Yksi puolustaja, jolta totta vie löytyy taisteluilmettä ja venymiskykyä, on luotettava suomalaispuolustaja Olli Määttä, 23. Jyväskyläläinen on malliesimerkki siitä, miten takaiskut ja vastoinkäymiset pystytään kääntämään vahvuuksiksi. Määtän käynnissä oleva kausi on ollut toistaiseksi kaikesta huolimatta hyvä. Tehoja hänelle on kertynyt 39 ottelussa 3+12=15, ja jos tahti jatkuu samanlaisena, on Määttä laittamassa NHL-uransa ennätyspisteet uuteen uskoon.
- Joukkueemme on loukkaantumisista huolimatta laadukas. Meidän täytyy vain näyttää se jokaisessa pelissä. Aikaisemmat pelit eivät saa vaikuttaa tuleviin, Määttä totesi NHL.comille.
Ennen joulua Penguins teki pelaajakaupan, jossa se hankki Dallas Starsista isokokoisen puolustajan Jamie Oleksiakin. Starsiin matkasi nuori hyökkääjälupaus Josh Archibald sekä ehdollinen varausvuoro vuodelle 2019. Oleksiak on ehtinyt pelata Penguinsin riveissä vasta kolme ottelua.
Fakta on se, että Määttä tulee seuraavissa kamppailuissa olemaan Sullivanin ehdoton ykkösmies puolustuksessa. Kiekollisen sekä varman peruspelaamisen taitava Määttä on myös merkattu Penguinsin vaaralliseen ykkösylivoimaan viivamiehen paikalle.
- Olemme aina tienneet, että Ollilla on erinomaiset hyökkäyspelaamisen vaistot. Hän näkee tilanteet mainiosti ja pystyy reagoimaan niihin nopeasti. Tällä kaudella hän on mielestäni ottanut hyökkäyspäässäkin enemmän roolia, mikä on hyvä asia sekä hänelle että koko joukkueelle, Sullivan analysoi Pittsburgh Tribune-Review'lle.