New York Rangersin kausi käyntiin lupaavasti
Teksti Marko Leppänen“Melko hyvä laukaus, muttei luontainen maalintekijä”.
Eliteprospects.comin arvio New York Rangersin Oscar Lindbergistä asettautuu outoon valoon, kun katsoo hänen alkukauttaan NHL:ssä. Lindberg on iskenyt kolmessa pelissä neljä maalia.
Sinänsä arviolle on katetta, sillä Lindberg ei ole koskaan ollut mikään superluokan sniper. Toinen Pohjois-Amerikan kausi (2014–15) tosin sujui lupaavasti Hartford Wolf Packin riveissä, kun hän teki 75 ottelussa tehot 28+28=56.
Viime kaudella 24-vuotias ruotsalainen pääsi kokeilemaan yhdessä NHL-ottelussa, kun Rick Nash oli sivussa selkävammojen takia. Jos otteet jatkuvat samalla tavalla, häntä ei yksinkertaisesti voi enää farmiin panna.

Skellefteån kasvatti on saanut klassisen flow-tilan päälle heti alkukaudesta. Näyttää siltä, että kaikki mihin hän koskee, muuttuu maaleiksi. Kiekko vaan seuraa häntä – ja kohta se onkin verkossa.
– Nyt niin näyttää olevan. Yritän kuitenkin olla ajattelematta asiaa liikaa, hän totesi New York Timesissä.
Ei ole kovin tavanomaista, että tulokas onnistuu kolmessa ensimmäisessä pelissä. Rangersissa sellainen on tapahtunut viimeksi 1992, kun Steven King aloitti tulokaskautensa räväkästi.
Lindberg on yksi syy siihen, miksi Rangers uskalsi luopua huippunopeasta Carl Hagelinista. Monipuolinen Lindberg pystyy pelaamaan sekä sentterinä että laiturina. Hänen NHL-palkkansa on ainoastaan 600 000 dollaria, mikä tekee hyvää palkkakatto-ongelmista kärsivälle joukkueelle.
Lindberg oli vireessä jo harjoitusleirillä. Hän voitti Lars-Erik Sjöberg -palkinnon, joka annetaan leirin parhaalle tulokkaalle. Kausi alkoi hienosti, kun hän teki NHL-uransa avausmaalinsa ensimmäisellä laukauksella, kun Rangers voitti Chicagon 3–2.
Ruotsalainen sai kova kunnianosoituksen, kun hänelle annettiin joukkueen sisäinen parhaan pelaajan palkinto, Broadway-hattu.

– En usko, että hän jatkaa 80 maalin tahdissa. Pelaajille tulee tällaisia putkia. Haluan, että hän on tehokas molemmissa päädyissä, Rangersin valmentaja Alain Vigneault palautti tilanteen oikeisiin mittoihinsa.
Lindberg on yksi monista Rangersin onnistujista. Joukkue on napannut voiton heti kolmessa ottelussa kauden alussa viimeksi vuonna 2008.
Runkosarjaa on toki vasta kapalovaiheessa, mutta jo nyt voi sanoa, että New York Rangersia on erittäin vaikea voittaa.
Ykkösmaalivahti Henrik Lundqvistin taso on ollut tiedossa, mutta alkupelien perusteella hänen pelinsä on kehittynyt edelleen. Hän on onnistunut maalivahtivalmentaja Benoit Allarein kanssa suunnitelmassa, jonka ytimenä oli vahva alku kaudelle.

Columbus Blue Jacketsin hyökkääjä Ryan Johansen näkee vielä pitkään painajaisia Lundqvistin torjunnasta. Johansenilla oli tyhjä maali edessä, mutta jostain ilmestyi eteen ruotsalaisvahdin iso lapio.
Ainakin kotiavaus meni paremmin kuin viime kaudella, jolloin Lundqvist vedettiin pois maalista Torontoa vastaan kuuden takaiskun jälkeen.
Lundqvistin viime kausi meni osittain pilalle harmittavan kaulavamman takia, minkä takia torjuttuja pelejä kertyi ”King Henrikille” vaatimaton määrä 46.
Chicagosta hankittu Antti Raanta tulee saamaan näyttöpaikkansa, mutta jos voittoja tulee Lundqvistin vuorolla yhtä kovaan tahtiin, tarjolla on vain jämäminuutteja.
Rangersin tilanne näyttää kaiken kaikkiaan hyvältä. Lindbergin onnistuminen laajentaa entisestään vahvaa sentteriosastoa. Dominic Moore, Derick Brassard ja Derek Stepan ovat niin ikään onnistuneet maalinteossa.
– Uskon, että useimmat meistä voivat sanoa, että paransimme kolmessa ottelussa koko ajan. Se on hyvä merkki. Ja varmasti pystymme parantamaan vielä siitäkin, kapteeni Ryan McDonagh sanoi.
Rangers kohtaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa kovakuntoisen Winnipeg Jetsin, joka on niin ikään voittanut molemmat ottelunsa. Winnipeg on Paul Mauricen johdossa hitsautunut erittäin yhtenäiseksi ja kovaa työtä tekeväksi joukkueeksi.
Edessä on taas uusi testi, eivätkä silloin ruotsalaisten alkukauden sankariteot paina enää missään.