightningin kanssa kahdeksanvuotisen jatkosopimuksen. TSN:n mukaan kauteen 2023-24 ulottuvan sopimuksen kokonaisarvo on 68 miljoonaa dollaria ja palkkakattoon vaikuttava summa 8,5 miljoonaa dollaria per kausi.

Stamkos kertoi keskiviikkona Twitterin välityksellä olevansa innoissaan siitä, että saa jatkaa kahdeksan seuraavaa kautta Lightningin riveissä.

Huhut Stamkosin siirtymisestä muuanne alkoivat 1. heinäkuuta 2015, kun hän olisi voinut solmia uuden sopimuksen Lightningin kanssa, mutta ei kuitenkaan tehnyt niin. Hän halusi ensin hieman tunnustella, mitä muuta olisi tarjolla, ennen kuin teki jatkosopimuksen samaan seuraan, joka hänet myös aikoinaan varasi.

Tampa Bay Lightning varasi Stamkosin ensimmäisenä vuoden 2008 NHL Draftissa. Hän on pelannut Tampan salamapaidassa kahdeksan kauden aikana 569 ottelua, joissa on syntynyt 562 pistettä (312 maalia ja 250 syöttöä). Stamkos on ollut Lightningin kapteeni maaliskuusta 2014 lähtien.

Stamkos sai keskustella uransa jatkosta muiden NHL-seurojen kanssa viime lauantaista saakka. Hänen kerrottiin tavanneen ainakin Toronto Maple Leafsin edustajat keskiviikkona. Stamkos on kotoisin Ontarion Markhamista, joka kuuluu Suur-Toronton alueeseen.

Katso lisää