Skip to main content

Rob Zeppin matka NHL:ään pitkä ja mutkikas

Teksti Risto Pakarinen / NHL.com

Kahdeksan vuotta sitten Rob Zepp pelasi Suomessa ja hyvin pelasikin, vaikka SaiPa ei silloin mikään huippujoukkue ollutkaan. Seuraavalla kaudellaan kanadalaisvahti loukkaantui ja pelasi yhden ottelun Mestiksessäkin. Ennen Suomeen tuloaan hän oli pelannut pääasiassa ECHL:ssä, NHL:n farmiliigan farmiliigassa.

Suomesta matka jatkui Saksaan, missä hän viihtyikin hyvin. Zepp voitti Eisbären Berlinissä Saksan mestaruuden viidesti ja hankki itselleen kaksoiskansalaisuudenkin päästäkseen edustamaan Saksaa maajoukkueessa. Kotikisoissa Kölnissä Zepp pelasi kaksi ottelua, kun Saksa eteni pronssiotteluun – jonka se tosin hävisi Ruotsille.

NHL-unelma eli kuitenkin vahvana ja kun Philadephia Flyersin tähti Claude Giroux pelasi Berliinissä vuonna 2012, NHL-työsulun aikana, hän pani merkille Zeppin taidot. Zepp teki häneen niin suuren vaikutuksen, että kun Flyers etsi kokenutta vahtia AHL-joukkueeseensa, Giroux antoi GM Ron Hextallille vinkin Saksassa pelanneesta kaveristaan.

Kun Steve Masonin selkä äskettäin meni jumiin, Zepp sai viimeinkin puhelun, jota oli odottanut pitkään. NHL soitti ja halusi hänet.

Ensimmäisessä ottelussaan Zepp oli Ray Emeryn kakkosena, kun Flyers jyräsi Toronto Maple Leafsin, mutta sunnuntaina oli hänen vuoronsa torjua NHL-laukauksia. Flyers oli Jetsiä vastaan tappiolla jo 3-1, mutta onnistui tasoittamaan ottelun ja sitten nappaamaan voiton rankkareilla.

– Sanoin kaikille pukuhuoneessa, että arvostin saamaani tilaisuutta enemmän kuin kukaan osasi aavistaakaan. Olen pelannut jääkiekkoa 26 vuotta päästäkseni NHL:ään. Ottelu ei ollut täydellinen, mutta se, että onnistuimme tasoittamaan ottelun ja sitten voittamaan ottelun tuolla tavalla, oli täydellistä, sanoi Zepp.

– Kaksi viimeistä päivää ovat olleet aika hässäkkää, mutta olen myös ehtinyt miettimään uraani. Niin monen asian on pitänyt osua kohdalleen, että näin pääsi käymään. Olen toki epäillyt mahdollisuuksiani joskus, mutta en koskaan omia taitojani.

– Kun olin odottanut tilaisuuttaan näin kauan, niin oli rehellisesti sanottuna vaikeaa olla aivan tyyni, vaikka kuinka yritin. En ollut aivan oma itseni ensimmäisten kymmenen minuutin ajan, mutta toki vastustajakin oli hyvä. En muista ottelun alusta paljon mitään, mutta onneksi sain oman pelin kulkemaan sitten.

Zepp on kautta aikojen kahdestoista maalivahti, joka tekee NHL-debyytinsä 33:nnen syntymäpäivänsä jälkeen, ja ensimmäinen sitten kauden 1972-73, jolloin Ross Brooks vartioi Bostonin maalia. Zeppistä tuli vanhin ensimmäisen ottelunsa voittanut NHL-vahti sitten kauden 1927-28, jolloin Hugh Lehman, 41, nappasi voiton debyytissään.

– Hän on tehnyt valtavasti töitä päästäkseen NHL:ään, ja hänen työmoraalinsa on uskomaton. Maailmassa ei ole ketään, joka olisi ansainnut tilaisuutta enemmän kuin hän. Hän aloitti matkansa kaukaa NHL:stä ja on pelannut itsensä huipulle. Olemme erittäin iloisia hänen puolestaan ja halusimme ehdottomasti napata ottelusta voiton hänelle, joukkueen kapteeni Giroux sanoi.

Katso lisää