Avery Hayes, 23, muistaa olympiataukoa edeltäneen ottelun koko loppuelämänsä ajan.

Viime maaliskuussa NHL-sopimuksen tehnyt yhdysvaltalaishyökkääjä nostettiin yllättäen Pittsburgh Penguinsin vahvuuteen, ja hän pääsi tekemään debyyttinsä torstaina Buffalo Sabresia vastaan pelatussa vierasottelussa. Avery hyödynsi tilaisuutensa täydellisesti, iski heti avauserään kaksi osumaa ja johdatti Penguinsin hienoon 5-2 voittoon.

Penguinsin AHL-farmijoukkue Wilkes-Barre/Scrantonin riveissä alkukauden kiekkoillut Hayes sai oman näyttöpaikkansa, kun Pittsburghin kokoonpanosta putosi yllättäen kolme runkopelaajaa. Tulokashyökkääjä pakkasi laukkunsa, ajoi neljä tuntia Buffaloon ja pelasi elämänsä ottelun.

– En oikein löydä edes sanoja kuvailemaan tätä tunnelmaa. Tämä oli hieno voitto koko joukkueelle, ja minulla oli todella hauskaa kaukalossa. Minulla ei ollut liikaa aikaa valmistautua otteluun, mikä olo lopulta ihan hyvä asia, ottelun ykköstähdeksi valittu Hayes kommentoi.

BUF-PIT: Hayes avaa maalitilinsä ensimmäisessä NHL-ottelussaan

Buffalo on ollut alkuvuodesta hyvässä tuloskunnossa, ja kotijoukkue vastasi myös torstaina ottelun avausmaalista. Sabres ryösti kiekon itselleen keskialueella, ja hyökkääjä Jason Zucker yllätti Penguins-maalivahti Arturs Silovsin varsin kaukaa lähteneellä rannelaukauksella.

Tämän jälkeen seurasi Hayesin näytös, jonka lopputuloksena oli kaksi komeaa täysosumaa. Ensimmäinen NHL-maali syntyi hienolla tavalla, kun Hayes polki itsensä läpiajoon ja siirsi pikkumustan varmasti verkon perukoille. Hän osui toistamiseen vielä avauserän lopulla päästyään jälleen nokikkain Sabres-veskari Alex Lyonin kanssa.

Hayes on NHL-historian seitsemäs pelaaja, joka on tehnyt NHL-debyytissään kaksi maalia jo avauserän aikana. Aiemmin samaan ovat pystyneet vain Harry Hyland (1917), Harry Cameron (1917), Joe Malone (1917), Al Hill (1977), Jake Guentzel (2016) ja Auston Matthews (2016).

Huippuottelun pelannut Hayes ymmärtää sen, että tulevaisuudessa täysosumia ei varmasti synny samalla tahdilla. Pingviinien keltanokalle merkittiin NHL-debyytissä kahden maalin lisäksi myös kuusi laukausta ja kaksi taklausta.

– Ymmärrän sen, että jatkossa maalit eivät tule näin helpolla. NHL on maailman kovin jääkiekkoliiga syystä. Sain tänään muutaman onnekkaan pompun ja hyödynsin maalipaikat tehokkaasti, Hayes kommentoi.

Ottelun käännekohta nähtiin toisen erän puolivälissä, kun Ben Kindel vei Penguinsin jo kahden maalin karkumatkalle. Sabres nousi päätöserässä vielä maalin päähän Tage Thompsonin viimeistelemällä osumalla, mutta sitä lähemmäs sarjapisteitä ei kotijoukkue tällä kertaa päässyt.

BUF-PIT: Kindel vie Penguinsin kahden maalin johtoon toisessa erässä

Penguins kaunisteli vielä numeroita ottelun viimeisillä minuuteilla, kun Tommy Novak ohitti Lyonin ja Kindel sinetöi loppulukemat tyhjiin.

Pittsburgh katkaisi kahden ottelun tappioputkensa ja nousi samalla Metropolitan-divisioonan toiselle sijalle. Yllätysjoukkue on edelleen kiinni suorassa playoff-paikassa, kun runkosarjaa on jäljellä 26 ottelua. Päävalmentaja Dan Musen mukaan olympiatauolle on mukava lähteä voiton kera.

– Olemme pelanneet todella hyvin koko alkuvuoden ajan, ja tämä oli henkisesti tärkeä voitto koko joukkueelle. Emme saaneet tänään mitään ilmaiseksi, mutta teimme yhdessä töitä kahden pisteen eteen, Muse kertoi.

Penguinsin valmennusjohto joutui tekemään pikaisia muutoksia kokoonpanoon, kun Rickard Rakell, Blake Lizotte ja Noel Acciari eivät olleet pelikunnossa. Muse soitti Hayesille ja käski tämän pakata laukkunsa. Loppu on sitä kuuluisaa historiaa.

– Se oli kerrassaan uskomaton esitys. Averylla (Hayes) ei ollut vielä aamulla mitään käsitystä siitä, että hän tulisi tekemään illalla NHL-debyyttinsä. Edessä oli vielä pitkä matkustus, mutta se ei näyttänyt hidastavan menoa ensimmäisessä erässä. Hän oli tärkeä pelaaja meille koko ottelun ajan, Muse lisäsi.

BUF-PIT: Hayes viimeistelee Manthan upeasta tarjoilusta

Heikon alkukauden jälkeen jo playoff-paikalle kivunnut Sabres joutuu lähtemään olympiatauolle kahden peräkkäisen tappion kera. Kotijoukkue oli torstaina sivustakatsojan roolissa, eikä päävalmentaja Lindy Ruff ollut lainkaan tyytyväinen omiensa esityksiin.

– Valitsimme väärän ajankohdan heikolle esitykselle. Syöttöpelimme ei ollut parhaimmillaan, ja se näkyi myös muun muassa ylivoiman tehokkuudessa. Emme saaneet ottelun alussa laukauksia maalia kohti, mikä ei enteillyt hyvää, Ruff harmitteli.

– Emme laittaneet Pittsburghia maksamaan heidän virheistään, mutta he käyttivät meidän virheemme hyödykseen todella hyvällä prosentilla, kokenut päävalmentaja lisäsi.

Penguins palaa tositoimiin olympiatauon jälkeen 26. helmikuuta, kun kotijäällä vastaan asettuu New Jersey Devils. Sabres kohtaa Devilsin vieraissa päivää aiemmin.

Aiheeseen liittyvä sisältö