Seitsemän kierrosta, yhdeksän suomalaista
Teksti Risto PakarinenTämänvuotinen, Pittsburghissa järjestetty NHL:n varaustilaisuus meni suomalaisittain perinteisten nuottien mukaan: Ykköskierroksella varataan pari pelaajaa - nyt Teuvo Teräväinen ja Olli Määttä - ja yhteensä suomalaispelaajia menee noin kymmenkunta. Tänä vuonna, aivan kuten 2011, suomalaisia varattiin lopulta yhdeksän.
Vuonna 2009 NHL-seurat varasivat 10 suomalaista, 2010 ainoastaan seitsemän.
Ville Pokan ei tarvinnut jännittää varaustilaisuuden toisena päivänä pitkään, sillä New York Islanders varasi oululaispuolustajan heti toisen päivän aluksi, numerolla 34.
– Pokka on mennyt koko ajan eteenpäin ja hänellä on aika sulava liike ja hän osaa sijoittua. Hyvät syötöt oikealla voimalla oikeisiin paikkoihin. Minulle on monesti tullut Teppo Numminen mieleen, Kärppien Ilkka Mikkola totesi Kalevalle ennen draftia.
Toisella kierroksella ei suomalaisia enempää varattu, mutta jälleen seuraavan kierroksen alussa Pittsburghin hallissa kaikui suomalaisnimi. Columbus Blue Jackets valitsi Jokereiden maalivahti Joonas Korpisalon numerolla 62.
– Olen aivan innoissani. Hermostutti istua katsomossa ja odottaa, ja oli hienoa kuulla oma nimi ja päästä Columbukseen. Aivan uskomaton tunne, Korpisalo kertoi Blue Jacketsin kotisivuille pian varauksen jälkeen.
Columbus teki varaustilaisuuden alla myös pelaajakauppoja ja hankki joukkueeseen maalivahti Sergei Bobrovskyn Philadelphiasta. Maalivahtipeli on ollut eräs Blue Jacketsin heikkouksista ja Korpisalo on nyt osa seurajohdon tulevaisuuden strategiaa.
– Tiedän, että minusta voi tulla joukkueen ykkösmaalivahti. Tietysti se pitää olla asenne, ja se on nyt tavoitteeni. Voittaa Stanley Cup Columbuksen maalivahtina.
– Olen seurannut Pekka Rinnettä pari viime kautta. Hän pelaa samanlaisella tyylillä kuin mina, pelaa aggressiivisesti ja taistelee hyvin, Korpisalo sanoi.
Korpisalo ei kuitenkaan ole ainoa samaa unelmaa uneksiva eurooppalaisvahti, sillä Blue Jackets varasi toisen kierroksella ruotsalaisvahti Oscar Danskin.
– On hyvä, että on vähän kilpailua, Korpisalo totesi hymyillen.
– Nyt pitää hankkia vähän voimaa ja edetä askel kerrallaan.
Dallas Stars varasi kolmannella kierroksella Jokeri-puolustaja Esa Lindellin (74) ja Nashville neljännellä kierroksella HIFK:n A-nuorista puolustaja Mikko Vainosen (118).
Dallas nappasi myös viidennellä kierroksella suomalaisen, Kalpan maalibahti Henri Kiviahon (144), ja Phoenix pari pelaajaa myöhemmin Bluesin puolustaja Niklas Tikkisen (148). Viimeinen varattu suomalaispelaaja oli Jokereiden puolustaja Petteri Lindbohm, jonka oikeudet menivät St. Louisille kuudennella kierroksella, 176:ntena varattuna pelaajana.
Kaikkiaan draftissa varattiin 211 pelaajaa. Kanadalaisia heistä oli 99, tai oikeastaan tasan sata jos Lontoossa syntynyt, mutta Kanadassa varttunut Iso-Britannian ja Kanadan kaksoiskansalainen Cody Payne lasketaan kanadalaiseksi. Muut kansallisuudet jakautuivat seuraavasti:
Yhdysvallat 56
Ruotsi 22
Venäjä 11
Suomi 9
Tshekki 6
Tanska 2
Latvia 2
Valko-Venäjä 1
Saksa 1
Sveitsi 1