Seuraa näitä viittä tarinaa kauden aikana
Teksti Risto PakarinenPelaajien taistellessa pelipaikoista harjoitusleirillä, voimme tehdä katsauksen muutamaan mielenkiintoiseen tilanteeseen, joiden kehittymistä kannattaa seurata.
San Jose Sharksin viime kausi ei olisi voinut päättyä masentavammalla tavalla.

Joukkue johti sarjaa Los Angeles Kingsiä vastaan jo 3-0, mutta hävisi sitten neljä peräkkäistä ottelua ja putosi jatkosta. Heti tappion jälkeen puhuttiin joukkueen uudistamisesta ja Joe Thornton ja Patrick Marleau menettivät toki kapteeniutensa, mutta muuta ei juuri ole tapahtunut.
Joukkue on edelleen pudotuspelitasoa, mutta miten viime kausi vaikutti joukkueen kemiaan? Antti Niemikin haluaa revanssin, mutta pystyykö hän kantamaan joukkuetta? Hyvä alku on tärkeää.
Myös Toronto Maple Leafsilla on näytönpaikka. Torontossa kaikki, mikä koskettaa Leafsiä, on suuri uutinen ja jo ennen harjoitusleiriä kaupungissa on ehditty keskustella Phil Kesselin luonteesta ja Phil Kesselin kunnosta.
Ja Kessel, joka on tehnyt kuudella peräkkäisellä kaudella yli 30 maalia, on Leafsin huolista pienin. Toronto on vahvistanut kolmos- ja nelosketjuaan, saanut takaisin Leo Komarovin, ja seurajohto toivoo nyt, että valmentaja Randy Carlyle ja hänen uudet apuvalmentajansa onnistuvat luotsaamaan joukkueen pitkälle.
Ensin Minnesota Wild houkutteli vapailta markkinoilta Zach Parisen ja Ryan Suterin Minnesotaan, ja nyt Thomas Vanek tekee heille seuraa.

Yhtäkkiä Wildilla on kaksi kovaa ketjua. Parise, Mikael Granlund, jonka odotetaan ottavan jälleen askelen eteenpäin, ja Jason Pominville muodostavat yhden kolmikon ja Vanek, Mikko Koivu ja Charlie Coyle, tai ehkä Nino Niederreiter toisen. Maalivahtitilanne huolestuttaa, jos Niklas Bäckström ei pysy terveenä. Darcy Kuemper sai yksisuuntaisen sopimuksensa, ja haluaa näyttää olevansa luottamuksen arvoinen, mutta kauden aikana tarvitaan kahta maalivahtia.
Minnesotan maalivahtitilanne kiinnostaa varmasti myös Martin Brodeuria, joka päätti jättää New Jersey Devilsin, mutta jolle ei olekaan löytynyt paikkaa NHL:stä.
Hän on kaikkien aikojen voittotilaston ylivoimainen ykkönen, ja vain 12 voiton päässä 700:sta voitosta. Häntä on nj.comin hauskan arvion mukaan yritetty yllättää 675160 laukauksella, maajoukkuekomennukset ja harjoitukset mukaan lukien, mutta Brodeur haluaa lisää laukauksia, ja lisää voittoja.
Juuri nyt paikkoja ei tunnu olevan auki, mutta jos kauden aikana tulee loukkaantumisia, ”Marty” lienee valmis vastaanottamaan haasteen missä tahansa.
Tilastotiede on saapunut NHL:ään.
Nyt ei enää riitä peliaikojen tai torjuntaprosenttien tutkiminen, saati sitten maalien ja tehopisteiden. Tällä kaudella fanienkin pitää opetella puhumaan Corsista ja Fenwickistä, jotka kertovat, kuinka pelaajat auttavat joukkuetta pitämään kiekkoa hallussaan.
Maalit ratkaisevat jatkossakin, mutta on myös mielenkiintoista tietää, kuinka esimerkiksi pelaajia käytetään ottelun eri vaiheissa. Jotkut aloittavat vaihtonsa omasta päästä, ja heidän tehtävänään on pitää vastustaja kurissa ja siirtää peli toiseen päähän. Sieltä on sitten toisten pelaajien aika jatkaa.