Penguinsin puolella kovan haasteen itselleen sekä koko joukkueelle heitti Malkin, joka teki saman tempun kuin New York Rangersin Mark Messier vuonna 1994. Messier lupasi silloin, että he voittavat idän finaalin kuudennen ottelun New Jersey Devilsiä vastaan ja tasoittavat otteluvoitot 3-3:een. Sanojensa vakuudeksi Rangersin kapteeni iski ottelussa tehot 3+1, ja joukkue eteni seiskapelin kautta Stanley Cup -finaaliin ja aina mestaruuteen saakka.
Malkin oli tuohtunut maanantai-iltana, kun sarjavoitto karkasi käsistä Penguinsin pelattua kauden ehkä huonoimman ottelunsa.
- He luulevat, että pystyvät voittamaan seiskaottelun. Minä sanon siihen että ette voita, täräytti Malkin, joka johtaa pudotuspelien liigan syöttö- (13) ja pistepörssiä (18). Hänessä olisi kyllä ainesta ottelun ratkaisijaksi.
Keskiviikkoillan tuloksesta riippuen toisen joukkueen ilo on ylimmillään ja toista joukkuetta on nöyryytetty pahemman kerran.
Capitals voitti tällä kaudella toisen kerran peräkkäin runkosarjan, hankki kesällä mielestään mestaruusjoukkueesta puuttuvan viimeisen palan, puolustaja Kevin Shattenkirkin, ja kuroi kiinni 1-3 tappioaseman ottelusarjassa. Mitä joukkueesta muistetaan, jos se jälleen kerran häviää Penguinsille pudotuspelien toisella kierroksella? Juuri se; Capitals ei osaa voittaa.
Jos taas tähtipelaajia vilisevä Penguins putoaa ja lähtee kesälomalle, joukkueen on vaikea karistaa harteiltaan epäonnistuneen alisuorittajan mainetta. Hallitseva mestari johti ottelusarjaa jo 3-1, mutta tuhri johdon. Raskaan pudotuspelikauden aikana tulleet fyysiset kivut eivät olisi mitään henkisiin kolhuihin verrattuna.
Capitalsin kotihalli Verizon Center on melkoinen painekattila kummallekin joukkueelle.