Skip to main content

Saadin ja Sharpin mieleinen kotiinpaluu

Chicagon 2010-luvun voitoista nauttineet pelurit janoavat lisää menestystä

Teksti Leeni Pellinen @Lensku / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

Kolme kertaa Stanley Cupin 2010-luvulla voittanut Chicago Blackhawks on ahkeroinut siirtomarkkinoilla ja haluaa palauttaa joukkueen jälleen mestaruustaistoon mukaan.

Blackhawks ei ole onnistunut viimeisimmän mestaruuskeväänsä (2015) jälkeen etenemään ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta jatkoon. Ensi kauden joukkueen rakennus on vaatinut kipeitä päätöksiä, mutta toisaalta myös tuttuja rakennuspalikoita, joiden varassa on tullut menestystä aiemminkin.  

Paluumuuttajina joukkueeseen ovat liittyneet hyökkääjät Patrick Sharp ja Brandon Saad, jotka molemmat olivat voittamassa Stanley Cupia vuosina 2013 ja 2015, Sharp lisäksi myös vuonna 2010. 

Sharpin viime kausi Dallas Starsissa oli rikkonainen. Hän kärsi aivotärähdyksistä sekä lonkkaongelmista. Loppujen lopuksi hän pelasi ainoastaan 48 ottelua. 

-Viime kausi oli joukkueelle rankka ja myös minulle henkilökohtaisesti. Mikä jää harmittamaan on se, että olen mielestäni parempi pelaaja kuin mitä pystyin Dallasissa kauden aikana näyttämään, Sharp totesi NHL Tonight -ohjelman haastattelussa. 

Lopulta kauden päätti leikkausta vaatinut lonkkavamma, josta 35-vuotias hyökkääjä parhaillaan toipuu ja on toiveikas ensi kautta silmällä pitäen.

Video: Saad sivaltaa maalin kulmalta

-Haluan päästä takaisin kuntoon ja saada oman pelin kuntoon. Tiedän millä tasolla pystyn pelaamaan. Viime kausi päättyi sen verran aikaisin, että nyt oli hyvä sauma korjata lonkan ongelmia ja kuntoutua täyteen iskuun vielä ennen ensi kauden alkua. Oikeaan suuntaan mennään koko ajan, Sharp kuvaili tavoitteitaan. 

Saad palaa Chicagoon Columbus Blue Jacketsistä. Yhdysvaltaishyökkääjä nakutti 53 pistettä molemmilla Columbuksen kausilla, ja häneltä odotetaan vahvaa otetta hyökkäyspäässä myös ensi kaudella. Aika näyttää, pistääkö Chicagon valmennus hänet yhteen entisen tutkaparinsa Jonathan Toewsin kanssa. 

-Hänen kanssaan saavutin urani alkuvuosina menestystä, ja se on jotain, jota toivoisin saavuttavani uudelleen. Me molemmat olemme kasvaneet pelaajina kahden viimeisen kauden aikana. Olisi hauskaa tehdä uudestaan yhdessä tuhojamme, 24-vuotias Saad fiilisteli Chicago Sun Times -lehden haastattelussa.

Chicagon fanit odottavat näiltä tähdiltä paljon ensi kaudella. Etenkin Saadin kohdalla odotetaan, että Columbuksen vuodet ovat kasvattaneet nuorukaisesta entistä ahnaamman ja paremman maalintekijän. Chicago Sun Times -lehti pitää Saadia Marian Hossan korvaajana, sillä näissä kahdessa pelaajassa on paljon samoja piirteitä, niin fyysisessä olemuksessa kuin pelityylissä. 

Sharp haluaa nousta loukkaantumisten jälkeen jälleen omalle pelitasolleen. Hän tulee Chicagoon nimenomaan auttamaan joukkuetta voittamaan ja on valmis antamaan kaikkensa menestyksen eteen missä roolissa tahansa. 

Video: Sharp kiihdyttää ohi puolustajan ja viimeistelee

Työteliäänä hyökkääjänä pidetty Saad ja etenkin mainiona playoff-pelaajana tunnettu Sharp palaavat omien sanojensa mukaan nyt kotiin. Tämän kaksikon odotetaan paikkaavan kokemuksellaan sitä suurta aukkoa, jonka ovat jättäneet joukkueesta myydyt puolustaja Niklas Hjalmarsson (Arizona Coyotes), hyökkääjä Artemi Panarin (Columbus) sekä ensi kauden ihosairauden takia väliin jättävä Hossa. 

Kokeneena pelaajana Sharp ymmärtää myös sen, että joukkue on muuttunut kahden vuoden aikana eikä ole enää se, josta hän lähti kesällä 2015. Hän on seurannut joukkuetta ja tietää organisaation tilanteen. Tärkeintä on se, että hän luottaa joukkueeseen. 

-Luulen, että joukkue on enemmän kuin kykenevä pääsemään taas pidemmälle pudotuspeleissä ja oikeasti metsästämään Stanley Cupia uudelleen, Sharp tuumasi Chicago Sun Times -lehdelle. 

Ensi kausi näyttää, kuinka Sharpin ja Saadin kotiinpaluu onnistuu.

Katso lisää