ted-leonsis-bog-newser

NEW YORK -- NHL:n johtokunta sai tiistaina selonteon viime kuukausina liigan laajentumista kohtaan osoitetusta kiinnostuksesta.

NHL:n komissaari Gary Bettman kävi kesäkuussa keskusteluja Dan Friedkinin kanssa siitä, että tämän johtamalla Friedkin Groupilla olisi kiinnostusta perustaa Texasin osavaltioon toinen NHL-seura. Laajentumisseuran kotikaupungiksi on kaavailtu Houstonia tai Austinia.

NHL ja Friedkin Group arvioivat nyt markkina-alueiden potentiaalia, ja tuo arviointityö on yhä kesken. Liigan johtokunta saa seuraavan päivityksen laajentumispyrkimysten tilanteesta joulukuussa.

– Meillä ei ole tässä mitään aikarajoja. Emme ole ilmoittaneet, että laajentumisseurojen hakemusten täytyisi olla sisässä johonkin tiettyyn päivämäärään mennessä. Hakemuksia ei ole pyydetty, mutta otamme niitä ilomielin vastaan. On hienoa, että kiinnostusta on ilmennyt. Aikataulu selviää sitten sen mukaan, mikä on kullekin osapuolelle järkevää, komissaari Bettman totesi.

Bettmanin mukaan laajennusseurojen perustaminen kiinnostaa vahvasti myös esimerkiksi Atlantassa ja Arizonassa.

– Laajentuminen on monen miljardin dollarin hanke, joka vaikuttaa liigan muihinkin seuroihin. Asiat on tehtävä tarkasti, ja kaikki yksityiskohdat on saatava kuntoon. Lisäksi laajentumisen on saatava kannatusta kolmelta neljäsosalta johtokunnan jäsenistä. Tällaista ei tehdä ihan hetkessä, Bettman sanoi.

Washington Capitalsin omistaja Ted Leonsis valittiin yksimielisesti NHL:n johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi. Hän korvaa tehtävässä Boston Bruinsin omistaja Jeremy Jacobsin, joka astuu syrjään 19 vuoden jälkeen. Varapuheenjohtajaksi nimettiin Calgary Flamesin osaomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Murray Edwards.

Komissaari Bettmanin mukaan johtokuntaa tiedotettiin myös siitä, että NHL:n liikevaihdon ennustetaan nousevan 8,1 miljardiin dollariin laskettuna paikallisissa valuutoissa ilman kurssimuunnosta.