Seitsemän Tampan nuorta tähyää MM-kisoihin
Teksti Adam KimelmanPLYMOUTH, Michigan – Tampa Bay Lightning on käyttänyt kesän vahvistamalla nykyistä kokoonpanoa ja suunnittelemalla tulevaisuutta.
Seitsemän Lightningin organisaatiossa olevaa pelaajaa on osallistunut Plymouthissa pelattavaan kansainväliseen nuorten turnaukseen, jossa annetaan ensimmäiset näytöt ensi vuoden nuorten MM-kisoja varten. Millään muulla NHL-joukkueella ei ole turnauksessa yhtä vahvaa edustusta.
Kuusi Tampan pelaajista pyrkii Kanadan nuorten maajoukkueeseen; hyökkääjät Brett Howden, Anthony Cirelli, Mathieu Joseph sekä Mitchell Stephens, puolustaja Matthew Spencer ja maalivahti Connor Ingram. Myös Suomen maajoukkueeseen ehdolla oleva hyökkääjä Otto Somppi on Tampan organisaatiossa. Hyökkääjä Jonne Tammelan piti pelata Suomen joukkueessa tässä turnauksessa, mutta hän joutui jäämään pois polvivamman takia.
- En tiedä pääseekö kukaan noista kavereista maajoukkueeseen, mutta moni heistä on todella lähellä, Lightningin amatööriscouttien johtaja Al Murray sanoi.
Lightning odottaa paljon Howdenilta, jonka seura varasi tänä kesänä ensimmäisellä kierroksella (27. pelaaja).
185-senttinen ja 87-kiloinen sentteri pelasi viime kaudella WHL-liigan Moose Jawssa 68 ottelua tehoin 24+40=64, ja kehuja on sadellut erityisesti hänen puolustuspelistään.
- Brett on erittäin lahjakas, Murray kehui.
- Hän on kookas ja älykäs pelaaja. Mitä enemmän häntä seuraa sitä selvemmin tajuaa kuinka vaivattomasti hän siirtyy hyökkäyksestä puolustukseen ja päinvastoin. Hän kiinnittää todella tarkasti huomiota pieniin yksityiskohtiin.
Monet Lightningin lupaavista nuorista ovat vahvoja kahden suunnan pelaajia. Seura varasi vuonna 2015 kolmannella kierroksella Cirellin (72. pelaaja), joka teki OHL-liigassa pelaavan Oshawan jatkoerämaalin Kanadan junioriliigojen mestaruusturnauksessa Memorial Cupissa viime vuonna. Hän oli viime kaudella Oshawan kapteeni ja pelasi 62 ottelua tehoin 21+38=59.
- Brettin lailla Anthony kiinnittää paljon huomiota yksityiskohtiin, kiekollisena ja ilman kiekkoa pelatessaan, Murray kuvaili.
- Valmentajat todella pitävät hänen kaltaisistaan pelaajista. Mitä enemmän näet hänen pelaavan sitä selvemmin tajuat, kuinka vähän hän tekee virheitä ja kuinka taitava pelaaja hän on. Hän pystyy tekemään jopa hyvät pelaajat ympärillään vielä paremmiksi.
Cirelli, 19, pelasi myös kolme ottelua farmiliiga AHL:n Syracusessa. Hän todennäköisesti palaa vielä Oshawaan yhdeksi kaudeksi ja ymmärtää kyllä, että hän tarvitsee kokonaisen AHL-kauden alle ennen kuin hän on valmis NHL:ään.
- Ei ole mitään kiirettä NHL:ään ennen kuin on valmis pelaamaan siellä, koska siinä on omat riskinsä, kuten loukkaantumisvaarat, Cirelli mietti.
- Pitää osoittaa kuuluvansa NHL:ään. Tampassa ei kiirehditä lupaavien nuorten kanssa. Seura haluaa pelaajien olevan sataprosenttisen valmiita NHL:ään, joten on mukava ja turvallista tietää, että pelaan kyllä NHL:ssä, kun olen siihen valmis. … En halua siirtyä sinne liian aikaisin, eikä Lightning pakota minua siihen. Kehitykseni kannalta on viisasta pelata vuosi tai pari AHL:ssä.
Howden sai esimakua NHL:stä Lightningin kehitysleirillä kesäkuussa. Hän todennäköisesti palaa Moose Jawhon vielä ainakin yhdeksi kaudeksi, ja hän sanookin sen tuntuvan mukavalta, että hän saa kehittyä kaikessa rauhassa ihan omaan tahtiinsa.
- Siellä leirillä tajusi, kuinka paljon nopeatempoisempaa peli oli, ja monta muutakin asiaa, hän totesi.
- On hienoa tietää, ettei meitä kiirehditä mihinkään, tai hidasteta meidän kehitystämme. Me siirrymme NHL:hään sitten, kun olemme valmiita pelaamaan siellä. Lightning on mahtava organisaatio, jossa todella tehdään viisaita päätöksiä. Meidän ei tarvitse murehtia mistään.
Murray on tyytyväinen siitä, että Lightningin lupaukset ovat hyväksyneet tilanteen ja tietävät saavansa kaiken tarvitsemansa ajan kehittyäkseen NHL-tasoisiksi pelaajiksi, koska se palvelee niin pelaajien kuin seuran etua.
- Totta kai joukossa on aina joku, joka saattaa olla hieman kärsimätön eikä halua odottaa, tai joku, joka ansaitsee paikan hieman aikaisemmin kuin muut, Murray muistutti.
- Mutta en tiedä ketään, jonka ura olisi mennyt pilalle sen takia, että hän vietti hieman enemmän aikaa alemmilla sarjatasoilla. Mutta niitä tapauksia tiedetään, joissa nuori kaveri on nostettu ylös, ja hän on täysin menettänyt itseluottamuksensa, vajonnut alaspäin, eikä hänen urastaan ole koskaan tullut yhtään mitään.
Kesäkuun jälkeen Lightning on tehnyt pitkät sopimukset hyökkääjien Steven Stamkosin ja Alex Killornin, puolustaja Victor Hedmanin sekä maalivahti Andrei Vasilevskijn kanssa. Samalla joukkueen nykyinen kokoonpano pidettiin koossa. Nyt näyttää myös siltä, että tulevaisuus on turvattu.
- Palkkakatto elää kaiken aikaa, ja jos pelaajat pelaavat omalla tasollaan, seura saattaa menettää heidät hyvinkin äkkiä. Siksi on tärkeää, että hyviä uusia pelaajia on kasvamassa kaiken aikaa. Murray muistutti.
- Toivon mukaan meillä on jatkossakin nuoria pelaajia, jotka ovat valmiina ottamaan paikan joukkueessa.