Ennätys sai muuten juuri mistään hätkähtävän Rinteen ottelun jälkeen aavistuksen epäuskoiseksi.
- Tämä ei ollut kauan aikaa sitten edes mielessäni. Kiprusoff oli todella kaukana edelläni ja pelasi todella korkealla tasolla, kun itse yritin samaan aikaan taistella itseni tähän liigaan. En keskity näihin asioihin, mutta onhan tämä hienoa. Kun kaikki menee omalta kannalta hyvin, ja pystyy pelaamaan NHL:ssä pitkään, virstanpylväitä tulee vastaan. Tämä on todella hieno sellainen, myhäili Rinne ottelun jälkeen.
Lisää aiheesta: [Vain Koskinen on torjunut voittoja Edmontonille marraskuussa]
Kiprusoff aloitti oman NHL-uransa kaudella 2000-01 San Jose Sharksissa. Hän siirtyi Calgary Flamesiin kaudeksi 2003-04, ja seuraava sesonki oli Kiprusoffin läpilyöntikausi Pohjois-Amerikassa. Hän pelasi silloin 74 ottelua torjuntaprosentilla 92,3 ja miehen päästettyjen maalien keskiarvo oli 2,07.
- Hän oli mielestäni ensimmäinen suomalainen supertähtimaalivahti. Oli hienoa pelata häntä vastaan. Yritin nuorempana nähdä hänen pelaavan, joten on tämä todellakin hienoa, Rinne sanoi.
Kuin sattumalta Kiprusoffin ensimmäinen menestyskausi oli samalla Rinteen ensimmäinen kausi Pohjois-Amerikassa. Hän pelasi tuolla kaudella 2005-06 kaksi NHL-ottelua Nashvillen paidassa. Ensimmäinen NHL-voitto tuli heti ensimmäisessä ottelussa joulukuun 15. päivänä Chicago Blackhawksia vastaan. Predators voitti 5-3 ja Rinne torjui ottelussa 35 kertaa.
Kaudella 2008-09 Rinne nousi Predatorsin ykkösvahdiksi ja on sitä vastikään 36 vuotta täyttäneenä edelleen. Mies on arvostettu maalivahti ja pidetty henkilö sekä joukkueessaan että koko Nashvillen kaupungissa.