Skip to main content

RUS, CZE, FIN ja SWE MM-välierään

Teksti Risto Pakarinen / NHL.com

Nyt homman nimi oli selkeä. Tulos tai ulos. Voittaja jatkoi välierään, häväijä lähtee kotiin. Ja siihen ei esimerkiksi Venäjällä ollut varaa.

Lohkovoittaja Venäjä sai kuitenkin vastaansa toisen lohkon nelosen, ja se oli Ranska, joka pelasi puolivälierässä ensimmäistä kertaa 19 vuoteen. Ottelua kuvaa parhaiten Stephane da Costan kommentti 3-0 -tappion jälkeen:

– Ei tämä ole pettymys, me pelasimme niin täysillä kuin pystyimme, mutta voimat loppuivat kesken. Teimme parhaamme jokaisessa ottelussa, ja pelasimme hyvän turnauksen. Ei meidän pidä olla liian ankaria itsellemme, hän totesi.

Ranska tosiaan taisteli, mutta ei voinut paremmalleen mitään. Ensimmäisen ottelunsa pelannut Jevgeni Malkin teki maalin ja syötti toisen.

Venäjä on nyt voittanut kahdeksan ottelua ja jos se haluaa venyttää putkeaan, sen pitää kaataa Ruotsi, joka kesti paineen ja voitti ottelun isäntämaata vastaan 3-2, dramaattisten vaiheiden jälkeen. Ottelu oli kahden erän jälkeen 2-2, ja molemmat joukkueet olivat menettäneet johdon kerran.

Kahdeksan minuuttia ennen kolmannen erän loppua Mattias Ekholm menetti kiekon ja joutui koukkaamaan Alexe Kalyuzhnya niin, että tuomarit antoivat Valko-Venäjälle rangaistuslaukauksen. Anders Nilsson kuitenkin torjui sen, ja minuuttia myöhemmin Ekholm katkaisi Valko-Venäjän syötön keskialueella, ajoi alueelle, kiersi maalin ja iski kiekon vanhanaikaisella maaliin.

Ottelu ei ollut Ruotsille helppo, mutta seuraavasta ottelusta tulee vielä vaikeampi. Venäjä sai pelata oman, helpomman puolivälieränsä aikaisemmin, joten venäläisten jalat lienevät hieman kevyemmät lauantain välierässä. Mutta Ruotsi on parantanut peliään ottelu ottelulta, ja pystyy parantamaan vieläkin.

Yhdysvaltojen maalivahti Tim Thomas on Stanley Cup -voittaja, mutta tämän vuoden MM-kisoissa hän oli joukkueen heikko lenkki. Tshekki sai tosin pelata ylivoimalla viisi minuuttia toisessa erässä, kun jenkkikapteeni Justin Abdelkader sai ottelurangaistuksen Vladimir Sobotkan päähän kohdistuneesta taklauksesta. Tomas Hertl ja Roman Cervenka tekivät maalit mieheen ja Ondrej Nemec iski erän kolmannen ylivoimamaalin erän lopussa vieden Tshekin jo 4-1 -johtoon.

Yhdysvallat teki kaksi maalia ottelun lopussa, kun Tim Thomas istui vaihtoaitiossa, mutta ei päässyt enää maalia lähemmäksi ja Tshekki jatkaa matkaansa välierään, jossa se kohtaa Suomen, joka kaatoi Kanadan 3-2.

Suomi meni johtoon ensimmäisessä erässä, mutta jäi Kanadan jyrän alle toisessa ja vaahteranlehtimaa meni maalin johtoon. Kolmannen erän alussa Juuso Hietanen luisteli Kanadan alueelle ja lämäsi kovaa heti siniviivan jälkeen. Kanadan maalivahti Ben Scrivens torjui laukauksen, joka kuitenkin livahti sitten hänen kainalostaan maaliin.

Kanada painosti rajusti, mutta kolme minuuttia ennen erän päätöstä Jori Lehterä katkaisi kanadalaispuolustajan syötön Kanadan siniviivalla, ja syötto Iiro Pakariselle, joka laukoi ottelun voittomaalin.

Suomen ja Tshekin ottelussa voi käydä kuinka vain, sillä joukkueet tuntevat toisensa hyvin ja ne ovat turnauksessa tasavahvat. Silloin yleensä maalivahtipeli ratkaisee, ja sen suhteen vaaka kallistuu Suomen eduksi. Pekka Rinteen edellä maalivahtitilastoissa on välieräjoukkueiden maalivahdeista vain Venäjän Sergei Bobrovski. Rinteen torjuntaprosentti on 93,26, Tshekin Alexander Salakin 89,70.

Se on suuri ero.

Katso lisää