Parhaat suomalaiset NHL-pelaajat, osa IV
Teksti Marko LeppänenNHL.comin Suomen osiossa julkaistaan elokuun aikana juttusarja, joka herättää varmasti keskustelua.
Rankkasimme kaikkien aikojen 20 parasta suomalaista NHL-pelaajaa.
Jutut tulevat julki keskiviikkoisin. Nyt on vuoro esitellä terävin kärki. Tunku listalle oli kova, ja ulos jäi erittäin ansioituneita pelimiehiä.
Ei muuta kuin keskustelu käyntiin ja mielipiteitä kehiin Facebookissa ja Twitterissä!
Suomalaisessa palloilussa ei ole kovin monta supertähteä, jotka ovat absoluuttisia tähtiä myös maailmalla.
Teemu Selänne on yksi heistä.
Selänteestä tuli kertaheitolla superjulkkis kiekkomaailmassa, kun hän iski tulokkaiden maaliennätyksen (76) kaudella 1992–93. Selänteen ennätystä ei rikota koskaan.
Anaheimista tuli kuitenkin se kaikkein rakkain NHL-seura Selänteelle. Monet pitivät jo varmana hänen lopettamista Stanley Cupin voiton jälkeen 2007. Niin vain hän liiti kaukalossa vielä viime kevääseen asti.
Selänteen maalivainu oli jotain sellaista, jota ei Suomen kokoisessa maassa ponnahda esiin kuin korkeintaan kerran sukupolvessa. Maalintekotaitoa isompi asia oli se himo, jolla Selänne maalejaan iski.
Selänne halusi olla voittaja, eniten maaleja tehnyt pelaaja. Eikä hän pannut sitäkään pahaksi, jos valokuvaajien kamerat löysivät hänet luistelemassa alkulämmittelyssä tukka hulmuten.
Polvivaivatkaan eivät pysäyttäneet Selännettä. Vaikka kausi Coloradossa 2003–04 oli vaikea, hän löysi vielä uuden vaihteen uralleen. Se on aina kovan urheilijan merkki.
Teemu Selänne, supertähti viimeistä luistimenpiirtoa myöten.
2. Jari Kurri
Kaukaisella 1980-luvulla ei ollut kovin helppoa tulla Euroopasta NHL-kaukaloihin, koska vielä siihen aikaan rapakon takaa tulleet pelaajat koettiin uhkatekijöiksi, jotka vievät pohjoisamerikkalaisten työpaikat.
Jari Kurrin murtautumista helpotti aika lailla se, että hänen vierelleen istutettiin heti tulokaskaudella muuan Wayne Gretzky.
Kurrista ja Gretzkystä tuli NHL:n vaarallisin tandemi vuosikausiksi. Kurrin 1251 runkosarjaottelun tehopisteitä (601+797=1398) arvioitaessa otetaan usein esiin, että Kurrin tehtävä oli helppo, koska hän sai napautella sisään ”Väinön” nappipasseja.
Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Olisivatko Gretzkyn lukemat olleet niin hyviä ilman Kurrin maalintekotaitoa? Tuskin.
Kurrin arvoa lisää se, että hän oli tehojensa lisäksi monipuolinen pelaaja. Kurri oli taitava riistämään kiekkoja, hän luisteli ahkerasti puolustajien tueksi ja hänellä oli käyttöä myös alivoimassa.
Kurri voitti viisi Stanley Cupia Edmontonin superjoukkueissa. Samalla kun hän raivasi omaa uraan, hän silotti tietä tuleville suomalaisille NHL-pelaajille.
3. Saku Koivu
Kapteenin tehtäviä ei anneta rivipelaajalle missään NHL-seurassa. Kanadalaisessa Original six -seurassa kapteenin hommiin vaaditaan kuitenkin erityisen vahvaluonteinen persoona. Sellainen kuin Saku Koivu.
Koivu jos kuka tietää, millainen mediapaine Montrealissa voi olla. Kun pelit eivät kulkeneet, suomalaiskapteeni oli usein ensimmäisenä tykinruokana.
Syksyllä 2001 iskenyt syöpä ja siitä toipuminen nostivat Koivun entistä huomionarvoisemmaksi pelaajaksi.
Kaiken lähtökohta oli kuitenkin turkulaishyökkääjän taisteleva pelityyli. Koivu kasvoi pienestä pitäen voittamiseen, mikä näkyi hänen pelissään.
Siirtyminen vuonna 2009 Anaheim Ducksiin piristi Koivua ja antoi lisämaileja uralle, kun hän pääsi pois Montrealin hullunmyllystä. Loukkaantumiset olivat kuitenkin vuosien varrella syöneet parhaan terän pelistä.
Monet pelaajat ovat maininneet, että heidän uransa on lähtenyt uuteen kiitoon, kun he ovat saaneet seurata läheltä Koivun toimintaa. Se yksi hienoimmista kohteliaisuuksista, joita pelaaja voi kuulla. Sekin kertoo Koivun arvostuksesta.
Kimmo Timoselle hoettiin pienestä pitäen, että hän on liian pieni pelaamaan jääkiekkoa huipputasolle.
Jos Kime olisi luonteeltaan erilainen, hän voisi kuittailla nyt aamusta iltaan arvostelijoilleen. Se ei olisi vaan yhtään Timosen tyylistä.
Liigatähti ei saanut koskaan näyttöpaikkaa hänet varanneessa Los Angeles Kingsissä, mutta ura avautui tulokasjoukkue Nashville Predatorsissa. Paineita menestymisestä ei ollut, ja Timonen sai kehittyä vaivihkaa arvostetuksi NHL-puolustajaksi.
Varakapteenin hommat tulivat tutuksi jo Nashvillessä 20020, ja kapteenin C-kirjain painettiin rintaan vuonna 2006.
Timosen varmuus, pelinlukutaito, sulava luistelu ja jykevyys kaksinkamppailuissa nostivat hänet All Stars -tasolle asti.
Jos Timonen olisi lopettanut vakavan veritulpan takia pelaamisen jo viime kauteen, hän olisi silti arvostettu pelaaja. Kuopiolainen kuitenkin päätti vielä kerran sinnitellä itsensä pelikuntoon. Palkintona siitä tuli Stanley Cup Chicago Blackhawksin paidassa.
Kannun voittaminen jos mikä sinetöi Timosen uran komealla tavalla. Hän oli viime pudotuspelikevään tarina numero yksi.
Teppo Numminen oli voittamassa Tapparalle liigakultaa 1988, ja seuraavana syksynä oli edessä siirtyminen Winnipeg Jetsin organisaatioon Kanadaan. Numminen mietti, että kävisi kokeilemassa lajin tasoa rapakon toisella puolella ja palaisi sitten takaisin Tampereelle.
Vaan eipä palannut.
Hän pelasi NHL:n runkosarjassa peräti 1372 ottelua, mikä on suomalaispuolustajista suurin määrä. Ura loppui vasta 2009 Buffalo Sabresin riveissä.
Nummisen pitkän uran yksi tekijä oli hänen taloudellinen pelityylinsä. Numminen osasi säästää energiaa, eikä ryntäillyt suin päin tilanteisiin. Hän peilasi, katsoi oikean hetken ja nappasi kiekon vastustajalta.
Nummisen tavaramerkki oli korostetun varma peli omassa päädyssä.
Hän ei juuri koskaan menettänyt tilanteen hallintaa, vaan osasi löytää järkevän ratkaisun ahtaissakin paikoissa.
Tamperelaisen rakkautta lajiin kuvasti hyvin se, että hän halusi palata kehiin vielä vaativan sydänoperaation jälkeen.
Syksyllä 2007 tehdystä avokirurgisesta sydänleikkauksesta toipuminen vei lähes koko kauden, mutta Numminen palasi kauden viimeiseen runkosarjaotteluun.