Raanta taistelee lännen jättien keskellä

Otamme keskiviikkoisin askeleen sivuun kaukalosta ja esittelemme suomalaisia pelaajia jään ulkopuolella. Konkarit, tulokkaat, tähdet ja rivimiehet kertovat mieltymyksistään ja ajatuksistaan. Katso, millainen mies pelivarusteiden alta paljastuu! Kysymysten ristitulessa on tällä kertaa Arizona Coyotesin maalivahti Antti Raanta.

Loukkaantumiset ovat tällä kaudella kiusanneet Raantaa, joka toipuu parhaillaan viime keskiviikkona saamastaan ylävartalovammasta ja saattaa palata kokoonpanoon torstaina Calgary Flamesia vastaan pelattavassa ottelussa. Hän on pelannut tällä kaudella 13 ottelua torjuntaprosentilla 91,4 ja päästänyt keskimäärin 2,84 maalia ottelua kohden. Coyotes on tällä hetkellä Läntisen konferenssin hännillä.
Olet ensimmäisen kerran NHL-urallasi ykkösmaalivahdin luistimissa. Muuttiko se jotenkin valmistautumista, ensin tähän kauteen ja sitten kauden aikana otteluihin?
- Eron huomaa parhaiten henkisellä puolella. Ennen kautta valmistauduin mielessäni siihen, että olen maalivahdeista se, joka pelaa enemmän otteluja. Muistelen juttuja, joita Henrik (Lundqvist) teki New Yorkissa tai Corey Crawford Chicagossa valmistautuessaan otteluihin. Yritän vain tehdä kaiken mahdollisimman hyvin ja kaikki asiat oikein jäällä. Peleihin on helpompi mennä, kun tekee kaikki pienetkin asiat oikein harjoituksissa. Aloin keskittyä näihin asioihin saman tien, kun kesällä kuulin, että minut on kaupattu Arizonaan.
Maalivahtikollegalta voi siis oppia paljon, varsinkin pieniä juttuja. Kerro omista kokemuksistasi.
- Minä olen oppinut heiltä tosi paljon, erityisesti parina viime vuonna New Yorkissa, kun etsin omaa tyyliäni ja kokeilin, mikä sopii minulle ja mikä ei. Seurasin tarkkaan mitä Hank (Lundqvist) teki sekä hänen työmoraaliaan harjoituksissa. Joskus minua jo väsytti ja olin valmis lopettamaan harjoitukset, mutta sitten katsoin kaukalon toiseen päähän, ja siellähän hän oli, veti vielä treenejä täysillä. Siinä oli pakko tsempata ja muistuttaa itseään, etten voi lähteä ensimmäisenä jäältä. Oli vain paras jatkaa. Sitten alkoikin tuntua siltä, että en nyt olekaan kovin väsynyt ja voin vielä jatkaa. Hank on ollut yksi liigan huippuvahdeista yli kymmenen vuotta, ja sen kyllä näkee miksi. Yritän vain seurata hänen esimerkkiään. Oli aika huikea kokemus olla Hankin kaltaisen maalivahdin kakkosmies, ja oli unelmien täyttymys tehdä töitä joka päivä hänen kanssaan. Melkoinen oppimiskokemus minulle.

Miten Itäinen ja Läntinen konferenssin eroavat toisistaan maalivahdin silmin katsottuna?
- En ole pelannut vielä kovin paljon, mutta olen kuullut kavereilta sen, minkä olen itsekin huomannut. Pelin fyysisyys on suurin ero. Lännessä pelaajat ovat isokokoisempia, ajavat ahnaammin maalille ja laukovat enemmän. Puolustajat laukovat enemmän ja maalilla on enemmän ruuhkaa. Maalivahdin täytyy vain sijoittua oikein ja tietää, missä kiekko on. Maalivahdin täytyy taistella edessään olevien isojen kavereiden kanssa.
Arizona on hyvin erilainen paikka kuin New York. Kuinka olet sopeutunut?
- Aluksi oli hyvin erilaista. Suomessa oli lämmintä reilut kymmenen astetta, kun lähdimme sieltä syyskuussa, ja Arizonassa oli melkein neljäkymmentä. Olihan se pieni shokki. Mutta jääkiekko on aina samanlaista, pelataanpa sitä missä tahansa. Mutta ilmastosta huolimatta elämä Arizonassa muistuttaa hieman suomalaista elämäntyyliä. Täällä on rauhallista, huomattavasti rauhallisempaa kuin New Yorkissa. On mukava mennä kotiin harjoitusten jälkeen takapihalle ottamaan aurinkoa tai pulahtaa uima-altaaseen. Muutamat ensimmäiset päivät tuntuivat siltä, kuin olisin ollut jossain lomalla, mutta sitten harjoitukset alkoivat ja todellisuus iski. Töihinhän tänne on tultu.
Liikenne ei ole ollenkaan niin ruuhkaista kuin New Yorkissa, ja sekin on mukavaa. Nyt kun vain voitetaan lisää pelejä, niin elämä on entistä hauskempaa.