Taalajäiden toteutumattomat skenaariot

Vuosien varrella ja niiden kuluessa jotkin otteluparit nousevat NHL:n finaalihistoriassa toisten yläpuolelle. Edmonton Oilers ja Philadelphia Flyers ottivat toisistaan mittaa tulisesti 1980-luvulla, Oilersin ja New York Islandersin kohdatessa 1983 ja -84 valtikka NHL:ssä vaihtui, ja Detroit Red Wings pelasi 1950-luvulla kaksi peräkkäistä seitsemän ottelun finaalisarjaa Montreal Canadiensia vastaan voittaen molemmat.

Kun Los Angeles ja Montreal kohtasivat torstaina, vastakkain olivat vuoden 1993 Stanley Cup -finalistit. Tuo kesä muistetaan paitsi viimeisestä kanadalaisjoukkueen mestaruudesta ja Wayne Gretzkyn viimeisestä finaalisarjasta, myös siitä, että sinä vuonna kiekkomaailma odotti Kingsin ja Pittsburgh Penguinsin kohtaavan finaaleissa.
Tuo sarja olisi noussut toteutuessaan eeppisyydessään hurjiin mittoihin. Kylillä puhuttaisiin siitä vieläkin. Näin ei tapahtunut, ja lopulta kävi niin, että Gretzky ja Mario Lemieux eivät koskaan kohdanneet pudotuspeleissä.
NHL on jo 100-vuotias liiga, joten matkan varrelta löytyy lukuisia toteutumattomia skenaarioita. Yksi niistä on tälläkin sivustolla NHL:n 1990-lukua käsittelevässä artikkelissa mainitut Lemieux'n terveysongelmat, joiden takia emme saa koskaan tietää, olisiko hän lopulta lyönyt joitain Gretzkyn ennätyksiä.
Tässä muutama muu "muisto", joita ei koskaan tapahtunut, mutta joilla on herkullista spekuloida. Olisiko näin voinut käydä?
Gretzky ei tullut NHL:ään WHA:sta
Gretzky päätti huiman kautensa 1977-78 jälkeen pysyä vielä Quebec Major Junior Hockey Leaguessa ja vastusti WHA-seura Indianapolis Racersin houkutuksia. Hän pelasi juniorisarjoissa ja Euroopassa siihen saakka, että hänestä tuli varauskelpoinen vuonna 1981.

Ykkösenä varasi tuolloin Winnipeg Jets, joka teki ketään yllättämättömän liikkeen varaten Gretzkyn ensimmäisenä (Emme ala nyt spekuloida, mitä tapahtui lopulta oikeasti tuona vuonna ykkösenä varatulle Dale Hawerchukille).
Gretzky nosti koko Jetsin tasoa valtavalla henkilökohtaisella panoksellaan samaan tapaan kuin mitä Lemieux oli tekevä noin vuosikymmentä myöhemmin Pittsburghille. Hän alkoi tehdä hurjia pisteitä toisensa jälkeen, ja hiljalleen Jets nousi Norris-divisioonan huipulle. Lopulta 1984 aika oli kypsä Jetsin mestaruudelle.
Edmontonista tuli yksi 1980-luvun pikkuseuroista, jossa Jari Kurri pelasi hyvällä tasolla, mutta ei voittanut koskaan yhtään Stanley Cupia.
Winnipeg varasi Saku Koivun 1993
Teemu Selänne oli saanut hurjan tulokaskautensa jälkeen jonkin verran sananvaltaa Winnipeg Jetsissä. Hän soitti kesällä 1993 silloiselle toimitusjohtaja Mike Smithille, että kevään MM-kisoissa vakuuttanut Leijonien nuori ja palavasilmäinen sentteri voisi olla hyvä varata Jetsiin. Selänne oli vakuuttunut, että tuon pelaajan kanssa hänellä voisi synkata.
Smith ei ollut juuri katsonut Saksassa alavireisesti pelanneita Leijonia, mutta uskoi takana olevalla kaudella 76 maalia tehnyttä Selännettä ja varasi Koivun Manitobaan numerolla 15. Montreal Canadiens etsi jonkun muun vuorolla 21.

Selänne puhui neljä vuotta nuoremman maanmiehensä ympäri, ja tämä siirtyi NHL:ään jo ennen ikimuistoista vuoden 1995 MM-turnausta. Koivu ja Selänne laitettiin samaan ketjuun, ja tutkapari löysi toisensa saman tien. Jets ei koskaan voittanut mestaruutta, mutta Koivu ja Selänne olivat niin arvokas kaksikko, että vuonna 1996 Mighty Ducks of Anaheimiin ei myyty Selännettä vaan Keith Tkachuk. Näin Koivu nousi Jetsin kapteeniksi seuraavana syksynä.
Lindros Rangersiin jo 1992
Lindros kelpasi Quebec Nordiquesilla vuoden 1991 varaustilaisuudessa, mutta Quebec ei kelvannut Lindrosille. Näin hänet piti kaupata, ja hänestä tehtiin diilit Philadelphia Flyersin ja New York Rangersin kanssa.
Vaihtoehtoisessa todellisuudessa välimies Larry Bertuzzi määräsikin Rangersin ja Nordiquesin kaupan lopulta voimaanjääväksi. Näin ollen Quebec sai Steve Duchesnen, Ron Hextallin, Kerry Huffmanin, Mike Riccin ja Peter Forsbergin oikeuksien sijaan Tony Amonten, Alexei Kovalevin, John Vanbiesbrouckin ja Doug Weightin.
Lindros ei koskaan sopeutunut soittamaan kakkosviulua Mark Messierin takana, ja näin ollen riitaisa Rangers ei voittanut koskaan vuoden 1994 Stanley Cupia. Quebec sen sijaan sai uusien vahvistustensa kanssa hyvin yhteisestä tekemisestä kiinni, ja Kovalev oli lopulta Coloradossa hyvä kakkossentteri Joe Sakicin takana.
Forsberg kasvoi nähdyn kaltaiseksi tekijämieheksi Philadelphiassa ja johdatti Flyersin Stanley Cup -mestariksi vuoden 1997 finaaleissa. Samalla Janne Niinimaa voitti Stanley Cupin.
Edmonton-Calgary, seitsemäs peli 1986
Lännen konferenssisemifinaalien seitsemäs ottelu Edmontonin ja Calgaryn välillä vapunaattona 1986 päättyikin Flamesin 3-2-voiton sijasta kotijoukkue Edmontonin juhliin.

Ottelun voittomaalia ei viimeistellyt päätöserässä Flamesin runkosarjan 12:nneksi paras pistemies Perry Berezan, vaan Oilersin 12:nneksi paras pistemies Kevin McClelland. Oilers oli verivihollisensa voitettuaan pysäyttämätön voima, eikä St. Louis Bluesista tai Montreal Canadiensista ollut sille enää vastusta.
Näin Oilers voitti keskimmäiseksi viidestä Stanley Cupistaan jäävän mestaruuden ja nosti itsensä mestaruusputkissa Montreal Canadiensin rinnalle voitettuaan "kannut" vielä vuosina 1987 ja -88.
Jari Kurri voitti Conn Smythe Trophyn, mutta vuoden urheilijaksi valittiin silti Marjo Matikainen.
Megatähdet pysyivät terveinä
Bobby Orrin vakavat polvivammat pystyttiin kuin ihmeen kaupalla hoitamaan jo 1970-luvulla, ja Orr pelasi vielä kevään 1975 jälkeenkin taitojensa tasolla, eikä joutunut tyytymään neljän viimeisen pelivuotensa aikana yhteensä 36 runkosarjaotteluun. Orr ei myöskään lopettanut 31-vuotiaana, vaan pelasi 35-vuotiaaksi johdattaen Chicago Black Hawksin mestariksi 70-luvun loppupuolella.

Mike Bossyn selkävaivat pysyivät myös kurissa, eikä Islanders-legenda lopettanut 30-vuotiaana vuonna 1987. Hän pelasi yhdeksän ensimmäisen kautensa aikana 689 ottelua ja teki niissä 535 maalia. Maalikeskiarvo oli siis 0,78. Hän jatkoi pelaten yhtä pitkän uran kuin Gretzky, ja vaikka maalitahti hiipui hieman uran lopulla, Bossy pysyi Gretzkyn edellä kaikkien aikojen maalitilastossa.
Mario Lemieux ei sairastunut Non-Hodgkinin lymfoomaan, eikä miehen selkä pettänyt uran missään vaiheessa. Lemieux ei siis joutunut pelaamaan kautta 1992-93 syöpähoitojen riuduttamana, vaan pystyi täysimittaiseen suoritukseen koko kauden aikana, ja johdatti Pittsburgh Penguinsin Stanley Cupin finaaleihin Los Angeles Kingsia vastaan kesällä 1993. Ja mitkä finaalit ne olivatkaan!
Se johti lopulta siihen, että viime yön Los Angeles-Montreal ei toiminut tämän spekulaatiojutun pohjana, eikä tätä välttämättä koskaan kirjoitettu.