Nashville Predators Arrive in Stockholm

Nashville Predators saapui tiistaina puolenpäivän jälkeen Tukholmaan, jossa se pelaa tulevana viikonloppuna kaksi NHL Global Series -ottelua Pittsburgh Penguinsia vastaan. Vielä maanantai-iltana kantrikaupunkilaiset haastoivat New Yorkin Madison Square Gardenissa Rangersin ennen kuin pakkasivat kamppeensa ja lähtivät lentämään yötä myöten kohti Ruotsia.

Predatorsin ruotsalaishyökkääjä Filip Forsberg vakuutti, että koneessa tuli nukuttuakin, vaikka matkaan lähdettiin varsin tiiviillä aikataululla. Hän kertoo, että mannertenvälisiin lentoihin on jo tottunut.

– Olemme tehneet tämän varmaan muutaman kerran useammin kuin monet muut joukkuetoverimme, Forsberg sanoi viitaten niin ikään Nashvillessa pelaavaan ruotsalaispuolustaja Adam Wilsbyyn.

Wilsby ja Forsberg pääsevät pelaamaan ensimmäistä kertaa NHL-otteluja kotimaassaan, mitä Forsberg kuvaa unelmien täyttymykseksi. Forsberg kertoo, että marraskuun puolivälin reissu on ollut merkittynä kalenteriin isoilla kirjaimilla jo kauan sitten.

Nashville Predators Arrive in Stockholm

– Kyllä tämä on ollut mielessä kauden alusta saakka, Forsberg myönsi.

Pelillisesti Predatorsilla ei ole kulkenut. Ennen Ruotsiin saapumistaan Nashville hävisi Rangersille vieraissa maalein 3-6. Ottelun pieni valonpilkahdus oli tulokashyökkääjä Matthew Woodin NHL-uran ensimmäinen hattutemppu, mutta sekään ei auttanut joukkuetta pisteille.

Predators on hävinnyt viisi ottelua peräkkäin, ja yhdeksästä viime koitoksesta on tullut tilille vain yksi voitto. Sarjapisteitä on kasassa vasta 14, mikä on myös Nashvillen sijoitus Läntisessä konferenssissa. Takana ovat vain St. Louis Blues ja Calgary Flames. Pelillisesti petrattavaa on siis merkittävästi.

– Kauden alku ei ole ollut sellainen kuin olisimme halunneet. Erityisesti pari viime ottelua ovat olleet meiltä heikkoja, Forsberg harmitteli.

Ruotsalaishyökkääjä kuitenkin uskoo, että matka ulkomaille kesken kauden voi toimia uutena alkuna, kun peliarki katkeaa hetkeksi ja aikaa voidaan viettää joukkueen kesken uudenlaisessa ympäristössä.

– Tällainen matka voi tehdä joukkueesta vahvemman. Ensimmäiseen otteluun on vielä pari päivää aikaa, joten pidämme hauskaa. Teemme toki töitä ennen peliä, mutta meidän täytyy myös unohtaa pari viimeisintä viikkoa ja nostaa tunnelmaa. Siten aion lähestyä tätä viikkoa ja uskon, että muutkin ovat tästä innoissaan, Forsberg sanoi.

Predatorsin päävalmentaja Andrew Brunette on samoilla linjoilla.

– Uskon, että tämä on henkäys raitista ilmaa koko joukkueelle. Pelasimme paljon ennen kuin tulimme Ruotsiin, Brunette sanoi.

Predators urakoi yhdeksän ottelua Global Series -reissua edeltävien 16 päivän aikana, joten pieni tauko tulee päävalmentajan mukaan sopivaan paikkaan.

– Meillä on ollut paljon matkustelua, pelejä peräkkäisinä päivinä ja ikävä tappio eilen. Matkan varrelle on mahtunut paljon otteluita, joissa olemme pelanneet hyvin, mutta emme ole saaneet tulosta aikaiseksi, Brunette kertoi.

Brunette pääsee valmentamaan Ruotsissa toistamiseen melko lyhyen ajan sisään. Hän toimi noin puoli vuotta sitten Kanadan maajoukkueen apuvalmentajana Tukholmassa ja Herningissä järjestetyissä MM-kisoissa, joissa kanukkien taival katkesi katastrofaaliseen puolivälierätappioon Tanskalle.

Pelipaikkakuntana Tukholma oli kuitenkin kanadalaisvalmentajan mieleen, ja hän kehui vuolaasti muun muassa ympäristöä sekä kulttuuria. Erilaisesta arjesta aiotaankin ottaa Brunetten mukaan kaikki irti, mikä toivottavasti kantaa hedelmää myös jäällä.

Nashville Predators Arrive in Stockholm

– Joukkueelle tämä on hieno mahdollisuus löytää yhteishenkeä. Tällainen kesken kauden koittava tilaisuus voi kääntää joukkueen kurssin. Toivon, että onnistumme siinä, päävalmentaja sanoi.

Predatorsin mukana Tukholmassa nähdään myös suomalaisväriä. Kiekkoja joukkueessa torjutaan täysin sinivalkoisin voimin, sillä Nashvillen veräjää vartioivat Juuse Saros ja Justus Annunen. Hyökkäyksessä viilettää Erik Haula, joka on kirjauttanut alkukauden 18 ottelussaan tehot 3+7=10.

Nashvillen kokoonpanossa saatetaan nähdä myös tulokashyökkääjä Joakim Kemell, joka nostettiin maanantaina farmista NHL-joukkueen matkaan. Kemell pelasi lokakuussa kaksi ottelua Predatorsin riveissä, mutta jäi tehopisteittä. AHL:n Milwaukee Admiralsissa hän on nakuttanut kuuteen otteluun tehot 1+5.

Predatorsin ja Penguinsin ensimmäinen Global Series -ottelu pelataan perjantai-iltana Tukholman Avicii Arenassa. Joukkueet iskevät uudelleen yhteen sunnuntaina iltapäivällä.

Aiheeseen liittyvä sisältö